Banner Before Header

Maailman vanhin ihminen täytti 119 vuotta – kaikkien aikojen ikäennätys lähenee

Japanilainen Kane Tanaka on tiettävästi tällä hetkellä maailman vanhin elossa oleva ihminen. Vuoden 1903 toisena päivänä syntyneen Tanakan mittariin tuli sunnuntaina 119 vuotta, kertoo CNN.

Hänen lapsenlapsenlapsensa Twitter-julkaisun perusteella Tanaka sai syntymäpäivälahjaksi ainakin kaksi Coca-Cola-pulloa, joiden etiketteihin oli painettu onnittelut 119-vuotispäivän johdosta.

Tanaka elelee vanhainkodissa Fukuokassa. Työt perheensä riisikaupassa hän lopetti 103-vuotiaana.

Tanaka on kertonut harrastavansa muun muassa matematiikan opiskelua ja strategialautapelien pelaamista. Hänen elämänasennettaan on kuvailtu valoisaksi ja uteliaaksi.

Vuosi sitten syntymäpäivänään Tanaka sai lahjaksi uudet lenkkitossut, jotka jalassaan hänen oli tarkoitus kantaa olympiatulta kohti Tokion viime kesän olympiakisoja. Tanaka joutui kuitenkin jättämään kunniatehtävän väliin koronatilanteen takia.

Tanaka on jo historian kolmanneksi vanhimmaksi vahvistetusti elänyt ihminen.

Edellä ovat vain 122 vuoden ja 164 päivän ikäisenä kuollut ranskalainen Jeanne Calment (1875–1997) ja reilut 119 vuotta elänyt yhdysvaltalainen Sarah Knauss (1880–1999).

Historian vanhimmaksi elänyt mies oli japanilainen Jiroemon Kimura, joka kuoli 116-vuotiaana vuonna 2013.

Vanhin elossa oleva mies on espanjalainen Saturnino de la Fuente Garcia, 112 vuotta.

Suomalaisista todistetusti kaikkien aikojen vanhimmaksi elänyt oli Lempi Rothovius, joka kuoli 112-vuotiaana vuonna 2000.

Vanhin elossa oleva suomalainen on Närpiössä asuva 109-vuotias Astrid Qvist.

Source Link is.fi