Banner Before Header

Koraaninpolttaja Paludan kiertää taas Ruotsia – oikeuden mukaan poliisi ei saa kieltää tilaisuuksia

Pääsiäismellakoihin Ruotsissa johtaneet äärioikeistopoliitikko Rasmus Paludanin ”vaalitilaisuudet” jatkuvat jälleen. Paludan on ilmoittanut aikovansa järjestää loppuviikon aikana ainakin yhdeksän tilaisuutta eri puolilla Ruotsia.

Tanskalais-ruotsalaisen Paludanin tilaisuudet koostuvat yleensä siitä, että hän polttaa muslimien pyhän kirjan Koraanin maahanmuuttajavaltaisella asuinalueella.

Tänään torstaina Paludanilla on lupa järjestää ”vaalitilaisuudet” Länsi-Ruotsissa sijaitsevissa Göteborgissa, Boråsissa ja Trollhättanissa. Ruotsin television SVT:n mukaan esimerkiksi Göteborgin Frölundassa partioi runsaasti poliiseja jo varhain aamulla ja bussiliikenne alueella keskeytettiin.

Puoli kymmeneltä paikallista aikaa Paludan saapui Frölundan torille. Paikalla oli muutamia kymmeniä vastamielenosoittajia, mutta SVT:n mukaan tilanne sujui rauhallisesti.

Yöllä Frölundassa sattui ammuskelu ja aamulla siellä räjäytettiin auto. Räjähdys sattui muutaman sadan metrin päässä Paludanin tilaisuuden paikasta. Poliisin mukaan yön ja aamun tapahtumien liittyminen Paludaniin ”on kaukaa haettua”.

Perjantaiksi Paludan on jo saanut luvan tilaisuuksiin Keski-Ruotsin Örebrossa ja Västeråsissa. Poliisi, pelastuslaitos ja sairaanhoito lisäävät valmiuttaan tilaisuuksien vuoksi.

Naamioitunut joukkio heittää kiviä.
Naamioituneet mellakoitsijat heittivät poliiseja kivillä 15. huhtikuuta Örebrossa.Kicki Nilsson / EPA

Oikeus: Poliisilla ei oikeutta kieltää Paludania

Pääsiäisen mellakoissa poliisit joutuivat kivityksen kohteeksi. Useita poliisiautoja sytytettiin tuleen tai vahingoitettiin muuten, ja poliisin varusteita varastettiin. Poliisit ovat tehneet jo 340 ilmoitusta eriasteisista vahingoista ja vammoista mellakoinnin yhteydessä. Näistä 186 on luokiteltu vakaviksi.

Poliisin mukaan rikollisjengit käyttivät Paludanin tilaisuuksia tekosyynä hyökätä poliisien kimppuun. Useat poliisit ovat kertoneet haastatteluissa pelänneensä henkensä puolesta.

Uusien mellakoiden estämiseksi poliisi kielsi tai siirsi joitakin Paludanin suunnittelemia tapahtumia. Viime viikolla hallinto-oikeus totesi, että poliisin päätös kieltää Paludanin tilaisuus huhtikuun lopussa Boråsissa oli laiton. Poliisi oli perustellut kieltoaan riski- ja uhka-analyysillä, mutta oikeuden mielestä perustelu oli riittämätön.

Hallinto-oikeuden mukaan poliisi voi kuitenkin siirtää Paludanin tilaisuuksia. Oikeuden mielestä poliisin olisi pitänyt kyetä selviytymään tilaisuuden järjestämisestä edes jossakin päin Boråsia.

Näin poliisi toimi helmikuun lopussa Göteborgissa, jossa poliisi ehdotti muuta paikkaa Paludanin haluamien kahden tapahtumapaikan sijaan. Paludan perui kuitenkin mieluummin tapahtumat. Oikeus totesi poliisin toimineen oikein Göteborgissa.

Poliisin mukaan oikeuden linjaus toimii nyt suuntaviivoina päätettäessä luvista Paludanin tilaisuuksille, uutisoi SVT.

Liekeissä oleva poliisiauto ja mellakoitsijoita tuhoamassa toista poliisiautoa.
Mellakoitsijat tuhosivat poliisiautoja Örebrossa 15. huhtikuuta.Kicki Nilsson / EPA

Poliisijohdon toiminta nostattaa arvostelua

Ruotsin poliisiylijohtaja Anders Thornberg sanoi pääsiäisen väkivaltaisten mellakoiden jälkeen tapahtumien kärjistymisen tulleen yllätyksenä.

– Epäonnistuimme, kun emme pystyneet ennakoimaan tätä. Meillä ei ollut tiedustelutietoa. Olen keskustellut eri puolilla maata olevien työntekijöiden kanssa, eikä kukaan ole pystynyt ennakoimaan tätä raivoa ja silmitöntä väkivaltaa, Thornberg väitti huhtikuun lopussa.

Ruotsin radio SR paljasti kuitenkin keskiviikkona, että poliisin tiedustelu oli jo helmikuussa varoittanut rikollisjengien aikovan hyödyntää Paludanin tilaisuuksia poliisia vastaan hyökkäämiseen.

Thornberg kommentoi SR:n uutista sanomalla, että hänen huhtikuiset kommenttinsa perustuivat ”silloin käytössä olleeseen tietoon”.

Poliisin sisältä johtoa on jo aiemmin arvosteltu riittämättömästä varautumisesta. Dagens Nyheter uutisoi toukokuun alussa, että osa poliiseista katsoo poliisijohdon toimineen pääsiäisenä paniikissa saadakseen riittävästi joukkoja mellakoita hillitsemään.

Keskiviikkona poliisi kertoi tehneensä itsestään tutkintapyynnön sen selvittämiseksi, onko organisaatio syyllistynyt rikokseen mellakoiden hoidon yhteydessä. Selvitettävänä on esimerkiksi poliisin vastuu työnantajana kentällä olleiden poliisien loukkaantumisesta.

Lisää aiheesta:

Dagens Nyheter: Osa poliiseista arvostelee rajusti Ruotsin poliisijohtoa pääsiäisen mellakoiden hoidosta – ”Johto oli jäätynyt ja šokissa”

“Ollaan niin lähellä sotatilaa kuin päästään” – syyttäjä järkyttyi Ruotsin mellakoista ja lasten osallistumisesta kivien heittämiseen

Asiantuntijat: Ruotsin väkivaltaisuuksien taustalla poliisivihaa ja ulkopuolisuuden tunnetta

Ruotsin Koraani-mellakoita lietsonut tanskalaispoliitikko Rasmus Paludan koettelee sananvapauden rajoja

Ruotsin poliisi kuvaa mellakoita ”vakaviksi rikoksiksi yhteiskuntaa vastaan” – epäilee mielenosoittajilla olevan yhteyksiä rikollisjärjestöihin

Äärioikeistolaista poliitikkoa vastustavat mellakat jatkuneet Ruotsissa – uusia mellakoita Linköpingissä ja Norrköpingissä, kolmea ammuttu

Source Link yle.fi