Banner Before Header

Lasten retuuttaminen on lisääntynyt, kuritusväkivalta ei ole hävinnyt Suomesta

Kuritusväkivaltaa käytetään edelleen kasvatuskeinona, vaikka se on ollut lailla kiellettyä jo lähes neljäkymmentä vuotta, selviää Lastensuojelun keskusliiton Kovemmin käsin – Suomalaisten kasvatusasenteet ja kuritusväkivallan käyttö 2021 –selvityksestä (siirryt toiseen palveluun).

Yksi syy tähän on, että osa ihmisistä ei edelleenkään tiedosta, että kuritusväkivalta on rikos. Toinen tekijä on, että kaikki eivät pidä kuritusväkivaltaa lapsen fyysiselle ja henkiselle kehitykselle haitallisena.

Kuritusväkivallan määrä kokonaisuutena on pysynyt viime vuosina suurin piirtein samalla tasolla. Vuoden 2017 kyselyssä 42 prosenttia vastaajista kertoi käyttäneensä kuritusväkivaltaa joskus jossain muodossa. Vuonna 2021 lukumäärä oli 44 prosenttia.

– Se on merkittävä luku edelleen, sanoo erityisasiantuntija Annukka Paasivirta Lastensuojelun Keskusliitosta.

Selvityksen mukaan suhtautuminen kuritusväkivaltaan on sallivampaa erityisesti kysymyksissä, jotka koskevat fyysisen ja henkisen kuritusväkivallan muotojen haitallisuutta lapsen kehitykselle.

Myös kuritusväkivallan muodot ovat muuttuneet. Suurin muutos oli kovakouraisen kiinni tarttumisen tai retuuttamisen lisääntyminen. 32 prosenttia vastaajista vastasi käyttäneensä tätä kuritusväkivallan muotoa usein tai joskus. Myös väkivallalla uhkaaminen on lisääntynyt verrattuna aiempiin vuosiin.

– Meillä saattaa olla paremmin tiedossa selväpiirteinen, konkreettinen piiskaaminen, jota ei juurikaan enää käytetä, mutta tällainen epämääräisempi kovempi kohtelu ei välttämättä ajatuksissa yhdisty väkivallaksi, arvioi Paasivirta.

Yli 62 prosentilla vastaajista oli kokemuksia omasta lapsuudestaan omien vanhempien taholta tapahtuneesta kurittamisesta. – Luku on pysynyt korkeana koko 2000-luvun ajan. Kaikenikäiset vastaajat ovat kokeneet kuritusväkivaltaa, vaikka se on ollut kiellettyä vuodesta 1984 lähtien, kertoo Lastensuojelun Keskusliiton erityisasiantuntija Annukka Paasivirta. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Lastensuojelun Keskusliitto on seurannut kuritusväkivallan käyttöä Suomessa 2000-luvulla. Kuritusväkivallan käyttö on pysynyt viime vuosina melko samanlaisena, mutta verrattuna vuoden 2017 kyselyyn miehet vastasivat nyt kurittaneensa enemmän kuin naiset.

Asenteisiin ja omaan käyttäytymiseen vaikuttavat suuresti omat kurituskokemukset. Vastaajat, joilla oli omia lapsuudenkokemuksia vanhempiensa kurittamisesta, suhtautuivat kuritusväkivaltaan hyväksyvämmin ja käyttivät kuritusväkivaltaa enemmän kuin vastaajat, joilla ei ollut omia kokemuksia kuritetuksi tulemisesta.

Kyselyn vastaajajoukossa miehiä oli kuritettu jonkin verran enemmän, ja se selittää osittain miesten ja naisten välistä eroa.

Tässä selvityksessä yli 62 prosentilla vastaajista oli kokemuksia omasta lapsuudestaan omien vanhempien taholta tapahtuneesta kurittamisesta.

– Luku on pysynyt korkeana koko 2000-luvun ajan. Kaikenikäiset vastaajat ovat kokeneet kuritusväkivaltaa, vaikka se on ollut kiellettyä vuodesta 1984 lähtien.

Epätietoisuus lain sisällöstä on lisääntynyt etenkin nuoremmissa ikäluokissa

Kaikista vastaajista 90 prosenttia tiedostaa, että laki ei salli lapsen ruumiillista kurittamista. Epätietoisten määrä on kuitenkin viimeisen neljän vuoden aikana lisääntynyt. Uusimmassa kyselyssä jopa kahdeksan prosenttia ei osannut sanoa salliiko laki ruumiillisen kurituksen. Vuonna 2017 epätietoisia oli vain kolme prosenttia.

