Banner Before Header

Korona­tartunnan saanut lapsi kuoli Laihialla

Koronavirustartunnan saanut lapsi kuoli viikonloppuna Laihialla. Asian vahvistaa Ilta-Sanomille Laihian vt. sivistystoimenjohtaja Markku Laukkonen.

Laukkonen kertoo, että kyseessä on laihialainen, alakouluikäinen lapsi. Hän oli sairaalahoidossa koronatartunnan vuoksi ja menehtyi viikonloppuna.

– Tämä on iso suru-uutinen koko meidän opetustoimelle.

Laukkonen kertoo, että kuolemantapaus huomioitiin lapsen koulussa jo maanantaina.

– Psykologi ja kuraattori ovat kiertäneet kaikki luokat läpi ja oppilaiden kanssa on keskusteltu. Keskustelutukea annetaan tietysti myöhemminkin, koska lapsissa tämä saattaa aiheuttaa pelkotiloja.

– Tapaus herättää paljon kysymyksiä ja yritämme olla vastaamassa niihin.

Hän kertoo, että Laihialla koronatilanne ei ole ollut missään vaiheessa erityisen paha.

– Yksittäisiä sairastumisia joka päivä, mutta ei valtavan suuria ryppäitä.

Kuolemantapauksesta uutisoi ensimmäisenä sanomalehti Ilkka-Pohjalainen.

Uutista päivitetty Laukkosen kommenteilla 12.1. kello 15.11.

Source Link is.fi