Leijonien kultavalmentajalle povataan jo potkuja Ruotsissa

Leijonien apuvalmentajana viime vuosina kaksi maailmanmestaruutta ja olympiakultaa voittanut Mikko Manner on tiukassa paikassa Ruotsin SHL:ssä.

Mannerin valmentaman Brynäsin kausi on alkanut surkeasti. Kuuden ottelun jälkeen kasassa on yksi voitto ja hallussa sarjataulukon jumbosija.

Sunnuntaina Malmö antoi Mannerin poppoolle kyytiä maalein 8–4.

Se ajoi Aftonbladetin tunnetun kolumnistin Mats Wennerholmin kirjoituspöydän ääreen. Wennerholm povaa Mannerin olevan SHL-kauden ensimmäinen potkut saava valmentaja.

Mikko Manner

– Arvailin Malmön Tomas Kollarin olevan ensimmäinen lähtevä valmentaja tällä kaudella. Nyt vaakakuppi kallistuukin enemmän ja enemmän suomalaiseen Mikko Manneriin.

– Brynäs hankki huippuvahti Anders Lindbäckin, suomalaisen olympiavoittajan ja maailmanmestarin (Hannes Björnisen) ja NHL-konkari Johan Larssonin. Lopputulos toistaiseksi? Pannukakku, Wennerholm kirjoittaa.

Manner valmentaa Brynäsissä toista kauttaan. Viime kaudella joukkue oli runkosarjan kymmenes ja putosi heti ”säälipleijareissa”.

Ennen pestiään Brynäsissä Manner toimi neljän kauden ajan Kärppien päävalmentajana.

Mannerin apuvalmentajina Ruotsissa toimivat Kalle Kaskinen ja Ari-Pekka Pajuluoma.

Source Link is.fi