Lucy-luotain lähtee 12 vuoden tehtävälle kohti Jupiterin kiertorataa

Florida

Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa lähettää ensimmäisen miehittämättömän aluksensa kohti Jupiterin kiertorataa. Lucy-niminen luotain lähtee 12-vuotiselle matkalleen Floridasta Cape Canaveralin avaruustukikohdasta noin kello 12.30 Suomen aikaa.

Lucyn keräämän datan avulla pyritään paremmin ymmärtämään niitä seikkoja, jotka vaikuttivat aurinkokunnan muodostumiseen 4,5 miljardia vuotta sitten.

Alus käy matkansa aikana kahdeksalla asteroidilla eli useammalla kuin yksikään sen edeltäjä. Matka keskittyy Jupiterin kiertoradalla oleviin niin kutsuttuihin troijalaisasteroideihin, jotka ovat kiertoradalla kahtena ryhmänä Jupiterin edessä ja takana. Lucyn matka kulkee molempiin ryhmiin.

Yli 7 000 kappaleesta koostuvien troijalaisasteroidien uskotaan koostuvan alkukantaisesta aineksesta, josta myös uloimmat planeetat koostuvat. Niiden tutkiminen tarjoaa tietoa myös koko aurinkokunnan historiasta.

–  Vaikka ne ovat avaruudessa pienellä alueella, ne ovat fysikaalisesti hyvin erilaisia. Ne ovat esimerkiksi eri värisiä, jotkut ovat harmaita, jotkut punaisia, Nasan tutkija Hal Levison kertoi syyskuun lopulla.

Luotain tutkii asteroideja lähimmillään noin 400 kilometrin päästä. Teknologiansa avulla se pystyy tutkimaan esimerkiksi taivaankappaleen koostumusta, massaa ja tiheyttä.

Lucy on ensimmäinen aurinkovoimalla toimiva luotain, joka matkaa näin kauas Auringosta. Jättiläisplaneetta Jupiter on viides planeetta Auringosta lukien.