Banner Before Header

Laajat lakot metsäjätti UPM:n tehtailla alkoivat: taustalla raju riita työehdoista – pääluottamusmies: ”Voi tulla pitkäkin lakko”

Metsäjätti UPM:n tehtailla uusi vuosi alkoi lakoilla. Paperiliiton, Sähköliiton ja Ammattiliitto Pron lakko alkoi aamulla.

Tehtaan portilla oltiin tiukkana. Kouvolassa sijaitsevan Kymin paperitehtaan pääluottamusmiehen Jari Huomon mukaan työnantaja ei tunnu edes haluavan neuvotella.

– Ei meillä ole mitään arviota kestosta. Voi tulla pitkäkin lakko, Huomo kertoi Ylelle.

Lakko käynnistyi aamulla Jämsänkosken, Kouvolan, Lappeenrannan, Pietarsaaren, Rauman, Tampereen ja Valkeakosken tehtailla.

Työnantajapuolen ja ammattiliittojen välit tuntuvan tulehtuneen pahoin.

– Ei tässä ole kyse siitä, että neuvoteltaisiin, vaan tämä on yksipuolista sanelua ja oletetaan, että me lähdemme nyt tähän mukaan, Huomo kuvailee työtaistelun tilannetta.

Näkemykset kaukana toisistaan

Lakkoilevat liitot edustavat noin 3 000:ta UPM:n työntekijää. Riita koskee lähinnä sitä, että työntekijäpuolen Paperiliitto haluaa koko yritystä koskevan sopimuksen. Metsäjätti UPM:lle kelpaisi vain erilliset liiketoimintoja koskevat sopimukset.

Työnantapuolta edustavan Kymin ja Kaukaan paperitehtaiden johtajajan Matti Laaksosen mukaan UPM:n eri liiketoiminnoilla on hyvinkin erilainen markkina- ja kysyntätilanne ja tämä pitäisi huomioida työehdoissa.

– Kilpailukyvyn merkitys on äärettömän tärkeä ja siksi myös nämä työehdot ovat tärkeitä, jotta voimme päästä eri syklien yli eri liiketoiminnat huomioiden, Laaksonen selventää.

Lakkojen on määrä jatkua kolme viikkoa ellei sopua synny. Paperiliiton mukaan lakon piirissä ovat nyt kaikki työt, koska metsäyhtiö UPM päätti työntekijöiden työehdot yksipuolisesti vuoden alusta.

Liitto kertoo olleensa valmis sopimaan lakkorajoista, jos yhtiö olisi ollut valmis noudattamaan vanhoja työehtoja myös nyt sopimuksettoman tilan vallitessa.

Työntekijäpuolta närästävät ”rikkurirahat”

Työntekijäpuolta närästää ankarasti myös UPM:n ilmoitus maksaa lakon aikana töissä oleville palkanlisää.

UPM kiistää, että kyseessä olisivat niin kutsutut rikkuripalkkiot. Metsäjätin mukaan töissä oleville maksetaan palkanlisää, koska heidän työnsä eroaa normaalista työnkuvasta ja työ lisääntyy lakon vuoksi.

Työtaistelu häiritsee myös lämmön­tuotantoa tehdaskaupungeissa. Asukkaat eivät kuitenkaan välttämättä ainakaan heti huomaa lakon vaikutuksia. Lappeenrannassa, Raumalla ja Kouvolassa otetaan tarpeen tullen käyttöön varavoimaloita.

Energiayhtiöitä ei siis ole rajattu lakon ulkopuolelle kaupunkien ja energialaitosten vetoomuksesta huolimatta.

Pääluottamusmies: Porukka on hyvin valmistautunut ja vahvasti mukana lakossa

Sellutehtaan pääluottamusmies Hannu Mentula sanoo, että työnantajan iskun taustalla on pyrkimys kiilata ammattiyhdistystoiminta palasiksi. Mentulan mukaan lakossa oleva porukka on kuitenkin hyvin valmistautunut ja vahvasti mukana lakossa.

– Tämä on ammattiliiton hajottamista. Seuraavalla sopimuskierroksella se on varmaan sitten kymmenen tai kaksikymmentä sopimusta pöydällä. Näin halutaan hajottaa tämä meidän työntekijöiden järjestäytynyt rintama, Mentula sanoo.

Työnantajapuolta edustava Kymin ja Kaukaan tehtaanjohtaja Matti Laaksonen ennakoi lakon aiheuttavan mittavia vahinkoja.

Laaksosen mukaan vielä on kuitenkin mahdotonta arvioida tappioiden suuruutta. Laaksonen kertoo, että tehtailla pelätään nyt myös jäätymisiä.

– Normaalioloissa paperitentaan käynnistäminen tapahtuisi yhdestä kolmeen vuorokauden kuluessa, mutta integroidun tuotannon ylösajo vaatii minimissäänkin viikon ja vaurioiden seurauksena se voi viedä moninkertaisesti aikaa, Laaksonen summaa.

Lue lisää aiheesta

Source Link yle.fi