Banner Before Header

Matti myi Suomen Tela­koneensa ja louhi 3,7 miljoonan raha­kasan: ”Mitään kouluja en ole käynyt”

Matti Rautionmaalla alkoi uusi elämänvaihe vuoden alussa, kun hän aloitti eläkeläisen päivät myytyään perustamansa Suomen Telakone Oy:n.

Noin sadan miljoonan liikevaihdon enimmillään tehnyt yritys siirtyi kotimaiselle pääomasijoittajalle viime vuonna. Yrityskauppa nosti Rautionmaan Kanta-Hämeen verokärkeen 3 680 964 euroa ansioilla, josta hän maksoi veroja noin 1,4 miljoonaa euroa. Video yllä: Näin etsit kenen tahansa verotiedot vuodelta 2020.

Yritys jatkaa toimintaansa edelleen samalla nimellä Humppilassa.

– Joutilaaksi heittäytyminen ei käynyt ihan noin vain, kun 40 vuotta oli yrittäjänä ja lähes joka päivä tuli tehtyä töitä, kertoo 64-vuotias Rautionmaa.

Yrityksensä hän perusti lainarahalla ja kansakouluopeilla.

– Nollasta lähdin liikkeelle. Ilman lainoja näitä hommia ei olisi voinut aloittaa.

– Mitään kouluja en ole käynyt. Elämä on kouluttanut.

– Voin sanoa tehneeni työtä, josta pidin. Enimmillään oli noin 40 työntekijää palkkalistoilla, Rautionmaa kertoo.

Matti Rautionmaalla on mukavat eläkepäivät edessä ja aikaa käydä automuseossakin.

Rautionmaan perustama Suomen Telakone myy maansiirtokoneita. Asiakkaat ovat ympäri Suomea ja myyntiä yritys tekee myös muihin pohjoismaihin sekä laajemmalle Eurooppaan.

– Yritys tuo koneita maahan. Oli aikoja, jolloin maansiirtokoneilla oli kova kysyntä, ja silloin toimme myös käytettyjä koneita. Yritys vastasi myös koneitten huolloista.

Eläkeläisyys vaatii opettelua, kun pitkä työrupeama on takana ja kerrankin on yrittäjällä aikaa itselleen.

– Lomia on jäänyt pitämättä. Nyt on tarkoitus nauttia elämästä.

– Mökillä Espanjassa on tilaisuus viettää aikaa ja pelailla golfia.

Matti Rautionmaan perustama yritys on vuosikymmenien aikana palkittu. Menestys on ollut ansaittua ja mies on nauttinut siitä.

– Verojakin on tullut maksettua ja toivottavasti ne on osattu käyttää viisaasti.

Pitkään yrittäjän uraan mahtuu monenlaisia päiviä ja monenlaisia kauppoja.

– Aina ei voinut onnistua. Kun tuli huonoja kauppoja, niin sai olla tyytyväinen, kun sai omansa pois.

Koneyrittäjäksi ryhtyminen oli jossain määrin perittyä, sillä Rautionmaan isällä oli maansiirtoyritys ja jo nuorena miehenä hän näki, millaisesta hommasta oli kyse.

– Isä teki maansiirtotöitä 1960–1970 -luvuilla. Sieltä taisin saada kipinän näihin hommiin.

Yrittäjän työt Matti Rautionmaa jätti vuoden vaihteessa, johon saakka hän oli vielä neuvonantajana uusille omistajille.

– Olen saanut tehdä sitä mistä olen nauttinut ja myönnettävä on, että viihdyin työssäni.

– Vähän vaikeakin oli luopua, kun kaiken oli alusta saakka tehnyt itse, mies sanoo pieni haikeus äänessään.

Yrittäjänä pärjääminen ei onnistu kaikilta. Rautionmaalla on näkemys siitä, mitä edelleen tarvitaan.

– On oltava kärsivällinen ja sitkeäkin. Eikä pidä antaa periksi, hän neuvoo.

Lue lisää: Ketkä Suomessa tienasivat yli 100 000 euroa? Katso IS:n verokoneesta!

Source Link is.fi