Banner Before Header

Koulujen jatkuminen lisännee tartuntoja, mutta THL:n mukaan lähiopetus on tärkeämpää – kouluissa käytetään maskeja ja varaudutaan etäopetukseen

Jos kouluun palataan, se tapahtuu ensi maanantaina pahentuneen tartuntatilanteen keskellä.

Paluu kouluarkeen ei tosin ollut tänään keskiviikkona mielessä pulkkamäessä viihtyvillä lapsilla Helsingin Vallilassa.

Tokaluokkaisen vanhempaa, helsinkiläistä Dominik Etiennea ei koronatilanne liikaa huoleta.

– Olen melko positiivinen koulun alkamisen suhteen. Sille ei ole kunnollista vaihtoehtoa. Pian näemme, miltä koronatilanne näyttää kahden viikon päästä. Hallitus ja koulut ovat hoitaneet tiedottamisen hyvin. En itse ole erityisen huolissani, Etienne tuumaa.

Helsingissä asuva perheenisä Dominik Etienne on luottavainen sen suhteen, että lähiopetus järjestyy turvallisesti pahasta koronatilanteesta huolimatta. Kuva: Jouni Immonen / Yle

Jos kouluun palataan se todennäköisesti pahentaa tautitilannetta. Nyt jo iso osa tartunnoista on kouluikäisillä. Viime viikkoina noin neljännes uusista tartunnoista on ollut alle 20-vuotiailla.

THL:n johtaja Mika Salmisen mukaan on silti tärkeämpää, että koulunkäyntiin tulisi mahdollisimman vähän häiriötä.

– Tietenkään emme voi välttää, ettei altistumisia ja tartuntoja tulisi kouluissa. Olemme nähneet, että suuria riskejä tähän ei näyttäisi liittyvän. Mutta tilanne on aika uusi siinä mielessä, että infektiopaine on näin korkea tällä hetkellä, Salminen sanoo.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Etäopetukseen valmistaudutaan eri puolilla Suomea

Kunnilla on mahdollisuus siirtää koululaisia etäopetukseen, mikäli tautilanne muuttuu niin pahaksi, ettei opetusta voi järjestää turvallisesti. Poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtyminen on mahdollista väliaikaisen lainsäädännön ansiosta.

Tähän on valmistauduttu jo esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ja Tampereella sekä Oulussa, jossa koulut saavat vielä tällä viikolla tarkempia ohjeita kevätlukukautta varten. Niihin sisältyy myös varautuminen etäopetukseen hyvinkin nopealla aikataululla.

– Korostamme kouluille, että se saattaa olla työkalupakissa, jos tämä tilanne tosi huonoksi äityy, sanoo Oulun sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä.

Valmius etäopetukseen on Mika Penttilän mukaan hyvä, sillä sitä kokeiltiin jo maaliskuussa 2020. Tuolloin kaikki Suomen peruskoulut siirtyivät etäopetukseen pariksi kuukaudeksi.

Tampereen perusopetusjohtaja Kristiina Järvelän mukaan kansallinen linja on kaiken aikaa ollut se, että koulujen lähiopetuksesta tingitään vain äärimmäisessä tilanteessa.

– Nyt on käynnistynyt jo kolmas koronavuosi. Kaiken keskellä on tärkeää pystyä toteuttamaan opetussuunnitelmaa mahdollisimman hyvin. Suunnittelua ja varautumista on tehty kaiken aikaa maaliskuun 2020 jälkeen, Järvelä sanoo.

Institutet för hälsa och välfärds hälsosäkerhetschef Mika Salminen men svart munskydd på i förgrunden. I bakgrunden syns Liisa-Maria Voipio-Pulkki som är strategidirektör vid Social- och hälsovårdsministeriet.
THL:n johtaja Mika Salminen pitää koululaisten lähiopetukseen palaamista ensiarvoisen tärkeänä.

