McDonald’sin venäläinen seuraaja avaa ovensa sunnuntaina – yhtiöllä on jo uusi logo muttei vielä nimeä

Venäjällä lännen symbolina 1990-luvun alusta saakka toiminut pikaruokajätti McDonald’s on poistunut maasta sen hyökkäyssodan vuoksi. Nyt entiset Mäkkärit ovat saaneet uudet omistajat ja uuden logon, ja ruokaloiden on määrä avautua jälleen sunnuntaina.

Sunnuntaina Venäjällä juhlitaan jälleen isänmaallisessa hengessä, ja lisäväriä päivälle tuo uuden pikaruokalan avautuessa Moskovassa Pushkinin aukiolla samassa liiketilassa, jossa McDonald’s aloitti Venäjän-toimintansa vuoden 1990 tammikuussa.

McDonald’sin seuraajalla on logo, muttei vielä nimeä. Logossa on vihreällä pohjalla pyörylä ja kaksi suorakaidetta, jotka kuvaavat hampurilaista ja ranskalaisia perunoita.

Viime kuussa McDonald’s kertoi myyvänsä ruokalansa Venäjällä paikalliselle lisenssinhaltijalleen Aleksander Govorille. Ensi vaiheessa avautuu yhteensä 15 entistä McDonald’sia, mutta Govor on sanonut tavoitteenaan olevan kasvattaa ketjua tuhanteen ruokalaan.

Viime vuonna McDonald’sin liikevaihto Venäjällä ja Ukrainassa oli yhteensä kaksi miljardia dollaria, mikä on yhdeksän prosenttia sen koko myynnistä. Venäjällä yhtiöllä oli 850 ruokalaa, joista 84 prosenttia oli sen omistuksessa. Govorin GiD:llä oli ketjussaan 25 McDonald’sia.

Source Link is.fi