Lukashenka myönsi BBC:lle joukkojensa auttaneen siirtolaisia EU-rajan yli – ”Me olemme slaaveja, meillä on sydämet”

Valko-Venäjän presidenttiä Aljaksandr Lukashenkaa on viime viikkoina syytetty siirtolaisten järjestelmällisestä lennättämisestä Minskiin sekä heidän käyttämisestään aseina EU:n vastaisessa hybridioperaatiossa. Samalla Valko-Venäjän joukkoja on syytetty Puolan vastaiselle rajalle matkustaneiden siirtolaisten auttamisesta sekä myös pakottamisesta rajan yli.

BBC:lle antamassaan erikoishaastattelussa Lukashenka myönsi, että on ”ehdottomasti mahdollista”, että hänen joukkonsa ovat auttaneet pääosin Lähi-idästä ja Aasiasta lähtöisin olevia siirtolaisia ylittämään Puolan ja samalla koko EU:n rajan.

– Me olemme slaaveja. Meillä on sydämet. Meidän joukkomme tietävät, että siirtolaiset ovat matkalla Saksaan. Ehkä joku auttoi heitä. En aio edes tutkia asiaa, Lukashenka sanoi.

Samalla hän kuitenkin kiisti kutsuneensa siirtolaisia Minskiin lietsoakseen kriisiä rajalle.

– Sanoin heille, että en aio pidättää siirtolaisia rajalla tai pitää heitä siellä. Ja jos heidän tulemisensa jatkuu, en aio edelleenkään pysäyttää heitä, koska he eivät ole tulossa minun maahani. He ovat tulossa teidän maahanne, Lukashenka totesi.

– Juuri näin tarkoitin. Mutta minä en kutsunut heitä tänne. Ollakseni rehellinen, en halua heidän kulkevan läpi Valko-Venäjän, hän jatkoi.

Lue lisää: Valko-Venäjän oppositiohahmolta synkkä ennustus Puolan rajakriisistä: ”Lukashenka tarvitsee konfliktia”

Pari viikkoa sitten leimahtanut kriisi näytti hellittävän torstaina ainakin hetkeksi, kun rajan pintaan syntyneet leirit tyhjenivät väestä. Sekä Puolan että Valko-Venäjän viranomaiset kertoivat leireissä olleiden noin 2 000:n ihmisen siirtyneen lähellä sijaitsevaan logistiikkakeskukseen.

Puolan rajaviranomaiset kertoivat kuitenkin perjantaina, että useat sadat siirtolaiset olivat yrittäneet jälleen rajan ylitystä kahdessa erillisessä ryhmässä. Puolalaiset kertoivat pidättäneensä heistä 45.

Source Link is.fi