Banner Before Header

Lewis Hamilton voitti sprinttikisan aika-ajot, mutta suoritusta uhkaa hylkäys – Valtteri Bottas kertoi virheistään: ”En ole täysin tyytyväinen”

Mercedeksen Lewis Hamilton otti paalupaikan lauantain sprinttikilpailuun Brasilian Sao Paulon aika-ajoissa. Moottorinsa ennen tätä viikonloppua vaihtanut Hamilton oli lopulta ylivoimainen, sillä hän kukisti Red Bullin Max Verstappenin yli neljällä kymmenyksellä.

– Tämä oli ensimmäinen paalu pitkään aikaan, joten todella iso kiitos koko joukkueelle. Tänään oli todella hyvä aika-ajo ja olen todella iloinen siitä, Hamilton iloitsi kilpailun jälkeisessä ratahaastattelussa.

Aika-ajon jälkeen tuli kuitenkin tieto, että Hamiltonin suoritus saatetaan hylätä. Auton takasiiven DRS-järjestelmä ei läpäissyt tarkastusta ja Hamiltonia uhkaa hylkäys. Hän joutuisi näin lähtemään sprinttikilpailuun varikolta koko letkan perään.

Verstappenin sanoi tuoreeltaan, että Hamiltonin paalupaikka ei ollut suuri shokki, sillä brittikuski sai autoonsa enemmän tehoa moottorivaihdon takia.

– Olen todella iloinen toisesta sijasta. Se on hyvä lähtökohta. Haluamme olla lähempänä, mutta joskus täytyy vain olla realisti. Sprinttikilpailun aikana on varmasti paljon lämpimämpää ja se muuttaa auton käyttäytymistä, Verstappen muistutti.

Valtteri Bottas kiilasi vielä kahdessa ensimmäisessä osiossa Verstappenin edelle, mutta oli lopulta kolmas. Hän jäi kymmenyksen päähän Verstappenista.

Suomalainen harmittelikin ratahaastattelussa vaikeuksiaan ensimmäisessä sektorissa.

– Hävisin eniten Lewikselle ensimmäisessä ja toisessa mutkassa, ja hieman suorilla. En ole täysin tyytyväinen. Kolmas paikka on silti hyvä paikka lähteä ja kaikki on avoinna. Toivottavasti ensimmäinen kierros on täynnä taistelua.

Latifi kukisti Russellin

Kimi Räikkönen oli aika-ajoissa 14:s. Hän selviytyi viimeisenä kuljettajana toiseen osioon ja jätti siinä tallikaverinsa Antonio Giovinazzin taakseen selvällä seitsemän kymmenyksen erolla. Giovinazzi yllätti vielä ensimmäisessä osiossa, jolloin hän oli peräti seitsemänneksi nopein kuljettaja.

Aika-ajojen ensimmäisessä osiossa nähtiin harvinainen tilanne, kun Williamsin Nicholas Latifi kukisti ensimmäistä kertaa tallikaverinsa George Russellin. Russell oli voittanut ennen perjantaita peräti 35 kertaa putkeen Latifin aika-ajossa.

Hamilton lähtee sprinttikilpailuun paalulta, mutta sunnuntain kilpailuun britti starttaa huonommista asemista. Moottorivaihdos toi seitsenkertaiselle maailmanmestarille viiden lähtöruudun rangaistuksen Brasilian GP:hen.

Lue myös:

Hamilton paalulle, Bottas kolmas – Yle seurasi aika-ajoja hetki hetkeltä

Source Link yle.fi