Banner Before Header

Kun opettaja Anna Saivosalmi julkaisi kuvan koululounaastaan, viestejä alkoi sataa – ”Tällä menetelmällä olen päässyt eroon herkku- ja naposteluhimoista”

Kuvassa on perusterveellinen, lautasmallia mukaileva lounas. Muun muassa kasviksia, perunoita, kalapuikkoja ja leipää.

Anna Saivosalmi oli jo hyvän aikaa postannut Instagramiin kuvia kouluruokalounaistaan, mutta yksi kuva räjäytti hänen inboxinsa.

Kuvan yhteydessä Saivosalmi nosti esille häntä jurppivan asian: muiden ihmisten annoskokojen kommentoinnin.

– Olen aina saanut kommenttia siitä, että syön isoja annoksia, ja että lautanen täynnä. Se tuntuu inhottavalta, Saivosalmi kertoo.

Olen aina saanut kommenttia siitä, että syön isoja annoksia, ja että lautanen täynnä. Se tuntuu inhottavalta.

Miten ihmeessä syöt noin paljon? Mihin tuo kaikki ruoka menee? Tämän kaltaiset lauseet eivät tunnu mukavilta. Ne voivat olla suorastaan viiltäviä niille, jotka kamppailevat tai ovat kamppailleet syömiseen liittyvien ongelmien kanssa.

Koululounaskuvistaan Saivosalmi on saanut somessa pääosin hyvää palautetta.

– Moni on kiitellyt, että mahtavaa kun nostat esiin kouluruokaa, jaat kuvia normaaleista annoksista ja näytät esimerkkiä siitä, että nainen saa syödä.

Mukaan mahtuu kuitenkin myös annosten päivittelyä:

”Lautanen on sulle liian pieni.”

”Kuinka monelle tuo annos on?”

”Hyvä, että lautaselle mahtuu.”

”Mihin tuo ruoka menee?”

”Minä en voisi ikinä syödä noin paljon.”

Tässä Saivosalmen annos kalapuikkoja, perunoita ja kasviksia.

Esimerkkiä nuorille

Anna Saivosalmi perää pysyvämpää ruokarauhaa. Sen kannalla ovat myös hänen seuraajansa.

– Monilla on sama kokemus kuin minulla. Jos syö reilummin, muut huomauttelevat.

Eräs Saivosalmen seuraaja kertoi huomanneensa huolestuttavan asian nuorten keskustelupalstalla. Nuoret olivat kirjoittaneet, että he eivät uskalla tai kehtaa ottaa ruokaa, koska kouluruoalle kuuluisi nyrpistää nenää.

Monilla on sama kokemus kuin minulla. Jos syö reilummin, muut huomauttelevat.

– Silloin nuori, jolla on nälkä ja joka tarvitsee ruokaa ei ota ruokaa, koska hän haluaa kuulua pelkää näkkileipää nakertavien porukkaan!

Opettajana Saivosalmi haluaa näyttää esimerkkiä.

– Syön muiden silmien alla, joten haluan osoittaa, että kyllä naisen ja etenkin liikkuvan naisen pitää syödä. Vaikka annos olisi iso, se ratkaisee, miten annoksen koostaa.

Saivosalmen lounaslautasella on aina reippaasti terveellisiä ja vähäisen energiatiheyden omaavia ruoka-aineita, kuten vihanneksia ja salaattia.

Kouluruoka on hyvä juttu.

Tässä toinen esimerkki Anna Saivosalmen monipuolisesta koululounaasta. Kaikki ruoka-aineryhmät ovat tarpeen, niin hiilihydraatit, proteiinit kuin hyvät rasvat.

Maistuisivatko pinaattiletut ja muussi?

Pirtelö piiloon

Yleinen vitsi on, että mulla on aina eväät mukana. Itse ihmettelen, kun ihmiset jaksavat puoleen päivään syömättä.

Näin yksi Saivosalmen seuraaja kirjoittaa Instagramissa.

Eräs nainen puolestaan kertoi, että häntä nolostuttaa syödä terveellisesti.

– Hän oli joutunut laittamaan smoothien termariin, jotta muut eivät saa siitä töissä ylimääräisiä sydämenlyöntejä. Työkaverit luulivat, että hän juo kahvia, Saivosalmi kertoo.

Anna Saivosalmi on saanut reilujen lounaiden avulla muun muassa herkkuhimonsa helpottumaan.

Ruoka- ja kehorauhaa, kiitos

Jokaisella pitäisi olla lupa syödä rauhassa.

– Olemme kaikki yksilöitä. Päivittäisiin ruokamääriin vaikuttaa moni asia, kuten fyysinen aktiivisuus. Itselleni sopii todella hyvin se, että syön tosi reilusti aamuisin ja aamupäivisin. Tällä menetelmällä olen päässyt eroon kauheista herkku- ja naposteluhimoista iltapäivisin sekä saanut iltasyömiset normalisoitua.

Lue lisää: ”Kasvoin ajattelemaan, etten ole arvokas, koska olen lihava”, sanoo Tytti – 8 neuvoa rauhan solmimiseen oman kehon kanssa

Lukiossa työskentelevä Saivosalmi liputtaa kouluruoan puolesta.

Itselleni sopii todella hyvin se, että syön tosi reilusti aamuisin ja aamupäivisin.

– Kouluruoka on hyvä juttu. Olen aina halunnut kohentaa sen mielikuvaa. Ei kouluruoka ole jotain pahaa kastiketta ja kumiperunoita. Esimerkiksi hyviä kasvisruokavaihtoehtoja on mahdollisuus valita.

Tutkimuksetkin puoltavat sitä, että suurkeittiön aterioista pystyy koostamaan terveellisen annoksen.

Lue lisää: Yksi kouluruoka on selkeä suosikki eri puolilla Suomea, paitsi Tampereella – suosituimpien listoille on noussut myös uudempiakin annoksia

On huomautettu ruoasta. Joko syön paljon tai liian vähän. Liian nopeasti tai liian usein. Olen melko suuriruokainen, mutta lähinnä siten, että vaadin viisi ruokailua päivässä. Illalla syön paljon iltapalaa, ja siitä saan usein kuulla. ”Mun mieskään ei syö noin paljon iltapalaa kuin sä!” Selvä. Mutta minä vaadin sen. Liikun paljon päivisin. Nukun hyvin ja jaksan hyvin. Ruoalla on väliä. Kommentointi ei ole kivaa, kuten totesit. ”

Näin kirjoitti eräs Saivosalmen seuraaja.

– Voitaisiin vaan olla kommentoimatta, Anna Saivosalmi sanoo.

Onko sinulle huomauteltu syömisistäsi? Mitä sinulle sanottiin ja miltä se tuntui? Keskustele aiheesta kommenttikentässä!

Source Link is.fi