Banner Before Header

Maajussi-Paavo paljastaa, mitä myrskyisästi alkaneelle suhteelle tapahtui – kaikki muuttui, kun Elli ilmestyi ovelle mullistavan uutisen kanssa

Maajussille morsian -sarjan yhdeksännellä kaudella vuonna 2015 yksi rakkauden etsijöistä oli tuolloin 23-vuotias Paavo, joka oli kyllästynyt pimeisiin iltoihin yksinään.

Paavon karkailu paikalta hämmensi morsianehdokkaita, mutta kaikki näytti selvältä, kun mies pääsi yksityistreffeille Ellin kanssa. Pari alkoi puhua tulevaisuudensuunnitelmistaan ja molemmille oli selvää ja tärkeää, että he halusivat lapsia.

Mutkia tuli kuitenkin nopeasti matkaan. Paavo paljasti pian ohjelman päätyttyä, että oli ihastunut toiseen.

– Selvitin omia tunteita ja jouduin sanomaan Ellille, että minulla on toista ihmistä kohtaan tunteita ohjelman ulkopuolelta. Että haluan katsoa sen loppuun asti. Tuntui pahalta tuottaa suuri pettymys, Paavo kuvaili tuolloin MTV3:n haastattelussa.

Myös Elli löysi pian uuden rakkauden ja kertoi ilmoille yllätysuutisen: hän oli raskaana!

Elli ja Paavo vuonna 2016.

Maajussille morsiamen ensi maanantaina tv:stä tulevassa erikoisjaksossa kuullaan, mitä Paavolle ja Ellille kuuluu nyt. Jakso on jo katsottavissa MTV3:n verkkopalvelusta.

Vappu Pimiä tapaa kuin tapaakin Paavon ja Ellin yhdessä Haapajärvellä, jossa he ovat viime vuodet remontoineet Paavon kotitilaa. Lapsia pyörii ympärillä yhteensä kolme.

– Kaiken kaikkiaan hyvää kuuluu. Viime kerrasta on elämäntilanne mennyt aika lailla etiäppäin, toteaa Paavo.

Pian Pimiä saa kuulla, kuinka värikkäiden vaiheiden kautta nykytilanteeseen oikein päädyttiin.

Paavo vuonna 2016.

Elli synnytti eron jälkeen Aava-tyttären, mutta isästä ei ollut täyttä varmuutta. Vuoden erossa olon jälkeen Elli hurautti yllättäen Paavon pihaan.

– Näin ikkunasta, että tuli auto pihaan ja näin, että se Elli oli. Tiesin kyllä heti, että mistä nyt on kyse. Tuota tuota, Paavo kuvailee.

– Miltä se tuntui? Elli kysyy.

– Oli semmonen hyvin sekava fiilis. Onko se nyt oikeasti totta.

Elli kertoo puhelimensa vaihtuneen välillä eikä hänellä ollut Paavon numeroa eikä saanut mitään kautta yhteyttä. Hän päätteli, että ainoa keino on tulla ilmoittamatta.

– Paavolla kesti hyvin kauan tulla avaamaan ovi ja tiedän, että se kävi siellä ikkunan takana kurkkimassa, Elli nauraa.

– Siinä hetken hämmästyksissä katsottiin toisia ja ja sanoin, että saako tulla sisälle, olisi pikkuisen asiaa. Kysyin Paavolta, että haluaako hän selvittää, onko Aava hänen. Ja siitä se sitten lähti.

Paavo ja Elli ovat nyt kolmen lapsen vanhempia.

Kertomus saa Pimiä haukkomaan henkeään.

– Aivan uskomaton tämä teidän tarina. Parempaa kuin Kauniit ja rohkeat!

Seuraava jännityksen paikka oli Paavon suvulle ilmoittaminen. Kaikki ottivat asian kuitenkin todella hyvin.

– Paavo laittoi vain kuvan, missä se oli Aavan kanssa ja terveiset mummoille ja papoille ja tädeille ja sedille, Elli kertoo.

– Olin aina ajatellut, ettei se perheen perustaminen omalta osalta menisi ihan tuolla lailla, mutta nyt se meni noin, Paavo naurahtaa.

Paavo nauttii nykyisestä roolistaan perheenisänä.

Molemmat olivat suhteen alussa hyvin nuoria, mutta ovat huomanneet kasvaneensa nyt paljon. Paavo on oppinut kommunikoimaan ja Elliltä on karissut herkkyyttä.

Häiden ajankohdaksi on päätetty ensi vuoden elokuu.

– Parempaa isää ei voisi lapsille kuvitella. Olen hyvin onnellinen tästä tilanteesta, Elli sanoo.

Maajussille morsian MTV3-verkkopalvelussa sekä MTV:lla maanantaisin klo 20.

Source Link is.fi