Koulupojat riensivät apuun kun havaitsivat yksin jätetyn 8-vuotiaan maassa itkemässä – aikuiset vain kulkivat ohi
Piikkiössä koettiin viikonloppuna, että maailmassa on hoksaavaisia, empaattisia koulupoikia.
Kaikki alkoi siitä, kun piikkiöläinen 8-vuotias Urho Haapakoski lähti veljensä ja ystävänsä kanssa Piikkiön grillille ostamaan syötävää. Sieltä he lähtivät koulun pihalle leikkimään ja heittämään frisbeetä.
Alkoi sataa pientä tihkua ja muut pojat halusivat lähteä kotiin, mutta Urho halusi jäädä leikkimään.
Pojille tuli riitaa, minkä seurauksena muut pojat jättivät Urhon yksin.
Urho jäi yksin nyyhkyttämään koulun pihalle.
– Urho on dramaattinen tapaus, häneltä tulee helposti itku. Hän on herkkä poika, pojan äiti Heidi Haapakoski kuvaa.
Pojalla oli yllään vain ohkainen takki. Hänellä ei ollut pipoa, ei hanskoja eikä ulkohousuja, sillä tarkoitus oli käväistä vain grillillä.
Eikä hänellä ollut myöskään puhelinta, jolla olisi voinut soittaa kotiin.
– Hän oli oikea sellainen taivaanrannan maalari, kun oli lähtenyt ovesta ulos, Heidi Haapakoski luonnehtii.
Koulun pihalla vähäpukeinen poika huomasi, että on kylmä, eivätkä jalat kanna.
Ohi käveli aikuisia, mutta he eivät puuttuneet mitenkään maassa nyyhkyttävän lapsen hätään.
Paikalle osui myös kolme polkupyörillä liikkuvaa kuudesluokkalaista poikaa. He näkivät, että itkevän pojan lähellä on aikuisia ja luulivat aluksi, että jotkut heistä olisivat Urhon vanhempia.
Kun aikuiset kulkivat itkevän lapsen ohi, pojat menivät Urhon luo ja kysyivät, mikä on hätänä.
Pojat tiedustelivat, missä Urho asuu. Urho kertoi osoitteen ja pojat katsoivat Google Mapsista, että Urhon koti on parin kilometrin päässä.
Pojat päättivät toimia niin, että yksi pojista jää pitämään Urholle seuraa ja kaksi pojista lähtee pyörillä pyytämään apua.
– Pojat vetivät fillareilla matkan edestakaisin, he olivat tosi reippaita. Ja se oli pojilta erityisen hienoa, että he olivat tehneet toimintasuunnitelman, että yksi jää Urhon luo ja kaksi lähtee hakemaan apua.
Urho Haapakoski oppi, että kännykkä on hyvä kuljettaa aina mukaan.
Kun kaksi poikaa tuli pimputtamaan Urhon kotiovelle ovikelloa, Heidi Haapakoski pakkasi nuoremmat lapset autoon ja lähti hakemaan Urhoa koulun pihalta.
Urho oli kylmissään, mutta hän ei ollut enää itkuinen.
Toinen poika piti seuraa ja keskittyi siihen, että Urholla oli hyvä mieli. He juttelivat ja Urho sai pelata pojan kännykällä.
– Urho oli aivan jäässä ja tärisi, kun tuli autoon. Uskon, että hänellä on ollut tosi kylmä, Heidi Haapakoski muistelee.
Kotiin päästyään Urho painui saman tien suihkuun ja sitten viltin alle lämpimään.
Tapauksesta uutisoi ensin Helsingin Sanomat.
Heidi Haapakoski arvelee, ettei Urholla sinänsä mitään suurta vaaratilannetta ollut seikkailustaan, mutta hänelle olisi tullut kova vilu, elleivät pojat olisi toimineet nopeasti.
Tilanteen jälkeen Heidi Haapakoskea jäi harmittamaan, ettei hän ehtinyt kysyä poikien nimiä, eikä päässyt kiittämään heitä kunnolla.
Hän kirjoitti Piikkiön paikalliseen Facebook-ryhmään ja tiedusteli, tunnistaako kukaan omia lapsiaan. Yksi äiti otti häneen yhteyttä.
Heidi Haapakoski vei pojille herkkuja kiitokseksi.
– Jotenkin järkyttävää, että siitä on kävellyt aikuisia ohi eivätkä he ole kiinnittäneet sen enempää huomiota itkevään lapseen. Ja tosi hienoa, että pojat ovat hoksanneet, että nuo kävelivät vain ohi, mennään me juttelemaan.