Marin matkusti salamyhkäiseen Bilderberg-kokoukseen – edes pito­paikkaa ei vielä paljasteta

Valtioneuvosto tiedotti eilen, että pääministeri Sanna Marin (sd) matkaa Washingtonissa pidettävään Bilderberg-ryhmän kokoukseen. Kyseessä on epävirallinen eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten poliitikkojen, asiantuntijoiden ja liike-elämän vaikuttajien vuosittain järjestettävä tapaaminen.

Vaikka kyseessä on epävirallinen vierailu, maksaa valtio IS:n tietojen mukaan Marinin matkan kustannukset. Samoin esimerkiksi vuonna 2015 valtiovarainministeriö maksoi silloisen ministeri Alexander Stubbin matkan Bilderberg-kokoukseen Itävallassa.

Salamyhkäisenä pidetty tapaaminen näyttäisi tänäkin vuonna olevan maineensa veroinen. Esimerkiksi Bilderbergin kotisivuilla ei kerrota tämän vuoden kokouksesta toistaiseksi mitään. Tiedossa ovat vain päivämäärät ja järjestävä kaupunki: tapaaminen järjestetään Yhdysvaltain pääkaupungissa 2.–4.6.

Tarkempaa tietoa tapaamisen sijainnista ei toistaiseksi ole saatavilla. IS:n tietojen mukaan Bilderberg-ryhmä tulee kuitenkin kotisivuillaan tiedottamaan kokouksen sisällöstä tarkemmin tänään iltapäivällä.

Kokouksen aiheilla ja muilla osallistujilla voi toistaiseksi vain spekuloida. IS:n tietojen mukaan on kuitenkin todennäköistä, että tapaamisessa tullaan keskustelemaan kansainvälisestä turvallisuudesta, Venäjän tilanteesta ja Natosta. Muita mahdollisia aiheita ovat uusi teknologia sekä Yhdysvaltojen ja Euroopan unionin yhteistyön tulevaisuudennäkymät.

Bilderbergin kotisivuilla kerrotaan, että ryhmän tapaamisissa noudatetaan niin sanottua Chatham House -sääntöä. Se tarkoittaa, että kokouksessa käsitellyistä aiheista saa kertoa vapaasti julkisuuteen, mutta asioiden kertojien identiteettiä ei saa paljastaa.

Viimeksi Bilderberg-ryhmä kokoontui Sveitsin Montreux’ssa vuonna 2019. Vuosien 2020 ja 2021 kokoukset peruuntuivat koronapandemian takia.

Suomalaisia kokouksissa on viime vuosina nähty vuosittain. Esimerkiksi pankkiiri Björn Wahlroos ja Evan entinen johtaja Matti Apunen ovat osallistuneet kokouksiin useita kertoja. Muihin tapaamisissa nähtyihin suomalaiskasvoihin lukeutuvat muun muassa entinen Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen, kansanedustaja Elina Valtonen (kok) sekä entinen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk).

Vuoden 1994 kokous järjestettiin Helsingin Kalastajatorpalla.

Source Link is.fi