Lakkouhkan sovittelu alkoi, Teollisuusliiton Aalto piikittelee sopimuksen tehneitä ylempiä toimihenkilöitä

Työnantajien ja teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden palkkasopu aiheuttaa närää palkansaajaleirissä.

Tämä kävi ilmi, kun Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto saapui tiistaina valtakunnansovittelijan toimistolle ratkomaan alan työriitaa.

Teknologiateollisuuden työnantajat ja Ylempien Toimihenkilöiden YTN hyväksyivät sunnuntaina uudet työehtosopimukset teollisuuteen, suunnittelu- ja konsulttialalle sekä tietotekniikan palvelualalle. Sopimusten piirissä on noin 100 000 palkansaajaa.

Vientiteollisuuden niin sanotun päänavauksen on yleensä solminut työntekijäliitto, ja toimihenkilöliitot eivät ole tehneet ratkaisuja ainakaan ennen sitä.

Työnantajapuoli tulkitsi, että teknologiateollisuuteen on nyt syntynyt valtakunnallinen päänavaus, minkä Aalto kiisti jälleen tiistaina. Hän sanoi, että ylempien toimihenkilöiden sopimuksella ei ole alan työntekijöitä edustavan Teollisuusliiton näkökulmasta mitään vaikutusta.

Aalto tulkitsi, että ylemmät toimihenkilöt ovat Teollisuusliiton ja sen jäsenten näkökulmasta työnantajan edustajia.

– Jos työnantajan edustajat neuvottelevat yritysten kanssa sopimukset, kuulostaa kohtuuttomalta, että palkansaajien, yksittäisten työntekijöiden pitäisi siihen tyytyä, Aalto moitti.

Teknologiateollisuuden työnantajien toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi torjui sovitteluun saapuessaan Aallon sanat.

– Kyllä he ovat palkansaajia ja yritysten työntekijöitä samalla tavalla kuin tuotannon työntekijätkin ovat. Samalla tavalla he ovat töissä kuin kaikki muutkin, Ruohoniemi vastasi.

Ylempien toimihenkilöiden viikonloppuna tekemässä sopimuksessa palkat nousevat 1,8 prosenttia, josta puolet eli 0,9 prosenttia suunnataan jokaiselle ja 0,9 prosenttia jaetaan työnantajan osoittamana eränä.

Aalto korosti, että Teollisuusliitto tavoittelee yhä palkankorotuksia, joilla ostovoima paranee.

– Nythän näyttää olevan niin, että tasot vaihtelevat. Kun katsoo Metsäteollisuuden sopimuksia, ne ovat hyvin erilaisia. Pääsääntöisesti ne ovat merkittävästikin parempia sopimuksia kuin mitä Teknologiateollisuuden ja ylempien toimihenkilöiden välinen sopimus on, Aalto piikitteli.

Teknologiateollisuutta uhkaa alle kahden viikon päästä laaja lakko, jos palkansaaja- ja työnantajajärjestöt eivät pääse sopuun alan palkankorotuksista. Teollisuusliitto uhkaa pysäyttää noin 300 teknologiateollisuuden toimipaikkaa. Lakko ravistelisi koko Suomen taloutta.

Tiistainen tapaaminen on ensimmäinen, jossa Teollisuusliiton ja Teknologiateollisuuden työnantajien työriitaa ratkotaan valtakunnansovittelijan johdolla.

Lue lisää:

Suomen taloutta koettelevassa työriidassa pyritään viime hetken sopuun – jos mikään ei toimi, ministeri voi vielä vetää ässän hihastaan

Source Link yle.fi