Banner Before Header

Marin eronneen HVK-toimitusjohtajan kohtelusta: Hänhän irtisanoutui itse

Pääministeri Sanna Marinin (sd) mukaan Huoltovarmuuskeskuksen (HVK) toimitusjohtajana toiminut Tomi Lounema sanoi kantavansa täyden vastuun siitä, mitä HVK:ssa on tehty.

Marinilta kysyttiin lehdistötilaisuudessa Oulussa, kohdeltiinko Lounemaa oikein jälkikäteen esille tulleiden tietojen valossa, kun hän joutui eroamaan ja pääministeri menetti häneen luottamuksensa.

–  Muistelen tuota kevättä 2020 ja muistan hyvin silloisen toimitusjohtajan omat sanat. Hän itse tuolloin sanoi, että hän kantaa täyden vastuun siitä, mitä HVK:ssa on tehty ja tämän mukaisesti hän on toiminut, Marin vastasi.

– Hänhän itse irtisanoutui omasta tehtävästään, ja työ- ja elinkeinoministeriö tietenkin HVK:n ohjaajana pyysi tuolloin selvitystä, Marin jatkoi.

Lounema erosi tehtävästään HVK:n toimitusjohtajana viime vuoden huhtikuussa epäonnistuneen maskikaupan tultua julkisuuteen. Marin oli aiemmin samana päivänä ilmoittanut IS:lle, ettei Lounema enää nauti hänen luottamustaan.

Lue lisää: Pääministeri Sanna Marin IS:lle: Huoltovarmuus­keskuksen johtaja ei nauti enää luottamustani

Syyttäjälaitos kertoi aiemmin tässä kuussa, ettei Lounemaa ja kahta muuta HVK:n entistä johtajaa vastaan nosteta syytteitä epäonnistuneista maskikaupoista, koska ei ole todennäköisiä syitä epäillä entisiä johtajia rikoksesta.

Olosuhteet tapahtuma-aikaan olivat sellaiset, että syyttäjän mukaan kolmikolla saattoi ja sai olla käsitys, että heidän menettelynsä oli oikeutettua ja puolustettavaa terveydenhuollon romahtamisen estämiseksi. Syyttäjän mukaan myös heidän mahdollisuutensa toimia toisin olivat varsin rajalliset.

Lue lisää: Huoltovarmuuskeskuksen toimitusjohtaja Tomi Lounema eroaa

Source Link is.fi