Banner Before Header

Masked Singer Suomi -kilpailija joutui riisumaan maskinsa – hahmon peräpäästä paljastui todellinen yllätys, josta kaikki katsojat eivät pitäneet

Suosikkiohjelma Masked Singer Suomessa edettiin tänä viikonloppuna jo semifinaalivaiheeseen, jossa jäljellä olevat neljä hahmoa, Bilepanda, Supersankari, Corppi ja Yksisarvinen, kilpailivat paikoista viikon päästä esitettävässä finaalissa.

Tuttuun tapaan jakson päätteeksi vähiten ääniä studioyleisöltä saanut hahmo joutui paljastamaan todellisen henkilöllisyytensä katsojille sekä panelisteille. Tällä kertaa kotimatkalle ohjelmasta lähetettiin Yksisarvinen, jonka henkilöllisyydestä lähes kaikki panelistit olivat varmoja.

Hahmon alla uskottiin piileskelevän tosielämän pariskunnan Saija Tuupasen sekä Sami Hedbergin. Panelistit osuivat oikeaan, sillä Yksisarvisen puvun alla piileskeli kuin piileskelikin kaksi henkilöä: Tuupanen sekä Hedberg. Tuupanen vastasi laulusuorituksista ja Hedberg piileskeli yksisarvispuvun peräpäässä.

– Uskomatonta, että sä oot tullut ja voittanut Leijonana ja teet nyt paluun peränä, Janne Kataja ihmetteli viitaten ohjelman ensimmäiseen kauteen, jonka voiton Hedberg lopulta vei.

– Tää oli aivan uskomaton kokemus, hehkutti Tuupanen.

Siinä missä panelistit olivat hahmon todellisesta henkilöllisyydestä innoissaan, eivät kaikki katsojat syttyneet Hedbergin mukanaololle. Keskustelu paljastuksesta kävi kuumana muun muassa viestipalvelu Twitterissä, missä monet katsojat ihmettelivät jo kertaalleen ohjelman voittaneen Hedbergin mukanaoloa.

Katsojien joukosta löytyi kuitenkin myös heitä, joiden mielestä Hedbergin ”uhrautuminen” puolisonsa peräpääksi oli todellinen rakkauden teko.

Koomikko Sami Hedberg ja laulaja Saija Tuupanen ovat seurustelleet jo useamman vuoden ajan. Pari on julkaissut sosiaalisessa mediassa rakkaudentäyteisiä yhteiskuvia, mutta puhunut suhteestaan julkisuudessa vain vähän.

Sekä Tuupanen että Hedberg ovat käyneet tahollaan läpi avioeron. Hedberg erosi ex-vaimostaan alkuvuodesta 2018 ja Tuupasen liitto oli päättynyt hieman aiemmin.

Source Link is.fi