Korona­rokotus­kattavuus on nyt 80 prosenttia – uusia tartuntoja todettu 954, katso tilanne kunnittain

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) kertoo, että 12 vuotta täyttäneistä yli 80 prosenttia on saanut Suomessa kaksi koronarokoteannosta. Ensimmäisen annoksen saaneita 12 vuotta täyttäneistä on yli 85 prosenttia.

– Odotettu 80 prosentin virstanpylväs on nyt täyttynyt myös toisen rokoteannoksen osalta, mikä on yhteisen ponnistelumme tulos, kommentoi THL:n johtava asiantuntija Mia Kontio.

– Ihmiset ovat ahkerasti käyneet hakemassa rokotteita, ja valtaosa vakavalle taudille alttiista on saatu hyvään suojaan, mikä on hieno asia.

Ensimmäisen annoksen saaneiden osalta 12 vuotta täyttäneiden kattavuus on yli 85 prosenttia.

THL kertoi, että Suomessa on tänään vahvistettu 954 uutta koronavirustartuntaa. Eilen vastaava luku oli 810. Uusia koronavirukseen liittyviä kuolemia on eilisen jälkeen kolme. Pandemian aikana koronavirukseen liittyviä kuolemia on nyt vahvistettu 1 212.

Koronaviruksen vuoksi tänään sairaalahoidossa on 252 ihmistä, joista 28 on tehohoidossa. Koronaviruksen ilmaantuvuusluku sataatuhatta asukasta kohti koko maassa on tänään 167,3.

Suurimmat ilmaantuvuusluvut ovat Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirien alueilla. Keski-Pohjanmaan ilmaantuvuusluku on lähes 319 ja Pohjois-Pohjanmaan lähes 254.

Pienin ilmaantuvuusluku on Ahvenanmaalla, 23,2.

Source Link is.fi