Banner Before Header

Korona pisti urheilumaailman polvilleen, mutta Leijonien päävalmentajan Jukka Jalosen tulot nousivat

Vuosi 2020 oli joukkueurheilulle rankka, kun koronapandemia iski alkuvuodesta. Pelaamatta jäivät sekä naisten että miesten jääkiekon MM-kisat, SM-liigan ja KHL:n ratkaisupelit sekä miesten jalkapallon EM-kisat.

Suomalaisten huippuvalmentajien verotettaviin tuloihin koronan vaikutukset jäivät vaatimattomiksi.

Suomen seuratuin ja suosituin maajoukkue on omassa kastissaan miesten jääkiekkomaajoukkue, ja sen päävalmentaja Jukka Jalonen oli myös ammattikunnan tulokuningas. Jalonen ilmoitti verottajalle todella muhkeat 318 673 euroa. Suomi voitti MM-kultaa 2019; silloin Jalonen ansaitsi 287 640 euroa.

Jalosen aiemman työnantajan eli itäliiga KHL:ssä pelaavan Jokerien nykyinen päävalmentaja Lauri Marjamäki ansaitsi myös mukavat 297 367 bruttoeuroa. Pudotusta edellisvuoteen tuli noin 47 000 euroa.

Miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentajan Markku Kanerva ansaitsee Palloliitosta rahaa sveitsiläisen kellon tarkkuudella. Vuonna 2020 kertyi 199 218 euroa, edellisvuonna noin 900 euroa vähemmän.

Lue lisää: Ketkä Suomessa tienasivat yli 100 000 euroa? Katso IS:n verokoneesta!

Viime päivinä paljon otsikoissa ollut naisten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen joutui tyytymään huomattavasti matalampiin tuloihin kuin nimekkäät kollegansa. Mustosen verotettavat ansiot olivat 71 001 euroa.

Suomen miesten koripallomaajoukkueelta ei jäänyt vuonna 2020 arvokisoja pelaamatta. Päävalmentaja Henrik Dettmann raportoi verottajalle 112 706, runsaat 12 000 euroa enemmän kuin vuonna 2019.

Suomen nimekkäimpiin valmentajiin kuuluu myös Tuomas Sammelvuo, jonka komennossa Venäjä saavutti miesten lentopallon olympiahopeaa Tokiossa. Hänen verotettavat tulonsa olivat vain 2 349 euroa, mutta se johtui siitä, että Sammelvuo on kirjoilla ja verovelvollisena Venäjällä.

Source Link is.fi