Kun lapsi tarvitsee kiireellistä sijoitusta, Anna-Liisan puhelin soi

Anna-Liisa Heikkinen tiesi aina, että hän haluaa tulla äidiksi.

Siksi syksyllä 1996 hän irtisanoutui työstään toimisto­apulaisena ja ryhtyi perhehoitajaksi eli sijais­vanhemmaksi.

– Sijaisvanhemmuus oli minun tapani saada lapsia. Likaisia sormenjälkiä ikkunoihin ja sotkua kotiin, 25 vuotta sijaisvanhempana työskennellyt Heikkinen sanoo nyt ja hymyilee.

Sijaisperheistä on Suomessa valtava pula. Vuonna 2020 kodin ulkopuolelle oli Suomessa sijoitettuna kaikkiaan 19 086 lasta, ja samana vuonna kiireellisesti sijoitettiin lähes 5 000 lasta. Vuonna 2020 Suomen kunnilla oli toimeksiantosopimus noin 4 800 sijaisperheen kanssa

Lasten sijoittamiselle voi olla monenlaisia syitä, kuten vanhemman kuntoutusjakso päihde- tai mielenterveysosastolla, vanhemman kykenemättömyys huolehtia lapsesta, lapsen päihteidenkäyttö tai vaikkapa vanhemman ja nuoren kiristyneet välit.

Heikkinen toimii miehensä kanssa paitsi sijaisperheenä niin myös kriisiperheenä ja tukiperheenä.

Kun lapsi sijoitetaan uuteen kotiin, koskaan ei voi tietää, miten kauan sijoitus kestää. Lapsi voi palata biologisten vanhempiensa luokse vuosiakin kestäneen sijoituksen jälkeen. Kriisitilanteessa lapsi saattaa tulla vain parin tunnin varoitusajalla ja viipyä vain muutamankin päivän.

– Jos ehdimme, laitamme sängyn valmiiksi, ja sängylle etsitään pehmolelu, joita meillä on varastossa iso kasa. Sitten käyn läpi sen, onko minulla sen ikäiselle lapselle sopivia vaatteita.

– Viimeksi, kun lapsi tuli kiireisellä sijoituksella, mies lähti vaippakaupoille, 61-vuotias Heikkinen muistelee.

”

Sijaisvanhemmuus oli minun tapani saada lapsia. Likaisia sormenjälkiä ikkunoihin ja sotkua kotiin.

Heikkisen kotona Pohjois-Karjalan Valtimolla eletään mahdollisimman tavallista ja ”tylsää” perhearkea.

Erona on se, että lapsia kasvatetaan yhdessä biologisten vanhempien kanssa, ja myös sosiaalityöntekijät ovat arjessa mukana.

– Tarkoitus on, että olemme yhdessä biologisten vanhempien kanssa kasvatuskumppaneita. Joskus se toimii ja joskus taas ei.

Biologisilla vanhemmilla on paljon oikeuksia sijoitettuun lapseensa, muun muassa oikeus vaatia lastaan takaisin oikeusteitse.

– Yhden lapsen kohdalla oli kuuden vuoden oikeusprosessi huostaanoton purkamisesta. Se oli henkisesti hyvin raskasta aikaa, kun piti koko ajan olla laatimassa jollekin oikeusasteelle selvityksiä ja vasteita. Vaikka arkea pyöritettiinkin, se kulki jatkuvasti takaraivossa, kun ei tiennyt, mitä tapahtuu.

– Lopputulos oli se, että lapsi jäi meille.

Kolme sijoitettua lasta on kasvanut Heikkisellä aivan pienestä asti aikuisiksi. Heikkinen on myös adoptoinut yhden luonaan kasvaneista lapsista aikuisiällä.

Pian eläkeikään tuleva Heikkinen aikoo kasvattaa aikuiseksi myös nyt 9-vuotiaan lapsen, joka on ollut hänellä pienestä asti, ellei tilanne syystä tai toisesta muutu.

Sijaisvanhempana työskenteleminen on välillä raskasta, mutta yhtä lailla myös palkitsevaa, Heikkinen sanoo.

”

Tarkoitus on, että olemme yhdessä biologisten vanhempien kanssa kasvatuskumppaneita. Joskus se toimii ja joskus taas ei.

Palkitsevimmilta tuntuvat ne hetket, kun lapsi saavuttaa tietyt etapit: pääsee perus­koulusta, valmistuu ammattiin, muuttaa omaan kotiin… Kun näkee, että on saanut kasvatettua hänelle juuret ja siivet, jotka kantavat.

Mutta myös ne hetket ovat palkitsevia, kun lapsi pääsee palaamaan kotiinsa.

Äitienpäiväkortit, halaukset ja myös pienet riidat ovat niin ikään osa onnellista arkea.

– Sekin pitää ottaa luottamuksen osoituksena, kun lapsi sanoo, että sinä olet niin typerä ja kaiken lisäksi rumakin, Heikkinen nauraa.

Silloin, kun Heikkinen tarvitsee hengähdystauon arjesta, hän tarttuu kirjaan, lähtee luontoon kävelylle tai nauttii saunan lämmöstä pienen hetken ihan ypöyksin.

Arjen sankariksi hän ei itseään miellä, vaan haluaa korostaa, että Suomessa on monia muitakin ihmisiä, jotka toimivat sijaisvanhempina.

– En ole koskaan kokenut olevani mikään hyväntekijä. Tämä vain on minun elämäntapani. Jos minulla on kotona tyhjiä sänkyjä, niin otetaan niihin täyttöä, hän miettii.

– Kyllähän meille lapsia mahtuu.