Kudosten kasvattaminen kuulostaa scifiltä, mutta Pekko Vasantola tekee siitä taidetta – näin laboratoriossa syntyy veistoksia ihmisen soluista

Espoon Otaniemessä sijaitsevassa Aalto-yliopiston Biofilia-laboratoriossa vallitsee tiheä ja hieman jännittynyt tunnelma. Taiteilija Pekko Vasantola suorittaa tarkkuutta vaativia työtehtäviä, jotka eivät ainakaan normaalisti mahdu taiteellisen prosessin raameihin.

Näyttöruudussa vilkkuu mustavalkoisia lähikuvia ihmisen soluista, joiden vointia Vasantola tutkailee tarkalla silmällä. Sitten hän vaihtaa paikkaa ja upottaa soluja oranssinpunertavaan keinokudokseen.

Eikä tässä siis tehdä tieteellistä tutkimusta, vaan taideteoksia.

Solut Vasantola on saanut neljältä eri henkilöltä. Epiteeli- eli pintasolut on otettu talteen posken sisäpinnalta “hammasharjalla raapien”, ja nyt niitä – yhteensä yli kahtakymmentä miljoonaa – on viljelty ja pidetty hengissä Biofilia-laboratoriossa kolmen viikon ajan. Kun soluja sitten sekoitetaan soluväliainetta jäljittelevään hydrogeeliin syntyy keinokudosta, josta Vasantola on biotulostanut sarjan eläviä ihmisveistoksia.

– Kuulin kudosteknologiasta muutama vuosi sitten ja ryhdyin pohdiskelemaan, että tällä metodiikalla pitäisi ryhtyä tekemään veistoksia. Tuntuu uskomattomalta, että lähivuosina ihmiselle pystytään printtaamaan biotulostimilla kokonaisia elimiä. Nythän voidaan tulostaa jo tutkimusmalleja esimerkiksi verisuonistosta.

Kudosteknologia lanseerattiin käsitteenä jo 1980-luvulla, mutta viime vuosina se on ottanut aimo harppauksia eteenpäin. Teknologialla korjataan vaurioituneita kudoksia kasvattamalla uutta kudosta ihmisen omista soluista ja yhdistämällä sitä esimerkiksi biohajoaviin materiaaleihin.

Pekko Vasantolalle kudosteknologian hyödyntäminen taiteessa on avannut täysin uuden maailman, ja hän on ruvennut havainnoimaan myös omaa kehoaan eri tavalla.

– Uusi näkökulma tai perspektiivi tulee jo ihan skaalan muutoksesta eli siitä, että näkee itsensä tai läheisensä yksittäisen solun tarkkuudella. Tähän liittyy myös se, että solut on pidettävä hengissä, mikä ei ole mikään helppo juttu.

Niinpä esimerkiksi valmiiden soluveistosten kuljettaminen autolla Otaniemestä Helsingin keskustassa sijaitsevaan Galleria Sculptoriin vaatii äärimmäistä varovaisuutta: matka taittuu hitaasti, koska töyssyjä ja vastaavia pitää varoa. Vasantolan soluveistoksia on esillä galleriassa tammikuun ajan.

Galleriassa taas Vasantola on rakentanut veistosten ympärille suoranaisen ekosysteemin: veistokset on upotettu eräänlaisiin lasisiin inkubaattoreihin, joissa on kuparinen lämmityslevy, pumppujärjestelmä ja lämpötilaa mittaavia antureita.

– Tässä on oleellista, että lasin sisäpuoli saadaan pysymään 37 asteessa eli ihmiskehon lämpötilassa, ja että sisälle saadaan pumpattua jatkuvasti tuoretta ruokaa, jotta solut pysyvät tyytyväisinä ja elossa.

Tekoäly muokkaa katseidemme suuntaa

Soluveistokset ovat looginen jatkumo Pekko Vasantolan taiteellisessa tuotannossa. Hän on aiemminkin yhdistellyt teoksiinsa luovalla tavalla tiedettä ja teknologiaa.

– Teknologiset kehityssuunnat ovat osa elämäämme ja sitä paljon muokkaava asia. Haluan herättää taiteeni kautta ajatuksia siitä, mikä on mahdollista tämän hetken ja tulevaisuuden teknologioilla, miten ne vaikuttavat meidän identiteetteihimme ja mitä meidän tulisi näillä teknologioilla tehdä.

Vasantola on luonut muun muassa dataan pohjautuvia muotokuvia ja hyödyntänyt teoksissaan tekoälyä, joka yhdisteli vuoden 2019 Livestream-teoksessa valvontakameroiden reaaliaikaista kuvaa toisiinsa.

– Olen kiinnostunut tekoälystä, koska sitä käytetään tällä hetkellä niin monessa uudessa järjestelmässä. Tekoäly kulkee puhelimiemme mukana jatkuvasti taskuissamme, ja sitä hyödynnetään nykyisin lähes jokaisessa aplikaatiossa.

Vasantolan mukaan esimerkiksi konenäöstä eli automaattiseen kuvankäsittelyyn perustuvasta havainnointijärjestelmästä on tullut kommunikointiamme valtaisasti muokkaava asia.

