Banner Before Header

Kuntoilijat löysivät erikoisen porsaanreiän kuntosalien koronarajoituksista – ”halpaan” lajiliittoon tulvinut satoja jäsenhakemuksia

Kuntosalien ovet sulkeneet koronarajoitukset ovat aiheuttaneet turhautumista niin kuntosaliyrittäjissä kuin kuntosaliharrastajissakin. Osa pitää rajoitusten kohdentumista saliharjoitteluun kohtuuttomana – muun muassa siksi, että THL on arvioinut yksilöurheiluun ja sisäliikuntaan käytettävät tilat vähäisen riskin paikoiksi.

Vähäisen riskin tilanteissa koronavirustartunnan ja taudin leviämisen todennäköisyys on pieni. Aluehallintoviraston sulkupäätöksistä on valitettu ja myös menestyksekkäästi.

Lue lisää: Kuntosaliyrittäjä valitti koronasulusta oikeuteen – saa avata salit jo tänään

Vastarinta kuntosalien sulkemiseen näkyy myös verkon keskustelupalstoilla ja sosiaalisessa mediassa, jossa jaetaan tietoa siitä, miten salille voi rajoituksista huolimatta päästä. Esimerkiksi lajiliiton kilpailulisenssillä.

Lue lisää: Somesta tuttu kunto­sali­yrittäjä kyllästyi rajoituksiin – alkoi järjestää saleillaan juhlia

Kilpailulisenssin hakijoita ei karsita. Somessa on lähtenyt leviämään muun muassa kilpaleuanvedon lajiliiton Suomen Leuanveto ry:n kilpailulisenssi, joka maksaa 35 euroa. Itse lajiliitto ei ole lisenssiään tässä yhteydessä mainostanut.

Liiton vuosittainen kilpailulisenssimäärä on ollut noin 300. Nyt aivan lähiaikoina lisenssejä on haettu ”useampia satoja”.

– Kyllä nyt on käynyt normaalia enemmän vilskettä. Kyselyitä on tullut päivittäin niin sähköpostilla kuin soittamalla, kertoo Suomen Leanveto ry:n puheenjohtaja Jyrki Eriksson.

Lue lisää: Hallinto-oikeuden väli­päätös sai lumipallon vierimään: Myös Fressi avaa kuntosalit

Vuoden alku on muutenkin aktiivista kilpailulisenssien uusimisen aikaa. Lisäksi leuanvedon MM-kisat ovat 22.–23.1.2022 Helsingissä. Kilpailijoilta edellytetään paitsi kilpailulisenssiä myös antidoping-sopimusta. Kisoihin on lähdössä noin 70 kilpailijaa.

– Todennäköisesti suurin osa heistä on hakenut lisenssinsä jo hyvissä ajoin, koska MM-kisoihin valitaan kilpailijat muun muassa SM-kisojen perusteella, Eriksson arvioi.

Mitä Suomen Leuanveto ry:n puheenjohtaja ajattelee siitä, että heidän somenäkyvyyttä saaneen liittonsa avulla kierretään koronarajoituksia?

– On vähän ristiriitaiset ajatukset. Kiva, että meidän laji kiinnostaa ja siitä puhutaan nyt enemmän. Olen aika yllättynyt, kuinka iso osa porukasta on soittanut ja kertonut, että on aidosti kiinnostunut kilpailemisesta. Olemme katsoneet sitä hyvällä ja kannustaneet hankkimaan antidoping-sopimuksen, Jyrki Eriksson sanoo.

– Tällaisien henkilöiden, joilla ei ole minkäänlaista halua kilpailla ja jotka hankkivat kilpailulisenssin vain rajoitusten kierron takia, (valintaa) pidän vähän outona. Ehkä tässä on takana jonkinlainen näpäytys rajoituspäätöksiä kohtaan, hän miettii.

Leuanveto vaatii hyvää lihaskuntoa.

Saliyrittäjät päättävät itse, sallivatko he treenaamisen kilpailulisenssillä koronarajoitusten aikana.

Suomen Leuanveto ry ei toki ole ainoa lajiliitto, jolla on edullinen kilpailulisenssi. Esimerkiksi Suomen Lumilautaliiton kilpailulisenssi maksaa 30 euroa ja jäseneksi liittyminen on maksutonta. Liitosta kerrotaan, että lisenssien myynti ei ole viime aikoina räjähdysmäisesti kasvanut.

– Voidaan olettaa, että joitain yksittäisiä tai enintään joitain kymmeniä lisenssejä on ostettu joulu-tammikuun välillä kuntosaleille pääsemiseksi, Suomen Lumilautaliitto ry:n puheenjohtaja Tuomo Ojala vastaa.

– Tämän arvioiminen on kuitenkin suhteellisen haastavaa, sillä tätä aikaisemmin on ollut vain yksi kilpailu Rovaniemellä ja seuraava kilpailu, jossa lisenssejä tarkastetaan on tammikuun lopulla, hän jatkaa.

Kuntosalien koronarajoitukset ovat toistaiseksi voimassa 10. tammikuuta asti, mutta jatkoa on väläytelty.

Source Link is.fi