Maastosta löytyi ruumis Raumalla – kyseessä voi olla maaliskuussa 2021 kadonnut nainen

Lounais-Suomen poliisi on löytänyt ruumiin maastosta Raumalla.

Lounais-Suomen poliisi kertoo Twitter-tilillään, että vainaja löytyi 27. joulukuuta. Poliisi kertoo lisäksi, että kyseessä voi olla maaliskuussa 2021 Eurajoella kadonnut Lea Leikari.

Tutkinnanjohtajan mukaan vainajan henkilöllisyys selviää myöhemmin.

– Vainajan henkilöllisyys ei ole tiedossa. Tiedotamme lisää, kun henkilöllisyys selviää aikaisintaan ensi viikolla, jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Hiltula Lounais-Suomen poliisilaitokselta kertoo Ilta-Sanomille.

– Löytöpaikka oli Raumalla maastossa, tutkinnallisista syistä en avaa tässä kohdin tarkempaa sijaintia, hän sanoo.

Leikari katosi torstaina 11. maaliskuuta kotoaan Eurajoen Sydänmaalta. Leikarin asunnon lähiympäristössä oli tehty useita etsintöjä Leikarin löytämiseksi. Lisäksi etsintöjä oli tehty muuallakin tutkinnassa esiin tulleiden tietojen perusteella.

Katoamispäivänä Leikarin asunnon pihalla olleeseen riistakameran kuvaan on tallentunut noin kello 18.30 aikaan kuvassa oleva pakettiauto.

Poliisi pyysi marraskuussa 2021 havaintoja kyseisestä pakettiautosta sekä sen liikkeistä ja kuljettajasta tapahtuma-aikaan.

Poliisin mukaan vainajan henkilöllisyyttä selvitetään ja kuolemansyyn tutkinta on käynnissä.

Aiheesta kertoivat aiemmin Länsi-Suomi ja Satakunnan Kansa.

Juttuun on lisätty jutun tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Kimmo Hiltulan lausunto tiistaina 4.1.2022 kello 15.52.

Source Link is.fi