Kouluvuoden päättymistä juhlitaan tänään korona­vuosien jälkeen vapaammin – luvassa on kuitenkin epävakaista säätä

Kouluvuoden päättymistä juhlitaan tänään ympäri Suomen. Esiopetuksen, peruskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten lukuvuoden päättymistä juhlitaan kevätjuhlissa ja valmistujaisissa.

Kevätjuhlien myötä koulut siirtyvät kesälomalle, ja kouluihin palataan jälleen elokuun puolivälin paikkeilla.

Kahden koronavuoden jälkeen luvassa on paluu jokseenkin normaalien juhlallisuuksien viettoon, kun juhlia eivät rajoita pandemian vuoksi tehdyt rajoitukset ja suositukset. Kaksi edeltävää lukuvuotta on päätetty kouluissa pienimuotoisesti.

Opetushallituksen mukaan päättyvä lukuvuosi järjestettiin perusopetuksessa ja toisella asteella pääsääntöisesti lähiopetuksena, vaikka myös hetkellisiä etäopetusjaksoja oli epidemiatilanteen takia.

Peruskoulun päättää tänä lukuvuonna noin 61 000 oppilasta ja valkolakin saa päähänsä hieman alle 25 000 ylioppilasta.

Ammatillisesta koulutuksesta valmistuvien tarkka määrä on saatavilla vasta kesäkuussa. Vuosi sitten heitä oli noin 43 800.

Ulkojuhlat sateelta suojassa vain länsirannikolla

Tänään juhlapäivänä lähes koko maassa vallitsee epävakainen sää ja lämpötila vaihtelee noin 10–20 asteen välillä, kertoo Ilmatieteen laitos. Ulkojuhlien vietto voi onnistua kastumatta Länsi-Suomessa.

Aamulla heikkoja sateita voi esiintyä lähinnä idässä ja pohjoisessa. Iltapäivällä sadekuuroja ja mahdollisesti ukkostakin voi muodostua maan etelä- ja keskiosassa. Heikompia sadekuuroja voi ilmetä myös Lapissa.

Länsi-Suomessa sadekuurot ovat Ilmatieteen laitoksen mukaan harvassa. Juhlaväen onneksi koko maassa on kyse lähinnä kuurosateista, ja iltaa kohden kuurot vähenevät.

Koulujen päättäjäispäivä kerää usein runsaasti nuoria kaupungille juhlimaan. Poliisihallitus on kertonut, että poliisi valvoo nuorten päihteiden käyttöä nuorten suosimilla paikoilla koko maassa päättäjäisviikonloppuna.

Source Link is.fi