
Kuvat: Lumikaaos Englannissa! Chelsea jäi tasapeliin ManUa vastaan – City voitti tuiskussa pelatun ottelun
Valioliigan kärkijoukkue Chelsea joutui tyytymään sunnuntaina kotonaan 1–1-tasapeliin vaikka hallitsi ottelua pitkät tovit.
Jadon Sancho vei toisen puoliajan alussa ManUn johtoon päästyään karkuteille Jorginhon virheen jälkeen. Jorginho tasoitti myöhemmin rangaistuspotkusta, joka tuomittiin Aaron Wan-Bissakan potkaistua Thiago Silvaa jalkaan.
Chelsean Antonio Rüdigerillä oli lisäajalla erinomainen tilaisuus tykittää kotivoitto, mutta hänen laukauksensa avopaikasta lensi päätykatsomoon.
Aikaisemmin sunnuntaina pelattiin kolme ottelua.
Manchester City voitti kotiottelunsa West Hamia vastaan 2–1.
City siirtyi lumipyryssä 33. minuutilla johtoon, kun Riyad Mahrez pelasi pallon maalin eteen, jossa Ilkay Gündogan ohjasi pelivälineen verkkoon. Toisella puoliajalla sää parani ja West Ham taisteli, mutta City nappasi lopulta ansaitun voiton.
Ottelun lopussa Fernandinho laukoi 2–0-maalin. Lisäajalla Manuel Lanzini tykitti todella komealla kudilla West Hamin kavennuksen tolpan kautta.
Manchester Cityn Joao Cancelo torjumassa West Hamin hyökkäystä talvisissa olosuhteissa.
Manchester Cityn maalivahdilla Edersonilla oli töitä pitää itsensä lämpimänä.
Cityn manageri Pep Guardiola.
Voitto nosti Cityn sarjataulukossa Liverpoolin ohi toiseksi.
Myös Leicester ja Watford ottivat toisistaan mittaa talvisäässä. Ottelun toisella puoliajalla lunta oli televisiokuvien perusteella kentällä niin paljon, että palloa oli vaikea erottaa valkoiseksi värjäytyneestä nurmesta.
Ademola Lookman (sininen paita) tekemässä Leicesterin neljättä maalia.
Näin juhli Ademola Lookman (vas.) osuttuaan Watfordia vastaan.
Watfordin Kiko Femenia (vas.) ja Leicesterin Harvey Barnes kamppailivat talvisissa olosuhteissa.
Sää ei näyttänyt haittaavan Leicesterin konkaritähteä Jamie Vardya, joka viimeisteli avauspuoliajalla kaksi maalia. Kotijoukkue Leicester siirtyi tauolle 3–1-johdossa ja voitti maalijuhlan lukemin 4–2.
Suomen maajoukkuehyökkääjän Marcus Forssin edustama Brentford nappasi 1–0-kotivoiton Evertonista. Ottelun ainoan osuman viimeisteli Ivan Toney avauspuoliajalla rangaistuspotkusta. Forss oli koko ottelun vaihdossa.
Ottelu Burnley–Tottenham jouduttiin siirtämään myöhempään ajankohtaan kovan lumipyryn takia. Päätös siirrosta tehtiin alle tunti ennen suunniteltua avauspotkua, kun lumityöt eivät auttaneet pitämään kenttää pelattavassa kunnossa.
Ottelu Burnley–Tottenham jouduttiin siirtämään kovan lumentulon takia.
Burnleyn Turf Moor -stadionin kenttää ei saatu millään pelikuntoon sunnuntaina.
Tuntien kova työ ei riittänyt. Lumisade voitti ottelun Burnley–Tottenham.