Banner Before Header

Koronavuosi ei vain kurittanut taiteilijoita: monen tähden tulot kasvoivat merkittävästi, vaikka keikkapaikat ja teatterit olivat kiinni

Koronavuosi 2020 näkyi epätasaisesti kulttuuriväen tulossa. Erityisesti esiintyville taiteilijoille pandemia-aika on ollut dramaattista, koska esiintymispaikat ovat olleet suljettuina pitkiä aikoja.

Paula Vesala piti tapahtumateollisuuden ahdinkoa näkyvästi esillä koronasulun aikana ja vaati alalle tasa-arvoisempaa kohtelua. Esiintyvien alojen ahdinko näkyi hänen tuloissaan vajaan 12 000 euron laskuna. Vesalan tulot vuonna 2020 olivat 245 730 euroa. Vielä vuonna 2019 Vesala oli muusikkonaisista suurituloisimpia yhteensä 257 626 tuloillaan.

Muusikko Paula Vesalan tulot laskivat koronavuonna noin 12 000 euroa. Kuva: Roni rekomaa / Lehtikuva

Vuonna 2019 pop-musiikissa suurituloisimpia olivat miehet. Saksassa suosittu Sunrise Avenuen keulahahmo Samu Haber nettosi tuolloin yhteensä 375 149 euroa. Vuotta myöhemmin hänen tulonsa olivat 396 678. Kasvua oli noin 21 500 euroa.

Muusikko Antti Tuiskun tienestit nousivat viime vuonna roimasti, noin 109 000 euroa.Tuiskun Olympiastadionin Bailantai-konsertteja on siirretty useaan otteeseen viime vuonna ja tänä vuonna, mutta tuloja toi muun muassa hänen albuminsa Valittu Kansa, joka julkaistiin keväällä 2020. Tuisku tienasi vuonna 2020 yhteensä 189 056 euroa. Vuonna 2019 Tuiskun yhteenlasketut tulot olivat 79 461 euroa.

Pop-muusikoilla laskua jopa satoja tuhansia

Putoajiakin oli muusikoiden joukossa. Kaija Koon tulot laskivat vajaat 20 000 euroa. Viime vuoden yhteenlasketut tulot olivat 180 966 euroa, kun ne edellisenä vuonna 2019 olivat vielä 200 682 euroa.

Samoin Jenni Vartiaisen tulot tippuivat roimasti, noin 108 000 euroa. Viime vuonna hänen tulonsa olivat 137 854 euroa, kun ne vielä 2019 olivat 246 089 euroa. Mikael Gabrielin tulojen kohdalla pudotus on erityisen rankka, yli 200 000 euroa. Hänen tulonsa olivat 93 171 vuonna 2020 ja 302 580 euroa vuonna 2019.

Kapellimestareilla isoja pudotuksiakin

Monet klassisen musiikin kotimaisista huippukapellimestareista johtavat ulkomaisia orkestereita, eivätkä heidän ansionsa näy suomalaisen verottajan tilastoissa. Joitain nimiä kuitenkin listoilta löytyy.

Santtu-Matias Rouvalin tienestit laskivat paljon. Hän tienasi viime vuonna 267 897 euroa. Pudotusta edellisvuoteen tuli yli 115 000 euroa. Vuonna 2019 Rouvalin tulot olivat vielä 383 577 euroa. Rouvali on Tampere Filharmonian ylikapellimestari. Lisäksi hän on Göteborgin sinfoniaorkesterin ylikapellimestari ja Lontoon filharmonisen orkesterin päävierailija.

Tampere Filharmonian ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvalin tulot putosivat yli 115 000 euroa. Kuva: Marja Väänänen / Yle

Toisen nuoren kapellimestaristamme, Klaus Mäkelän, tulot sen sijaan kasvoivat hieman yli 12 000 euroa. Hän tienasi viime vuonna 233 906 euroa ja edellisenä vuonna 2019 hänen tulonsa olivat 221 588 euroa. Mäkelä on Turun musiikkijuhlien taiteellinen johtaja, Oslon filharmonikkojen ylikapellimestari sekä Pariisin orkesterin musiikillinen johtaja.

Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarina vuonna 2020 toimineen Hannu Linnun tulot nousivat myös noin 20 000 euroa. Ne olivat 193 120 euroa vuonna 2020 ja 172 106 euroa 2019.

John Storgårdsin tulot sen sijaan putosivat lähes 200 000 euroa. Ne olivat 97 554 vuonna 2020 ja 290 018 vuonna 2019. Storgårds on muun muassa BBC:n filharmonikkojen päävierailija, Münchenin kamariorkesterin taiteellinen partneri ja Lapin kamariorkesterin taiteellinen johtaja.

Tv-sarjojen näyttelijät voittivat

Korona hankaloitti vailla vakikiinnitystä olevien freelance-näyttelijöitä elämää. Tämä näkyy muun muassa näyttelijä Martti Suosalon kohdalla. Hänen tulonsa putosivat yli 112 000 euroa. Suosalo on aiempina vuosina kiertänyt esiintymässä eri puolilla Suomea ja kivunnut kovapalkkaisimpien näyttelijöiden listalle. Viime vuonna Suosalo tienasi yhteensä 190 390. Vuonna 2019 hänen tulonsa olivat 303 367 euroa.