Selvästi heikompaa tietoisuus oli nuoremmilla ikäryhmillä: alle 35-vuotiaista jopa 17 prosenttia ei osannut vastata onko ruumiillinen kurittaminen sallittua vai ei. Samankaltainen tulos saatiin, kun vastauksia tarkasteltiin ammattiryhmittäin. Opiskelijoista ja koululaisista 16 prosenttia ei osannut vastata kysymykseen.

– Näkisin, että tämä on merkittävä muutos. Meillä pitäisi lisätä julkista keskustelua siitä, mikä on lapsiin kohdistuvaa kuritusväkivaltaa, sanoo Paasivirta.

Tietoa tulisi asiantuntijan mukaan lisätä muun muassa kouluissa. Esimerkiksi kouluterveyskyselyissä selvitetään lasten ja nuorten kokemuksia henkisestä ja fyysisestä väkivallasta. Näiden kyselyiden yhteydessä olisi hyvä tilaisuus myös purkaa ja käydä keskusteluja siitä, miten hyvin lapset ja nuoret tiedostavat mikä on sallittua ja mikä ei.

– Keskusteluja voisi käydä vaikkapa siitä, millä tavalla lapset ja nuoret tiedostavat omia oikeuksiaan, Paasivirta pohtii.

Vastuu asian selkeyttämisestä on asiantuntijan mukaan kaikilla.

– Siihen tarvitaan ennaltaehkäisevää työtä molemman vanhemman kanssa. Se on kaikkien lasten ja perheiden kanssa työskentelevien tehtävä, ei pelkästään tähän teemaan erikoistuneiden ammattilaisten.

Kuritusväkivalta on rikos, mutta rangaistukset vaihtelevat

Kuritusväkivalta jakaa poliisien ja syyttäjien mielipiteitä siitä, onko se lievää vai perusmuotoista pahoinpitelyä. Jokin yksittäinen kuritusväkivallan teko voidaan määritellä lieväksi pahoinpitelyksi.

Jotkut ammattilaiset ajattelevat, että koska lapsi on alisteisessa asemassa suhteessa aikuiseen, pitäisi aina puhua vähintään perusmuotoisesta pahoinpitelystä.

Lainsäädäntö jättää harkintavaltaa ammattilaisille sen suhteen, onko kyseessä rikostutkintaa vaativa asia vai ei. Lastensuojelulain mukaan kaikilla lastensuojeluilmoituksen tekovelvollisilla ammattilaisilla on ilmoitusvelvollisuus lastensuojelun lisäksi myös poliisille silloin, kun lapseen epäillään kohdistuneen perusmuotoista pahoinpitelyä.

Velvollisuus ei koske lieviä pahoinpitelyepäilyjä, joskin sosiaaliviranomaisilla on tuolloinkin oikeus tehdä asiasta ilmoitus poliisille, jos se arvioidaan aiheelliseksi.

Kurittamisen sijasta kannustavaa kasvatusta

Asiantuntijan mukaan kurittamisen kitkemisessä tärkeää on tiedon lisääminen myös vaihtoehtoisista keinoista, kuten kannustavasta kasvatuksesta.

Kannustava kasvatus on ennakointia, rajoista keskustelua ja niiden perustelemista, rohkaisevaa katsetta ja puhetta.

– Keskiössä on se, että lasta kohtaan tunnetaan myötätuntoa. Kannustavaa kasvatusta voi oppia, vaikka olisi joskus toiminut toisin, muistuttaa Paasivirta.

Kurittavaa typpivanhempaa ei asiantuntijan mukaan ole, mutta riskitekijöiden tunnistaminen auttaa ennaltaehkäisemään tilanteita. Kuormittava tilanne tai oma hyvinvointi vaikuttavat siihen miten vanhempi reagoi tilanteissa, mutta suuri merkitys on omilla lapsuudenkokemuksilla.

Paasivirran mukaan tarvittaisiin ennaltaehkäisevää työtä ja keskustelua molempien vanhempien kanssa.

– Esimerkiksi siinä vaiheessa, kun ollaan tulossa vanhemmaksi voisi huomiota kiinnittää myös riskitekijöihin, esimerkiksi kysymällä millaisia omia kokemuksia lapsuudessa on ollut.

Kysely toteutettiin Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa. Kohderyhmänä olivat 15–79-vuotiaat suomalaiset Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 1 011 henkilöä. Tiedonkeruu toteutettiin 18.2.–2.3.2021.

Source Link yle.fi