Maria Veitola kutsuu uudessa ohjelmassaan pääministerin kylään – kertoo IS:lle, ketä ei haluaisi vieraakseen

Toimittaja Maria Veitola lienee kansakunnan tunnetuin yökyläilijä. Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassaan hän on jo seitsemän kauden ajan vieraillut erilaisten suomalaisjulkkisten kodeissa ihmettelemässä elämän kulkua.

Uudessa ohjelmassaan hän kääntää asetelman ympäri: tuoreessa Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -ohjelmassaan hän toimiikin itse kyläilyemäntänä. Tavernana toimii Veitolan koti Punavuoressa.

Sarjan kaikki vieraat ovat tuttuja aiemmilta yökyläkausilta. Heihin kuuluvat muun muassa popparit VilleGalle, Kaija Koo ja Alma, jääkiekkoilija Jere Karalahti sekä mäkikotka Matti Nykäsen leski Pia Nykänen.

Kauden käynnistää pääministeri Sanna Marinin vierailu. Häntä ei tarvinnut juuri suostutella, Veitola kertoo IS:lle.

– Kysyin Sannalta, haluatko tulla kylään. Hän vastasi, että haluan.

Jakso kuvattiin kuitenkin ennen kesän bilekohuja.

– Mutta en usko, että kesän kalabaliikki olisi vaikuttanut. Luulen, että hän olisi tullut vieraaksi tästä huolimatta, Veitola arvelee IS:lle.

Veitola kyläili Marinin luona Kesärannassa melko tuoreeltaan viime vuonna.

– Tässä on kuitenkin ollut vähän asioita sitten viime näkemän. Sotakin on syttynyt, Veitola perustelee tilannepäivitystä.

– Puhuimme elämästä: Miten pärjäilet, miten on kesä mennyt, mikä ahdistaa, oletko bailannut…

Viimeistä sanaa seuraa merkitsevä naurahdus.

Veitolan vieraat avautuvat hänelle mielellään. – Ehkä kun itsekin puhun kaikista omista asioistani, niin ehkä sitten ihmiset ajattelevat, että ”tuohon voi luottaa, kun silläkin on ollut kaikenlaista”.

Kauden vieraat koottiin Veitolan mukaan ”orgaanisesti”.

– Mietittiin, kenelle on sattunut ja tapahtunut sellaista, mistä olisi oikeasti kiva kysyä sitten viime näkemän.

Kukaan ei ehdottomasti kieltäytynyt. He, jotka eivät päässeet, vetosivat aikataulusyihin. Jonoon jäi monia vierashalukkaita.

– Sitten tietysti toivelistallani ovat nykyiset ja entiset presidentit, Veitola pohtii mahdollisia tulevia vieraita.

Koska tuoreen kauden kaikki vieraat ovat ohjelman emännälle ennalta tuttuja, ei aikaa kulunut sen kummempiin tutustumisiin. Keskusteluissa mentiin suoraan asiaan.

Veitola sanoo jopa yllättyneensä, miten avoimia hänen vieraansa uudella kaudella olivat.

– Kaikki olivat hyvin alttiita puhumaan. Sellaiselle on selkeästi ollut tarve, kun on ollut koronat ja kaikki.

Keskusteluilla oli myös terapeuttisia ansioita, hän myöntää.

– Vaikka enemmän ne olivat sellaisia keskusteluja, mitä nyt kavereiden kesken muutenkin käydään. Mutta kyllä useampi vieras sanoi lähtiessään, että ”huh huh, ihan kuin olisi ollut terapiassa”.

Miksi ihmiset sitten avautuvat Veitolalle näin helposti?

– Varmaankin se liittyy siihen, että olemme tehneet Yökylässä-ohjelmaa niin kauan. Ihmiset tietävät, että kunnioitamme heitä. Vaikka olisin kriittinen ja kysyisin intiimejäkin kysymyksiä, säilyy keskustelussa arvostus. Ihmiset aistivat sen.

Tämä on Veitolan mukaan harvinaista ”nykyisessä mediaympäristössä”.

– Helposti ihmiset yritetään saada kiinni virheistään.

Veitola sanoo pyrkivänsä siihen, että hänen ohjelmassaan vieraat voivat turvallisesti puhua herkistäkin asioista.

– Ehkä kun itsekin puhun kaikista omista asioistani, niin ehkä sitten ihmiset ajattelevat, että ”tuohon voi luottaa, kun silläkin on ollut kaikenlaista”.

Joskus avoimuus voi tehdä myös kipeää. Veitolakaan ei aivan varauksetta ottaisi ketä tahansa vieraikseen. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän hahmottelee:

– On joitakin ihmisiä, jotka ovat pettäneet luottamukseni eivätkä ole toimineet luotettavasti suhteessa minuun. Tai jotka ovat loukanneet eivätkä pyytäneet anteeksi.

Kuuluuko tällaisiin ihmisiin sellaisia, jotka ovat olleet ohjelmassasi aiemmin mukana?

– Voi olla, että parin hahmon kohdalla on pientä kynnystä.

– Mutta toisaalta, miksei. Olen sitä mieltä, että ihmiset ansaitsevat toisen mahdollisuuden!

Vuoroin vieraissa, Maria Veitola MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa 25.10. alkaen. Ohjelman vieraina ovat Sanna Marin, VilleGalle, Kaija Koo, Jere Karalahti, Eija Vilpas ja Hannele Lauri, Mikko Leppilampi, Alma, Jani Toivola, Jutta ja Juha Larm sekä Pia Nykänen.

Source Link is.fi