Banner Before Header

Kuuluisa pyykkilautavatsa on tikissä, Markus Vuorela kertoo – Harri Kirvesniemeltä napakka arvio olympiasaumoista

Imatra

Imatralla viikonloppuna käytävät hiihdon SM-kilpailut ovat vielä helmikuisiin Pekingin olympialaisiin tähyävien urheilijoiden kannalta siitä kinkkiset, ettei niissä voi antaa kansainvälisiä näyttöjä, joita kuitenkin olympiavalinnoissa hyvin selkeästi painotetaan.

Se on iso ongelma esimerkiksi maajoukkuehiihtäjä Markus Vuorelalle, joka on vasta palaamassa tositoimiin lokakuun lopussa sattuneen nilkkamurtuman jäljiltä. Kenties ratkaisevan iso ongelma nyt, kun Ranskaan ensi viikonlopuksi kaavaillut maailmancupin osakilpailut peruttiin.

– Tilanne on Vuorelan kannalta tosi hankala, mutta ei ehkä sittenkään täysin mahdoton, IS:n hiihtoasiantuntija Harri Kirvesniemi sanoo.

Vuorela kävi joulun alla voittamassa Ristijärvellä hiihdetyt FIS-kilpailut, mutta mies itsekin sanoo, että lauantaina Imatralla hiihdettävä perinteisen hiihtotavan 15 km:n kilpailu on hänelle vasta ensimmäinen ”jonkinlainen näyttömahdollisuus”.

– Joo, FIS-kisoissa ei ollut samanlaista vastusta kuin nyt Imatralla, jossa ainakin Ristomatti Hakola on hyvä mittari omasta kunnostani, Vöyrillä 2020 vastaavalla matkalla SM-pronssia napannut Vuorela, 25, sanoo.

– Vaikka SM-kisoissa on vaikea antaa olympianäyttöjä, ei auta valittaa. Kaikki on silti pistettävä likoon.

Maajoukkueen ”teräsvartaloisimmaksi urheilijaksi” kuvailtu Vuorela venyi viime kaudella Tour de Skillä kertaalleen lähelle sprintin finaalipaikkaa, mikä antoi osviittaa miehen kansainvälisestä potentiaalista.

Viime kausi kuitenkin oli ja meni, mikä on sosiaalisessa mediassa veistosmaisella pyykkilautavatsallaan säväyttäneen Jämin Jänteen hiihtäjän kunto nyt?

Vuorela kertoo harjoitelleensa pitkälti vetolautaa vetämällä ja kuntopyörää polkemalla. Iltalehden mukaan Vuorela rasvaprosentti oli viime kaudella alimmillaan hämmästyttävät 3,6,. Nyt hän kertoo IS:lle kuuluisien vatsalihastensa olevan ”tikissä”.

– Luulisi tasatyönnön ainakin kulkevan, niin paljon olen vetolaitteella viihtynyt, Vuorela sanoo hymähtäen.

– Tunne on, että olen vähintäänkin ok-vauhdissa, vaikka kyllä vamman vielä joka potkulla huomaa. Uskon siihen, että peli olympiapaikkojen suhteen on vielä auki, ja että Pekingiin valitaan kuusi parasta miestä.

Pekingissä Suomen mieshiihtäjistä nähtäneen ainakin Iivo Niskanen, Lauri Vuorinen, Ristomatti Hakola, Joni Mäki ja Perttu Hyvärinen. Kirvesniemen mukaan kuudennesta paikasta taistelevat läpimurtokauttaan hiihtävä Remi Lindholm ja Vuorela.

– Lindholmin näytöt ovat tältä kaudelta niin vahvat, että pitääkseen olympiaunelmansa vielä hengissä Vuorelan on oltava Imatralla vähintään mitaleilla, ajallisesti aivan siinä kärjen tuntumassa. Vähempi ei riitä, Kirvesniemi tiivistää painokkaasti.

Lue lisää: Kuvat eivät jätä kylmäksi: Tässä on Suomen teräsvartaloisin maajoukkuehiihtäjä – rasvaprosentti alimmillaan vain 3,6!

Source Link is.fi