Kommentti: Wolt varasti veropäivän – ja herättää monta kysymystä Suomenkin tulevaisuudesta

Veropäivän kaappasi ruokalähettifirma Wolt.

Sattumaa varmaan, että sen myynnistä yhdysvaltalaiselle DoorDashille ilmoitettiin samana päivänä, kun Suomessa piti keskittyä viime vuoden verotietojen tutkailuun.

Wolt itse arvioi, että kauppa tuottaa Suomelle 600 miljoonan euron verotulot. Woltin mukaan kauppa on suurempi kuin Nokian matkapuhelimien myynti Microsoftille.

Woltin perustajat saivat vuolaat kehut suomalaisilta poliitikoilta ja talousvaikuttajilta. Ne ovat toki ansaitut.

Kysymyksiä kuitenkin herää.

Kauppa maksetaan osakkeilla, eli DoorDash ja Wolt yhdistyvät käytännössä.

Wolt on tehnyt tappiota.

Taloushistorioitsija Markku Kuisma kommentoikin asiaa kuivasti:

– Lähinnä tulee mieleen 2000-luvun taitteen teknokriisi, jolloin lähes olemattomasta maksettiin tähtitieteellisiä summia.

Woltin puolesta iloitsevat voivat vastata emeritusprofessorille, että maailma on muuttumassa. Tähän taas voi vastata, että niin se on ollut aina.

Hiljan Etelä-Suomen aluehallintovirasto päätti, että Woltin ruokalähetit ovat työsuhteessa yritykseen. Wolt pitää heitä ”kuriiripartnereina” eli yrittäjinä. Yhtiö on ilmoittanut valittavansa päätöksestä hallinto-oikeuteen.

Suuri työelämän murros ei koske vain Woltia. Tietotekniikan ansioista työtä voidaan organisoida tavalla, joka romuttaa vanhan työkulttuurin käskytyskäytäntöjä. Samalla se romuttaa työsuhteen käsitettä.

On niitä, joiden mielestä edistys vapauttaa työntekijät. On niitä, joiden mielestä taannutaan sadan vuoden takaiseen työnantajien ylivaltaan. Samaa tekniikkaa, kun voidaan käyttää eri tavoin.

Koko yhteiskunnalle isot seuraukset näkyvät viimeistään, kun nuoret lähetit vanhenevat ja tarvitsevat sosiaaliturvaa ja eläkkeitä. Kuka ne maksaa ja onko ne maksettu? Siinä on yksi eläkepommi vuosikymmenien päästä purettavaksi.

Suuriin tulevaisuutta koskeviin kysymyksiin liittyy jokseenkin olennaisesti myös verotus.

Ehkä on tosi hyvä, että Wolt-uutinen osui juuri veropäivään

Source Link is.fi