Kuusinumeroinen summa hetkessä vessanpönttöön – Marcus Grönholm lataa tiukan vaatimuksen suojattinsa pomolle: ”Juoksi minua puolittain karkuun”

JYVÄSKYLÄ.

Jari Huttunen lähti kovin odotuksin Jyväskylän MM-ralliin, mutta heti ensimmäisen varsinaisen ajopäivän jälkeen tunnelma oli todella pettynyt.

Huttuselle tuli M-Sportin Fordiin ongelmia bensanpaineiden kanssa. Hän joutui pysähtymään kahdeksannella erikoiskokeella ja jäi viisi minuuttia kärjestä. Nyt hän on yleiskilpailussa 21. sijalla.

Kisa on suomalaiselle rallilupaukselle ensimmäinen MM-sarjan pääluokassa. Huttunen oli jahdannut kuukausikaupalla näytönpaikkaa. Sitä varten oli kerätty myös kuusinumeroinen summa rahaa.

– Ei pysty ajamaan kunnolla läpi pätkiä. Vaikuttaa tehopuolelle, kun bensanpaineet menevät miten sattuu. Kun ajat eivät ole siellä päinkään, alkaa harmittaa, Huttunen totesi selvästi pettyneenä päivän päätteeksi.

– Mielestäni bensatankki pitää vaihtaa. Ongelma sitten ratkeaisi. Aamusta asti on ollut samaa vaivaa. Aluksi luulivat, että ongelma on eri paikassa. En tiedä, mitä ne meinaa tehdä sille. On typerää ajaa tuolla tavalla. Ei voi ajaa täysillä, kun ei uskalla. Ei tiedä, milloin häviää kaikki teho. Ongelman takia myös häviää tehoja kesken pätkän. Vaikka auto ei sammu, tehoa häviää vähän. On aika vaikea tehdä tulosta.

Jari Huttusen auto kipinöi Harjulla.
Jari Huttusen auto kipinöi Harjulla.Tomi Hänninen

M-Sportin tiimipäällikkö Rich Millener hehkutti Huttusen debyyttiä fantastiseksi. Millenerin mukaan Huttusen ongelmaa on vaikea hallita. Millener kuitenkin totesi, että he todennäköisesti vaihtavat bensatankin huollossa ennen lauantain ajoa.

– Jarin pitää vain siirtää katseensa eteenpäin. Vauhti on muuten hyvää. Hänen pitää muistuttaa itseään, että hän on ajanut vasta vähän tällä autolla, Millener yritti rohkaista suomalaiskuljettajaansa.

Huttusen taustajoukoissa on myös seitsemänkertainen Jyväskylän MM-rallin voittaja Marcus Grönholm.

Grönholm oli myös kovin pettynyt tilanteeseen perjantai-iltana.

– Tuollainen tyhmä vika, että joutuu pysähtymään ja menee viisi minuuttia. Kisa on pilalla. Ne näytöt… Tunteet menivät satasesta nollaan. Nyt harmittaa, Grönholm sanoi.

Grönholm ymmärtää suojattinsa tuskaa.

– Nyt Jari pääsee varmaan jatkamaan viikonloppuna, mutta joutuu varmaan lakaisemaan tietä ensimmäisenä. Toivotaan toki sadetta, se on hyvä juttu. Mutta eihän tässä ole enää kilpailufiilistä, Grönholm kuvaili.

Jari Huttunen Lankamaan erikoiskokeella.
Jari Huttunen Lankamaan erikoiskokeella perjantaina.Tomi Hänninen

Grönholm aikoi suunnata M-Sportin perustajan ja omistajan Malcolm Wilsonin puheille.

– Wilson tietää ja odottaa seuraavaa kysymystäni, eli mistä saadaan korvaava ralli? Voi olla, että hän väistelee hetken aikaa, Grönholm lähetti terveiset.

– Hän juoksi minua puolittain karkuun. Hän tietää, että tulen suoraan asian kanssa, jos olen vihaisena.

Mikä olisi se korvaava ralli?

– En tiedä. Pitää katsoa kalenteria ja ottaa paras kisa sieltä.

Olisiko se Uusi-Seelanti?

– Se sopii mainiosti, mutta se on vähän kaukana. Rupeaa yskittämään, kun ehdotetaan sitä, Grönholm päättää.

Yle näyttää kaikki Jyväskylän MM-erikoiskokeet suorana Yle Areenassa ja Yle-soveluksessa. Kaiken Jyväskylän MM-rallista löydät osoitteesta yle.fi/mmralli.

Lue lisää:

Järkyttävää kuvamateriaalia huonosti käyttäytyvistä katsojista Jyväskylän MM-rallissa – Ylen asiantuntijat latasivat tiukat terveiset: ”Tuo on älytöntä”

Jyväskylän MM-rallissa harvinainen tilanne! Yleisön huono käytös perui erikoiskokeen Kalle Rovanperän lähdettyä liikkeelle – näin kilpailunjohtaja selittää tilannetta

Rovanperän haastajaksi povattu superlupaus täräytti Suomessa ulos yhtä käsittämättömästi kuin isänsä – Ott Tänakin kärkivauhdille tyly lyttäys

Lappi takoi pohja-aikoja toisensa perään kärkikamppailussa, Rovanperällä värikäs hetki – Yle seuraa tiiviisti Jyväskylän MM-rallia

Source Link yle.fi