Banner Before Header

Marschall Match hyödynsi vastustajan karun epäonnen – 1 200 kilometrin hukkareissu Vermoon

Marschall Matchin voittotili Veijo Heiskasen valmennuksesta aukesi seitsemännellä yrittämällä. Kuusivuotias ruuna oli paras Vermossa keskiviikkona ja korjaili samalla ennätysaikaansa sekunnilla. 1620 metrin ryhmäajo taittui kilometriaikaan 11,7a.

Kyse ei ollut vahinkovoitosta. Marschall Match kiisi omille teilleen lopussa, vaikka joutui taittamaan matkaa kärjen rinnalla.

– Halusin ajaa vapaata rataa tänään ja antaa hevoselle mahdollisuuden. Ruuna puristi tosi varmaan voittoon ja ruutia jäi talteenkin. Se on nyt tosi hyvässä kunnossa, ohjastaja Henna Halme sanoi.

Halmeen mukaan Marschall Match oli keskiviikkona ainakin hiukan parempi kuin aiemmin syksyllä tai loppukesästä. Jatkossa hevosta saattavat odottaa avoimet sarjat. Kuski ei epäillyt ruunan riittävyyttä niissä.

– Hevosella on hyvä kapasiteetti, ja se tekee aina parhaansa sekä yrittää loppuun asti. Sillä pääsee jo pitkälle.

Marschall Match on ollut tarkkaan seurattu hevonen nuoresta saakka. Se kilpaili 4-vuotiskauden loppuun Tapparan raviliigahevosena. Raviliigan päätyttyä Reima Kuisla osti hevosen huutokaupasta 81 100 eurolla ja omistaa ruunan edelleen.

Keskiviikon ryhmälähtö pääsi vauhtiin vasta toisella yrittämällä. Ensimmäisellä yrityksellä ennakkosuosikkeihin lukeutunut Antti Teivaisen ohjastama Kitzune G.G. kävi kovilla ylikierroksilla. Se täräytti päin lähtöauton siivekettä niin rajusti, että eläinlääkäri poisti hevosen kilvasta nopean tarkastuksen jälkeen.

– Taustajoukkojen kanssa oli sovittu, että vedetään hevoselle vetolaput silmille minuutti ennen lähtöä. Kun vedin ne, hevoseen tuli ihan älyttömästi ruutia ja olin vähän kuin matkustajana siinä. Se törmäsi puomiin, mutta onneksi tilanteessa ei näyttänyt käyvän sen kummemmin, Teivainen kuvaili tilannetta TotoTV:ssä.

Hevoselle ja sen taustavoimille tuli haverin vuoksi lähes 1200 kilometrin hukkareissu Kajaanista Vermoon ja takaisin. Kitzune G.G:tä valmentaa Kyösti Lindgren.

Lindgren oli kisan jälkeen TotoTV:n haastattelussa sitä mieltä, että tamman huuleen törmäyksessä tullut haava ei olisi estänyt kilpailemista.

T65-rivin toinen voittaja Precious Rock oli vähintään yhtä ylivoimainen kuin Marschall Match. Kärjen ylivauhdista nauttineen yllättäjän voittomarginaali laskettiin kymmenissä metreissä.

Nousevan ohjastajanimen Jere Hurmeen mukaan Precious Rock on parhaimmillaan selkäjuoksulla, minkä se myös näytti keskiviikkona.

– Kova matkavauhti vähän jännitti, mutta hevonen tsemppasi hienosti loppuun asti. Se karkasi muilta aika helposti.

Ravien suurin voittopalkinto 4000 euroa meni Juhani Tapanin talliin. Antti Teivaisen ohjastama 3-vuotias Kilchoman kiri raikkaasti ja jatkoi ylivoimaisten voittajien sarjaa. Voittoaika 14,8a/2120 metriä syntyi parasta antamatta ja kertoo ikäluokkalähtöihin kuuluvan hevosen kapasiteetista.

– Lähtö käynnistyi meidän kannalta tosi huonosti, kun ei saatu paikkaa parijonosta ja piti pakittaa viimeiseksi. Viimeisellä takasuoralla kävi kuitenkin hirveät tuurit ja päästiin nousemaan sisältä ulos. Voitto oli lopulta yllättävänkin helppo ja loppusuoraa saatiin tulla nautiskellen, Teivainen kuvaili.

Ajurin mukaan Kilchoman on hyväravinen hevonen, joka myös jaksaa mennä. Se on tehokas yhdistelmä.

T65-kohteiden ainoassa suomenhevosten lähdössä Teemu Okkolinin ohjastama ja valmentama Säfööri kesti 2620 metrin matkan rasitukset voitokkaasti. Laukan vahvasti paikannut Vilju ahdisteli tiukasti lopussa.

Okkolin ajoi takarivistä startanneen Säföörin aktiivisesti kärkipaikalle jo alkumatkan aikana. Rohkean taktiikan valitsemista auttoi, kun edestä vastustajat kiihdyttivät kovaa. Okkolin myös halusi välttää juoksupaikkaa johtavan rinnalla.

Enintään 35 000 euroa tienanneiden lämminveritammojen kisassa kova matkavauhti painoi kärkihevosten kintereissä ja kenttä kääntyi loppusuoralla. Voittoon kurotti Juho Ihamuotilan valmentama Over My Shoulder, jota ohjasti Santtu Raitala.

4-vuotias tamma ei onnistunut Derbyssä tai Villinmiehen tammakilvassa, mutta tähtää Ihamuotilan mukaan vielä Kasvattajakruunuun.

– Lappeessa tamma oli vaisu ja silloin olisin itse voinut tehdä asioita toisin. Hienoa että hevonen palasi nyt tasolleen.

T65-rivin ankkuroi Raitalalle ravien kolmannen ykköstilan tuonut It’s Raining Men. Olli Henttosen valmentama ruuna kesti kuluttavan juoksun rehdisti ja voitti ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun lopun.

– Tosi hyvä esitys hevoselta. Kun hepan käänsi kiriin, se liikkui tosi liukkaasti. Ruunalla on ollut välillä pieniä probleemia, mihin taustajoukot ovat nyt löytäneet ratkaisuja. Tänään hevonen oli tosi rauhallinen ja keskittyi oikeisiin asioihin, 2000 voittoa täyteen urallaan tiistaina saanut ohjastaja kommentoi.

Oikea T65-rivi

T65-1: 1 Marschall Match

T65-2: 3 Precious Rock

T65-3: 6 Kilchoman

T65-4: 11 Säfööri

T65-5: 6 Over My Shoulder

T65-6: 7 It's Raining Men

Kuusi oikein tuloksille: 2486,11 euroa

Viisi oikein: 86,44 e

Source Link is.fi