Turussa maskisuositus kaikille koululaisille

Kunnilla olisi mahdollisuus tarvittaessa siirtää lomia kuudella koulupäivällä.

Lomien siirtämisen mahdollisuutta ovat pohtineet esimerkiksi pääministeri Sanna Marin ja Helsingin pormestari Juhana Vartiainen. Opettajia edustava Opetusalan Ammattijärjestö (OAJ) on vastustanut ajatusta.

Ylen soittokierroksen perusteella sellaista ei ole tällä hetkellä näköpiirissä ainakaan Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa, Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä, Porissa ja Rovaniemellä.

Tiukennuksia on tulossa monin paikoin ainakin maskien käyttöön.

Turussa tuli ennen joulua voimaan maskisuositus kaikille peruskoululaisille. Muutoin Turun koulut jatkavat samanlaisilla varotoimenpiteillä kuin aiemmin: ryhmät pyritään pitämään erillään ja siivousta on tehostettu.

– Varotoimet eivät ole kiveen kirjoitettuja, vaan käytäntöjä voidaan muuttaa hyvinkin nopeasti, jos alueellinen tartuntatautiviranomainen niin suosittelee. Tilannetta arvioidaan viikoittain. Emme itse tee arvioita, vaan luotamme viranomaisiin, kertoo Turun perusopetuksen palvelualuejohtaja Tommi Tuominen.

Myös pääkaupunkiseudulla maskisuositusta laajennetaan.

– Maskien käyttöä suositellaan oppilaille kolmannesta luokasta ylöspäin. Lisäksi palaamme muilta osin alkusyksyn toimintatapoihin, sanoo Vantaan kaupungin perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo.

Viime viikkoina noin neljännes uusista tartunnoista on ollut alle 20-vuotiailla. Koulujen jatkumisen pelätään lisäävän tartuntojen määrää paljon. Kuvituskuva. Kuva: Silja Viitala / Yle

Kuopiossa peruskoulut palasivat joululomalta viime maanantaina 3. tammikuuta. Siellä kouluissa todettujen koronatartuntojen vuoksi ei enää määrätä muita oppilaita tai henkilökuntaa karanteeniin. Maskien käyttöä suositellaan oppilaille neljännestä luokasta ylöspäin.

Jyväskylässä maskeja suositellaan käytettävän 6.–9.-luokilla. Mikäli kyseessä on 5.–6.-luokkalaisten yhdysryhmä, maskeja käyttävät opetuksen aikana myös 5.-luokkalaiset.

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) ja THL antoivat ennen joulua kouluille uudet suositukset, jotka olivat monelta osin samat kuin koulujen lukuvuoden alkaessa. Lokakuussa ohjeistuksia ehdittiin hieman lieventää.

Esimerkiksi isoja yhteistilaisuuksia ei tulisi järjestää, jos väljyyttä ja riittävää hygieniaa ei voida varmistaa.

OKM ja THL suosittavat myös, että alakouluissa opetusryhmät tulisi pitää erillään koko koulupäivän. Jos opetusryhmien erillään pitäminen esimerkiksi yläkouluissa on mahdotonta, opetusta suositellaan porrastettavaksi.

Toisaalta suuret poissaolomäärät saattavat muuttaa tilannetta.

– Tautitilanne voi aiheuttaa sen, että opetuksessa joudutaan tekemään erityisjärjestelyjä. Sellaisia ovat esimerkiksi rinnakkaisluokkien yhdistäminen opetustilanteessa. Siihen voidaan päätyä, mikäli oppilaita ja henkilökuntaa on poissa paljon, Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo pohtii.

Juttua päivitetty 5.1. 2022 klo 20.40. Muokattu tekstiä niin, että jutussa otetaan huomioon STM:n tämänpäiväinen esitys, jonka mukaan lukuvuosi pitäisi aloittaa etänä.

Lue myös:

Source Link yle.fi