Banner Before Header

Lauri Markkanen himoitsee mukaan EM-kisoihin – tästä asiasta paluu maajoukkueeseen on kiinni

Jyväskylä

Siitä on kohta neljä vuotta, kun Lauri Markkanen on viimeksi pukenut Suomen koripallomaajoukkueen pelipaidan päälleen.

Heinäkuun toinen päivä vuonna 2018 Markkanen heitti 28 pistettä, kun Susijengi kaatoi MM-karsinnoissa Islannin pistein 91–77.

Mikäli kaikki menee toivotusti, Markkasen pelitauko A-maajoukkueessa ei ehdi aivan neljän vuoden mittaiseksi. Markkanen, 25, palaa halusta päästä parketille kesä-heinäkuun vaihteen MM-karsintaotteluissa sekä syyskuussa Tshekissä pelattavissa EM-kilpailuissa.

Suomi kohtaa MM-karsintojen viimeisissä otteluissaan Ruotsin 30. kesäkuuta Espoossa ja kolme päivää myöhemmin Kroatian vieraissa.

– Tavoite ja kova halu on olla niissä peleissä mukana. Kunhan vaan saadaan vakuutukset ja muut paperihommat kuntoon, Markkanen kertoi Ilta-Sanomille osaomistamansa Jyväskylän Hook-ravintolan avajaisissa.

Markkanen kertoo olevansa ravintolassa mukana ”pienellä osuudella”, ja että hänen motiivinsa lähteä ravintolabisnekseen liittyy nuorten urheilijoiden auttamiseen.

– En voi sanoa, että ravintolan omistaminen olisi aiemmin ollut erityisenä haaveena. Tällaista mahdollisuutta ehdotettiin, ja koin tämän hyväksi jutuksi. Osa tuotoista menee kasvattajaseurani Honsun kautta nuorten koripalloharrastuksen tukemiseen, Markkanen kertoi.

Markkanen edusti Suomea viimeksi vuonna 2018.

Markkanen on pelannut viisi viime kautta NBA:ssa – ensin neljä kautta Chicago Bullsissa ja viime kauden Clevelandissa. NBA-pelaajien maaotteluedustuksiin liittyy aina oma proseduurinsa ja paperisotansa.

Aivan sataprosenttisen varmaa Markkasen pelaaminen ei siis vielä ole.

– En ihan tarkkaan tiedä, miten prosessi menee, mutta Koripalloliitto hoitaa asiaa. Toivottavasti pian saadaan selvyys asiaan, Markkanen sanoi.

Susijengin tilanne MM-karsintalohkossa C on herkullinen. Suomi johtaa lohkoa voitettuaan kolme ottelua ja hävittyään yhden.

Voitto jommastakummasta jäljellä olevasta ottelusta varmistaa Suomelle jatkopaikan 24 parhaan Euroopan maan joukkoon. Monimutkaisen karsinnan jälkeen Euroopasta selviytyy 12 joukkuetta elo-syyskuussa 2023 Japanissa, Indonesiassa ja Filippiineillä pelattaviin MM-kilpailuihin.

– Pojat ovat kyllä pelanneet hyvin tähän asti, Markkanen kiitteli.

Niin ovat. Karsinnoissa Suomi on voittanut muun muassa hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian kahdesti.

Syyskuussa Prahassa pelattavassa EM-kisojen alkulohkossa Suomi kohtaa isäntämaa Tshekin lisäksi Alankomaat, Puolan, Israelin ja Serbian.

Kun Markkanen viimeksi oli mukana EM-kisoissa, Suomi selviytyi Helsingissä pelatusta alkulohkosta jatkoon, mutta hävisi pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Italialle.

– Nyt tavoite on mennä ainakin pykälä pidemmälle, ehdottomasti, Markkanen paalutti.

Hänen mielestään siihen on kaikki edellytykset, sillä joukkueen kokemus on karttunut.

– Maajoukkueen tilanne on mielestäni aika hyvä. Siellä on kovia nuoria pelimiehiä tulossa, ja sitten on muutama, joilla on enemmän kokemusta. Jätkät ovat kehittyneet viime kisojen jälkeen, kuten minäkin. Minähän olin silloin vain 20-vuotias ja koen menneeni pelaajana eteenpäin sen jälkeen, Markkanen mietti.

Susijengin kokeneemman pään pelaajista pitkäaikainen kapteeni Shawn Huff ja Petteri Koponen ilmoittivat keväällä lopettavansa seurajoukkueuransa. Maajoukkueen mukana miehet kuitenkin ovat ainakin vielä tänä vuonna.

Samalla on kuitenkin selvää, että maajoukkueessa on tapahtumassa sukupolvenvaihdos kokeneiden susien jäädessä syrjään.

– Väistämättä se joskus tapahtuu. Mutta on hienoa päästä vielä vääntämään heidänkin kanssaan, Markkanen sanoi.

Sen Markkanen jättää sanomatta, että jatkossa hänelle lankeaa entistä suurempi rooli ja vastuu maajoukkuepaidassa – asussa, joka on aina merkinnyt hänelle paljon.

– Junnuna aina mietti, että pääsisipä joskus edustamaan omaa maataan. On aina erityinen fiilis vetää Suomi-paita ylle. On ollut hienoa päästä kokemaan se upea meininki, minkä fanit luovat. Ja siinä porukassa, jolla pääsemme pelaamaan, on mukana parhaita kavereitani. On aina kiva päästä sinne mukaan, Markkanen fiilisteli.

Markkasen mukaan Suomen palloilun yleinen hyvä vire, kruununa Leijonien huippumenestys, on omiaan ruokkimaan menestyksen kehää.

– Kyllä se motivoi, kun näkee, että muut maajoukkueet menestyvät. Se nostattaa yleistä buumia ja ruokkii ajatusta, että mekin haluamme pärjätä, Markkanen miettii.

Markkasen omakin voittamisen nälkä on kova. Viisi kautta NBA:ssa eivät ole tuoneet menestystä, sillä hänen joukkueensa ei ole kertaakaan selviytynyt pudotuspeleihin.

– Harmittaahan se, ettei olla joukkueena pärjätty. Mutta se ruokkii motivaatiota ja ajatusta, että vielä se menestys tulee, kun jaksaa painaa hommia, hän pohtii.

Markkanen edustaa NBA:ssa Cleveland Cavaliersia.

Tällä kaudella Cleveland Cavaliersin pelit päättyivät esipudotuspeleihin, eli joukkue ei selviytynyt konferenssinsa kahdeksan parhaan pudotuspeleihin.

Kauden mittaan Cavaliers pelasi ajoittain erinomaisesti ja nousi yhdeksi NBA:n puheenaiheista omintakeisella pelitavallaan. Cavaliers käytti paljon kolmea isoa pelaajaa, mikä aiheutti vastustajissa hämmennystä ja antoi Cavaliersille kilpailuetua.

– Tykkäsin siitä pelitavasta. Se on erilainen kuin muiden joukkueiden tapa pelata. Koen, että voimme jatkossakin olla erilaisia. Meillä on paljon pelaajia, jotka pystyvät pelaamaan sillä tavalla ja eri pelipaikoilla. Ja aina on hyvä saada kokoa kentälle. Uskon, että monipuolisuus on meille hyvä ase.

– Vaikka joukkueena kausi jäi vähän vajaaksi, oli hauska kausi ja jäi hyvä fiilis. On hauska mennä takaisin, ja ensi kaudesta on kovat odotukset, Markkanen sanoi.

Sitä ennen edessä on kuitenkin tärkeitä pelejä Susijengin kanssa.

Source Link is.fi