Vaikka teatterit olivat kiinni, elokuvia ja tv-sarjoja tahkottiin kotisohville tuomituille katsojille. Se näkyi muun muassa Krista Kososen tuloissa. Ne kasvoivat koronavuonna lähes 60 000 euroa.

Kosonen nähtiin viime vuonna kahdessakin kotimaisesta suurnaisesta kertovasta elokuvassa: Tovessa, joka keskittyi Tove Janssoniin ja Helenessä, jonka keskiössä oli Helene Schjerfbeckin elämä. Sen lisäksi Kosonen on kuvannut useita tv-sarjoja kuten Beforeignersia myös ulkomailla. Kososen tulot viime vuonna olivat 194 092. Edellisenä vuonna ne olivat 134 995 euroa.

Laura Birn nähtiin viime vuonna muun muassa Seurapeli ja Eden-elokuvissa. Hänen tulonsa nousivat noin 120 000 euroa. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Myös Laura Birnin tulot nousivat huimasti, noin 120 000 euroa. Ne olivat viime vuonna Krista Kososenkin tulojakin kovemmat eli 242 940 euroa. Vuonna 2019 Birnn tienasi 122 320 euroa. Hän näytteli vuonna 2020 muun muassa Seurapeli, Eden ja Viimeiset-elokuvissa.

Juontajien tulot laskivat, ohjaajien nousivat

Näyttelijä-juontaja Roope Salmisen tilipussiin tuli suuri, lähes 75 000 euron lovi. Hänen tulonsa olivat viime vuonna vain 35 630 euroa, kun ne vielä edellisenä vuonna olivat 110 568 euroa. Myös toisen näyttelijä-juontajan, Mikko Leppilammmen tulot putosivat vajaat 119 000 euroa. Tuloja hänellä oli 147 556 vuonna 2020 ja 266 200 vuonna 2019.

Ohjaaja Antti J. Jokinen jättäytyi marraskuussa 2020 pois Omerta-elokuvan kuvauksista. Hänen tulonsa olivat silti viime vuonna 224 757 euroa ja nousivat edellisestä vuodesta noin 56 000 euroa. Vuonna 2019 Jokisen tulot olivat 168 595.

Ohjaaja Aku Louhimies siirtyi Antti J Jokisen paikalle ohjaamaan Omerta-elokuvaa vuonna 2020. Hänen tulonsa nousivat viime vuonna noin 111 000 euroa. Kuva: Lehtikuva

Aku Louhimies siirtyi Jokisen paikalle Omertaa ohjaamaan. Hänen tulonsa nousivat viime vuonna roimasti, noin 111 000 euroa. Ne olivat 156 400 euroa vuonna 2020 ja 44 589 euroa vuonna 2019.

Ohjaajista myös Saara Cantellin tulot nousivat isosti, lähes 70 000 euroa. Cantellin tilipussi oli 100 209 euroa 2020 ja 30 492 euroa 2019.

Lastenkirjailijat edelleen kärjessä

Tatu ja Patu -lastenkirjasarjaa tekevä pariskunta Aino Havukainen ja Sami Toivonen tienasivat Tatulla ja Patulla viime vuonna 186 032 (Havukainen) ja 186 029 (Toivonen). Pudotusta edelliseen vuoteen 2019 oli noin 29 000 euroa. Vuonna 2019 Aino Havukaisen tulot olivat yhteensä 215 710 ja Sami Toivosen 215 372.

Pariskunta Aino Havukainen ja Sami Toivonen tekevät yhdessä Tatu ja Patu -kirjoja. Heidän tulonsa putosivat viime vuonna vajaat 30 000 euroa. Kuva: Mikko Koski / Yle

Pajtim Statovcin tulot kasvoivat viime vuonna huimasti, 126 294 euroa. Kirjailijan tuorein teos Bolla sai Finlandia-palkinnon vuonna 2019. Tuolloin Statovcin tulot olivat 38 138 euroa. Hänen teoksiaan on käännetty englanniksi ja ne ovat saaneet hyvän vastaanoton mm. Yhdysvaltojen markkinoilla. Vuonna 2020 Statovcin tulot olivat 164 432 euroa.

Aikuisten proosan puolella myös Jari Tervon tulot kasvoivat, noin 135 000 euroa.Tervon kirjoittama Loiri-elämäkerta julkaistiin 2019. Tuona vuonna hänen tulonsa olivat yhteensä 103 604 euroa. Viime vuonna kirjailijalta ei ilmestynyt uutta teosta, mutta tulot nousivat silti 239 323 euroon.

Juttuun lisätty kappale kapellimestari Santtu-Matias Rouvalista ja väliotsikkoa muutettu 10.11. klo 13.18.

Source Link yle.fi