– Konenäkö on kiinnostava asia, koska tekoäly muokkaa kameroitamme ja sitä, miten kuvia voidaan käyttää ja automatisoida, ilman että ihmissilmän ei niitä edes tarvitse nähdä. Kuva on yleensäkin nykyisin isossa roolissa, kun ajattelee päivittäistä viestintäämme.

Mutta syntyykö tästä ongelmia: kone päättää puolestamme, mitä, miksi ja miten näemme asioita.

– Kyseiset järjestelmät ovat kuitenkin ihmisen tekemiä, eikä toistaiseksi ole olemassa sellaista tekoälyä, joka voisi itse kovinkaan paljoa päättää asioista. Kyse on lähinnä siitä, millaisella datalla tekoälyä on treenattu, miten järjestelmä on luotu ja sisältyykö siihen mahdollisesti jonkinlaisia virheitä tai puutteita.

Joskus Vasantola kuitenkin näkee myös mahdollisia ongelmia.

– Datajärjestelmät voivat olla hyvin kapeita eikä niissä välttämättä pystytä ottamaan huomioon niin paljon erilaisia näkökulmia kuin jossakin tilanteessa olisi tarpeen.

Geeniteknologian suuret kysymykset

Pari vuotta sitten Pekko Vasantola teki For Sale -teoksen, joka käsittelee uudenlaista bisnestä. Digitalisoitumisen ohessa maailmaan on syntynyt lukuisia yrityksiä, jotka ovat erikoistuneet keräämään henkilö- ja yritystietoja ja myymään niitä kolmansille osapuolille. Keskivertoihmisen tiedonpalasia kaupataan muutamilla senteillä, jotka kasvavat mittaviksi rahavirroiksi.

– Otin teoksella kantaa siihen, kuinka käyttäytymisestämme johdettu data voi olla arvokasta ja kuinka siitä on tullut kauppatavaraa. Tähän luonnollisestikin liittyy myös paljon yksityisyyden suojan kysymyksiä.

Tässä yhteydessä Vasantolaa kiinnostavat myös some- ja datajättien toiminta ja valta, jota ne ovat viime vuosina itselleen onnistuneet kahmimaan suunnattomia määriä.

– Onhan se pelottavaa, että tällainen valta, jossa määritellään kuinka kommunikoimme tai millaista sisältöä näemme, on niin harvojen käsissä. Ehkä me olemme vain tottuneet siihen, että tällä hetkellä meillä on nämä muutamat aplikaatiot ja somealustat, joiden puitteissa toimitaan. Toivoisin kuitenkin, että tästä keskusteltaisiin enemmän.

Mutta mitä mieltä Vasantola on geeniteknologiasta, joka sivuaa myös hänen tuoreita eläviä soluveistoksiaan? Pelastaako geeniteknologia ihmiskunnan vai käykö päinvastoin?

– Näissä teoksissani on käytetty soluja, ja jokainen näistä soluista sisältää DNA:n, joka on mahdollisesti muutettavissa dataksi. Sitä voidaan sitten geeniteknologian avulla muokata ja analysoida.

Vasantola painottaa, että geeniteknologiaan liittyy suuria eettisiä kysymyksiä kuten se, tulisiko meidän ylipäätään muokata kehoamme mihinkään suuntaan.

– Näissä veistoksissani ei suoranaista geenimuuntelua ole tehty, mutta tarkastelen näyttelyssä myös sitä, kuinka kehostamme voidaan insinöörimäisesti muokata meille erilaisia varaosia.

Vasantola ei ainakaan toistaiseksi lähtisi muuntelemaan kehoaan geeniteknologian avulla.

että vaikka voimme editoida perimää jopa yksittäisen geenin tarkkuudella, sillä saattaa olla odottamattomia seurauksia. Yllättävillä seurauksilla tarkoitin siis sitä, että vaikka haluttu geenin editointi onnistuisi ja sillä olisi toivottu vaikutus, kehomme on niin monimutkainen järjestelmä, että vain yhden geenin editoinnista saattaa ilmetä muita aivan täysin odottamattomia seurauksia. Emme siis tunne perimän osien vaikutusta vielä tarpeeksi hyvin, jotta itsemme geenieditointi olisi kannattavaa. Varsinkaan, jos muutoksista tulee perinnölliset.

– Vaikka tällä hetkellä pystytäänkin editoimaan hyvinkin tarkasti tiettyihin asioihin vaikuttavia geenejä, emme tiedä, millaisia muutoksia tällaiset prosessit kehossamme saavat aikaan. Vaikka haluttu geenin editointi onnistuisi ja sillä olisi toivottu vaikutus, kehomme on niin monimutkainen järjestelmä, että pelkän yhden geenin editoinnista saattaa ilmetä muita aivan täysin odottamattomia seurauksia.

Geeniteknologia ei siis vielä ole astunut ulos scifi-kirjallisuuden maailmoista.

– Kloonaamisesta ja superihmisen tekemisestä ollaan vielä kaukana.

Voit keskustella aiheesta tiistaihin 11.1. klo 23:een asti.

Veistoksia läheisteni soluista -näyttely Helsingin Galleria Sculptorissa 30.01. asti.