Banner Before Header

Malesiassa tuhansia on paennut kodeistaan tulvien takia, kymmeniä kuollut

Kaakkois-Aasiassa Malesiassa tuhannet ihmiset ovat paenneet tulvien takia seitsemässä osavaltiossa, kertoivat viranomaiset sunnuntaina.

Huonojen säiden takia maassa on joulukuun puolivälin jälkeen jouduttu evakuoimaan yli 125 000 ihmistä, joista kuitenkin yli 117 000 on jo päässyt palaamaan koteihinsa. Lähes 10 000 on sen sijaan etsiytynyt turvaan avustuskeskuksiin, selviää virallisista tiedoista.

Jatkuvat sateet alkoivat 17. joulukuuta, jolloin joet tulvivat yli äyräidensä ja vettä virtasi kaupunkeihin. Sunnuntaina vaarallisia jokien vedenkorkeuksia havaittiin ainakin viidessä osavaltiossa. Lisäksi monilla muilla alueilla vedenpinnat olivat nousussa.

Viranomaisten mukaan huonojen säiden otaksutaan jatkuvan tiistaihin asti.

Lauantaina poliisi kertoi Facebookissa, että siihen mennessä noin 50 ihmistä oli kuollut ja kaksi ihmistä oli kateissa.

Source Link is.fi