Banner Before Header

Lotta Harala avautuu dopingpainajaisesta, joka maksoi hänelle kymmeniä ja kymmeniä tuhansia euroja – lopulta hajosivat myös mieli ja kroppa

AITAJUOKSIJA Lotta Harala joutui yleisurheilumaailman silmätikuksi ja valtavan kohun keskelle, kun hänen kerrottiin antaneen positiivisen dopingnäytteen Espoon GP-kilpailussa elokuussa 2020, mikä johti kolmen kuukauden toimintakieltoon.

Kesällä 2021 tilanne sai toisen käänteen, kun antidopingasioiden kurinpitolautakunta katsoi Haralan rikkoneen väliaikaista toimintakieltoaan. Uutta toimintakieltoa Haralalle ei kuitenkaan määrätty, sillä tapaus katsottiin tulkinnanvaraiseksi.

– Tämä yli kolmen kuukauden ajan kestänyt tutkinta on ollut painajaismaista. Ensimmäisen kuukauden aikana en edes tiennyt, mitä tässä tutkitaan. Onneksi lopputulos seuraamuksen osalta on oikea, mutta minulle on suuri pettymys se, kuinka vastuu sysätään loppupeleissä aina urheilijalle, vaikka virheen tekijä on joku muu, Harala tilli tuolloin vastineessaan.

Nyt Harala avautuu tuskallisesta tilanteestaan Discovery-kanavan Fitnesspäiväkirja -sarjan uudella kaudella. Kaikki lähti Haralan kaapista löytyneestä kreatiinivalmisteesta. Yhteistyökumppanin varastot olivat koronan vuoksi tyhjentyneet, joten hän päätyi käyttämään muuta kuin totuttua tuotetta.

– Mulla oli tää vuosi sitten lähetetty kreatiinivalmiste siellä kaapissa. Ajattelin, että kun mulla on loppu mun oma kreatiini, niin voin nää viimeiset viisi päivää syödä tätä toista kreatiinia, Harala kertaa.

Doping-testi kuitenkin näytti, että valmisteesta oli löytynyt jäämä ainetta, joka on kilpailupäivänä kielletty. Tilanne oli Haralan mukaan ”jäätävä järkytys ja shokki”.

– Olin selvittänyt kaiken niin tarkkaan, ettei mitään tällaista mahdollisuutta pitäisi olla.

Haralan mukaan laboratoriotutkimuksissa selvisi pitkän prosessin päätteeksi, että tuote oli kontaminoitunut tuotantolinjastolla, jossa oli käsitelty myös kiellettyä ainetta sisältäviä tuotteita.

– Tämä on ollut semmoinen matka, etten pysty sitä oikein sanoin kuvailemaan, Harala huokaa.

– Kolahti mun identiteetissä niin herkkään paikkaan, kun ruoka ja ravitsemus on olleet juuri niitä asioita, joita mä pystyn kontrolloimaan. Ja se on se osa-alue mitä mä hallitsen.

Lotta Harala on yksi Fitnesspäiväkirja-sarjan tähdistä tälläkin kaudella.

Haralan mukaan asian hyväksymiseen on mennyt monta kuukautta. Vaikka kaikki on selvitetty, kyseessä on ollut ”järkyttävä painajainen”.

– Sillä on ollut erittäin suuret vaikutukset taloudellisesti kymmenien, kymmenien tuhansien eurojen edestä olen joutunut maksamaan. Mun mieli on täysin mennyt rikki, mun kroppa ei oo kestänyt tätä, on tullut loukkaantumisia ja koko paketti on levinnyt, Harala kertoo.

Harala kertoi tarkemmin tulonmenetyksistään IS:lle jo kesällä.

– Kaksi pääyhteistyökumppaniani pysyi rinnallani. He ovat mahdollistaneet urani jatkon, mutta myös seisoneet rinnallani ihmisinä, mistä olen heille äärettömän kiitollinen.

– Mutta kaikki muut lähtivät. Heille olen joutunut maksamaan tietenkin takaisin, Harala avaa tutkinnan aiheuttamia taloudellisia kustannuksia, Harala selvitti tilannetta IS:n haastattelussa.

Harala kertoo yrittävänsä nyt jatkaa eteenpäin. Hän pelkäsi pitkään, että pelko, synkkyys ja epäoikeudenmukaisuuden tunne jäisivät hallitsemaan elämää.

– Se mun sisällä oleva ei kadonnut, vaan se on edelleen täällä. Luotto elämään on pikkuhiljaa löytymässä, mutta se on vaatinut tosi paljon työtä. Vielä en ole ennallaan.

Fitnesspäiväkirja 2022 discovery+-palvelussa kolme jaksoa tiistaisin.

Source Link is.fi