Banner Before Header

Lääkäri- ja hoitajapula vaivaa ympäri maailmaa – näin monta lääkäriä Suomessa on

Lääkäreitä, sairaanhoitajia ja muita terveydenhuollon ammattilaisia tarvittaisiin kipeästi lisää joka puolella maailmaa, jotta riittävä terveydenhuollon taso saavutettaisiin. Tuoreen selvityksen perusteella tarvetta olisi jopa 43 miljoonalle työntekijälle.

Selvityksen tulokset perustuvat 200 maan tietoihin vuosilta 1990–2019. Niiden mukaan yli 130 maassa on lääkäripulaa ja yli 150 maassa liian vähän sairaanhoitajia ja kätilöitä.

Erot maiden välillä olivat suuria. Esimerkiksi Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa on 3 lääkäriä kymmentätuhatta ihmistä kohden, kun Keski-Euroopassa luku on 38.

Selvityksen mukaan Suomessa oli vuonna 2019 noin 32 lääkäriä kymmentätuhatta asukasta kohden ja luku on pysynyt suurin piirtein samana vuodesta 1990. Sairaanhoitajien ja kätilöiden suhteen tilanne on kuitenkin huonontunut. Vuonna 1990 Suomessa oli noin 180 sairaanhoitajaa ja kätilöä kymmentätuhatta asukasta kohden, mutta vuonna 2019 luku oli enää 150. Muiden terveydenhuollon työntekijöiden määrä kasvoi samaan aikaan noin 1,5 prosentilla.

Tutkimus julkaistiin arvostetussa Lancet-lehdessä.

Source Link is.fi