Linda Lampenius murtui kyyneliin Elämäni biisi -ohjelmassa – avautui vaikeasta hetkestä: ”Silloin mulle tuli olo, että en jaksa elää”

Ylen Elämäni biisi -ohjelmassa nähtiin lauantai-iltana pyhäinpäivän erikoisjakso, jossa vierailivat Sirkku Peltola, Jaakko Heinimäki, Hanna Nohynek, Teemu Mäki ja Linda Lampenius.

Vastikään omaelämäkerran julkaissut Lampenius, 51, oli valinnut kappaleekseen klassikkobiisin Feel, jonka alkuperäisesittäjä on Robbie Williams.

Lampenius perusteli kappalevalintaansa sillä, että elämänsä synkimpinä hetkinä hän on joutunut kasvokkain sen kysymyksen kanssa, haluaako hän elää.

– Tähän biisiin liittyy niin paljon. Mä olen nyt tänä vuonna päättänyt kertoa sellaisen asian elämästäni, josta en ole puhunut aiemmin, Lampenius aloitti.

Teemu Mäki, Linda Lampenius, Lena Meriläinen, Jaakko Heinimäki ja Hanna Nohynek lauantai-illan Elämäni biisi -ohjelmassa.

Puheenvuoronsa aikana Lampenius herkistyi kyyneliin ja totesi, että näistä asioista ääneen puhuminen on hänelle vaikeaa.

– Elämäni oli sitä, että mulla oli viulunsoitto sekä nämä ihanat vanhemmat, mutta äidillä oli sairaus, joka piti pitää piilossa, koska mun vanhemmat olivat tunnettuja näyttelijöitä ainakin suomenruotsalaisten piireissä. Se oli raskasta nähdä äiti niin lähellä kuolemaa monta kertaa lapsena, Lampenius sanoi ohjelmassa.

Lue lisää: Uutuuskirja: Linda Lampenius avautuu karusta lapsuudestaan – sekakäyttö oli viedä tähtinäyttelijänä tunnetulta Ulla-äidiltä hengen

Äitinsä päihderiippuvuuden lisäksi Lampenius puhui ohjelmassa vaikeasta syömishäiriöstään, joka vei hänet lopulta syviin vesiin. Samoihin aikoihin jo kertaalleen raitistunut äiti vajosi uudelleen päihdekierteeseen.

Linda Lampenius herkistyi kyyneliin puheenvuoronsa aikana.

– Silloin mulle tuli olo, että mä en jaksa enää elää, mä en pysty. Ja mä olen ollut sellaisessa tilanteessa muutaman kerran. Mutta kuitenkin mulla on aina ollut se halu elää. Sen takia tämä biisi, Lampenius sanoi Katja Ståhlin luotsaamassa musiikkiohjelmassa.

Lampenius puhui äitinsä päihdeongelmasta ja elämänsä kipeistä vaiheista myös IS:n haastattelussa lokakuussa. Lampenius työsti lokakuussa ilmestynyttä Kesytön elämäni -kirjaansa vuosia, mutta hänen äidilleen selvisi vain hetki ennen julkaisua, että kirjan alkupuolen pääpaino on pitkälti hänen lääkeriippuvuudessaan. Lampenius paljasti asian äidilleen kesken automatkan.

– Äiti ei sanonut mitään, halasi vain pitkään, kertoo Lampenius, jonka mukaan äidin reaktio oli merkki hyväksynnästä, Lampenius kertoi IS:lle.

Lue lisää: Linda Lampenius paljasti Ulla-äitinsä synkimmän salaisuuden kaikelle kansalle – kertoi äidilleen vain viikkoa aiemmin

Linda Lampenius vanhempiensa Börje Lampeniuksen ja Ulla Eklundin kanssa vuonna 1998.

Sittemmin Lampenius on saanut selätettyä syömishäiriönsä ja asuu tätä nykyä puolisonsa ja kahden tyttärensä kanssa Ruotsissa. Hänen tuore elämäkertansa Kesytön elämäni (Otava) julkaistiin lokakuussa.

Lampeniuksen näyttelijä-isä Börje Lampenius kuoli vuonna 2016, mutta hänen äitinsä Ulla Eklund, 83, on yhä elossa. Lampenius kertoi IS:lle vastikään, että hänen äitinsä voi hyvin.

Suomenruotsalainen Eklund teki 40 vuoden mittaisen uran teatteritaiteilijana Svenska Teaternissa, jossa hän näytteli kaiken kaikkiaan yli sata roolia. Hänen suurin elokuvaroolinsa oli Edvin Laineen ohjaaman Akselin ja Elinan naispääosa vuonna 1970.