Leijonatuomio: Pasi Mustosen ja Noora Rädyn kiista vaikutti Naisleijoniin – yhdessä asiassa naiset ottivat selkävoiton miehistä

Sami Hoffrén

Tähti

Sami Vatanen näytti, miksi hänen palkanmaksajanaan oli yhdeksän viime vuotta NHL-seura. Sveitsin liigaan siirtynyt 30-vuotias puolustaja oli omaa luokkaansa Leijonien puolustuksessa. Kiekollinen varmuus ja ylivoimaosaaminen todennäköisesti takaavat sen, että Vatanen nähdään myös Pekingissä.

Puheenaihe

Olympia- ja MM-kisakandidaatit. Ensin mainittuihin kuuluu Karjala-turnauksen perusteella Vatasen lisäksi Mikko Lehtonen. Miksei myös Mr. Tunnollisuus Valtteri Filppula. MM-kisoihin on tyrkyllä paljon pelaajia tästä turnauksesta. Kovat tehot iskenyt Miro Aaltonen ja loistavan turnauksen pelannut Harri Pesonen nostivat isosti osakkeitaan.

Tyyli

Neljän päivän turnaus keräsi mukavasti väkeä Hartwall-areenan lehtereille. Päätösottelussa paikalla oli täysi tupa. Turnauksen lippuhinnoittelu oli tehty järkevästi. Lasten lippujen hinnat olivat alhaiset, mikä houkutteli ilahduttavasti myös lapsiperheitä katsomoihin todistamaan hyvin järjestettyä turnausta.

Moka

Maajoukkueturnaukset ovat tärkeitä näyttöpaikkoja pelaajille, mutta ne sisältävät aina myös riskitekijöitä loukkaantumisten muodossa. Tällä kertaa turnaus päättyi kesken Leksands IF:n Mikael Ruohomaalta. Tapa, jolla Ruohomaa loukkaantui, oli turha. Vatanen laukoi vahingossa Ruohomaata vasempaan käteen Tshekki-ottelussa.

Yllätys

Debytanttien vahvat näytöt. SM-liigan yllättävin kultakypärä Ville Petman pelasi energisesti, ja sai roolia päätösottelussa ylivoimallakin. SM-liigan maalipörssin voitosta kamppaileva Heikki Liedes vakuutti myös kahden suunnan osaamisellaan kansainvälisessä tempossa.

Sasha Huttunen

Tähti

Miro Aaltonen näytti jälleen, miksi hän on yksi parhaita Euroopassa pelaavia suomalaissenttereitä. Liukas liike, sulavat kädet ja tulosta syntyy. 28-vuotias Aaltonen johti Suomen laadukkainta ketjua Karjala-turnauksessa ja oli myös joukkueen paras pistemies tehoillaan 1+4=5. Vitjazin mies on erittäin vahva ehdokas MM-kotikisoihin.

Puheenaihe

Kuka tai ketkä nousevat Euroopasta Pekingin-koneeseen? Se on iso puheenaihe, johon saatiin nyt myös jo yksi vastaus: Sami Vatanen. Hän oli aivan ylivertainen laatupakki, jonka taitavaa tanssahtelua hyökkäyssinisellä oli ilo katsoa. Tehot 0+4 puhuvat puolestaan. Vatanen jätti toisen hyökkäävän pakin eli Mikko Lehtosen taakseen näillä näytöillä.

Tyyli

Tekisi mieli sanoa Toni Rajalan takaletti, mutta pakko on antaa palstatilaa Matvei Mitshkovin ilmaveiville. Venäjän 16-vuotias ihmeteini heitti Ruotsia vastaan maalin, joka oli kuin kopio Mikael Granlundin kymmenen vuoden takaisesta tempusta. Itänaapurissa ei ole syyttä puhuttu ”uudesta Ovetshkinista”. Pietarin SKA:n superlupaus on tiellä tähtiin.

Moka

Naisleijonat hävisi Kanadalle 0–8. Tuollainen tulos ei yksinkertaisesti kuulu 2020-luvulle, kun Suomen naiskiekko on mennyt aidosti eteenpäin ja eroa Pohjois-Amerikan jättiläisiin on kurottu kiinni. Syyttävä sormi osoittaa päävalmentaja Pasi Mustosta, jonka mediasekoilu ei ole voinut olla vaikuttamatta maajoukkueen ilmapiiriin.

Yllätys

Niclas Westerholm ansaitsee leijonayllättäjän tittelin. On ensinnäkin hieno tarina, miten hyljeksitty A-juniori on nyt 23-vuotiaana tehnyt läpimurtonsa voittavaksi SM-liigavahdiksi. Syksy SaiPassa on ollut erinomainen – ja Westerholm osoitti pärjäävänsä myös EHT-tasolla. Voitokas Tshekki-peli tuskin jää uran ainoaksi maaotteluksi.

Vesa Rantanen

Tähti

Leijonien kaksi ”NHL-pelaajaa” Sami Vatanen ja Valtteri Filppula olivat Suomen ja turnauksen parhaimmistoa pelipaikoillaan. Vatanen sinetöi paikkansa olympiajoukkueessa ja Filppula on nyt antanut kovimmat näytöt nelosen keskelle. Tasoero SM-liigan huippupelaajan ja vastikään NHL:ssä lopettaneen pelaajan välillä on kyllä turhan suuri.

Puheenaihe

Turnauksen näyttäneellä TV 5:n studiolla oli torstaina mahtava paikka grillata Leijonien GM:ää Jere Lehtistä esimerkiksi Rasmus Ristolaisen tilanteesta, mutta ”kiekkoveljet” päättivät rupatella mukavia niistä ja näistä. Naisleijonien studiossa Oona Tolppanen ja Annina Rajahuhta käsittelivät pääpuheenaiheen eli Noora Rädyn ja Pasi Mustosen julkisen kiistan napakasti. Naisleijonastudiolle tyly journalistinen selkävoitto jäsentenvälisessä.

Tyyli

Tulos oli hyvä sekin, mutta Jukka Jalosen valmennusryhmällä on maailman kärkiosaamista peli-ilmeen valmistamisessa: se on turnauksesta, panoksesta ja materiaalista riippumatta aina vähintään hyvä. Jalosen 2018 alkaneella tuoreimmalla päävalmentajakaudella niin sanottujen ohipelien määrä on olematon. Kun valmennuksella on prosessi näin hyvin hallussa, kaikkien aikojen olympiaturnauksessa on lupa odottaa mitä vain.

Moka

Naisleijonien kolme peliä Kanadaa vastaan oli totaalinen tuloksellinen mahalasku (tappiot 2–4, 0–8 ja 1–5). Päävalmentaja Pasi Mustosen julkiseksi ja rumaksi ajama kinastelu Noora Rädyn kanssa ei varmasti ollut paras tapa valmistaa joukkue turnaukseen. Naisleijonat lähestyy Pekingiä pahassa turbulenssissa ja vain siksi, että Mustonen ampui itse joukkuetta jalkaan.

Yllätys

Kansainvälisten pelien tuomarilinja lähestyy koko ajan NHL:ää. Päätöspelissä Leijonat–Tre Kronor sai taklata suoraan päähän ja selästä laitaan kakkosen arvoisesti. Kovempi linja saa SM-liigan taannoin (hätä)päissään tekemän päätöksen, jonka mukaan jokainen pääosuma on automaattisesti ulosajo ja kurinpitoasia, näyttämään siltä mitä se oli: typerältä. Kiekko on edelleen kova fyysinen peli jopa IIHF:n mielestä.

Source Link is.fi