Media: Bob Sagetin yllättävän kuoleman olosuhteista lisätietoa – koomikolle tehtiin ruumiinavaus

Yhdysvaltalaiskoomikko Bob Saget löydettiin viime sunnuntaina kuolleena kuolleena hotellihuoneesta Floridan osavaltiosta. Hän oli kuollessaan 65-vuotias.

Tähden kuolinsyytä ei ole vielä selvinnyt, mutta People-lehden mukaan hänelle on tehty ruumiinavaus.

– Robert Lane Sagetille tehtiin ruumiinavaus tänä aamuna. Hän oli 65-vuotias mies, joka löydettiin reagoimattomana hotellihuoneestaan. Tällä hetkellä ei ole merkkejä huumeiden käytöstä tai rikoksesta, Orangen ja Osceolan piirikuntien johtava kuolinsyyn tutkija Joshua Stephany sanoi lehdistötiedotteessa maanantaina.

Stephanyn mukaan kuolinsyyn selvittäminen vaatii lisätutkimuksia, jotka voivat kestää jopa 10-12 viikkoa. Hän välitti myös suruvalittelunsa omaisille.

Koomikko löydettiin elottomana Orlandossa sijaitsevasta Ritz-Carlton-hotellista. TMZ-viihdesivuston mukaan Orangen piirikunnan sheriffin apulainen kertoo virallisessa raportissa, että koomikon löysi hotellin turvahenkilö, joka oli lähetetty huoneeseen Sagetin perheen pyynnöstä. Perhe oli huolestunut ja ottanut yhteyttä hotelliin, kun he eivät saaneet Sagetia kiinni sunnuntaina useista yrityksistä huolimatta.

Viihdesivuston haltuun saamien asiakirjojen mukaan turvahenkilö koputti Sagetin hotellihuoneen oveen useita kertoja ennen kuin avasi oven noin neljältä iltapäivällä. Työntekijä huomasi, että kaikki valot olivat pois päältä. Saapuessaan makuuhuoneeseen hän löysi Sagetin makaamassa sängyllä kasvot kohti kattoa. Turvahenkilön mukaan Sagetin vasen käsivarsi oli hänen rintansa päällä ja oikea käsi sängyllä.

Työntekijän mukaan Saget tuntui kylmältä koskettaessa. He eivät löytäneet merkkejä hengityksestä tai pulssista. Viranomaiset totesivat miehen kuolleeksi paikan päällä.

Lue lisää: Yhdysvaltalaiskoomikko Bob Saget on kuollut 65-vuotiaana – löydettiin elottomana hotellihuoneesta

Hotelli on selvittänyt, että Saget oli viimeisen kerran tullut hotellihuoneeseensa kello 2.17 aamuyöllä. Hänen oli tarkoitus kirjautua ulos myöhemmin samana päivänä.

Vain hieman aiemmin hän oli julkaissut Twitterissä päivityksen ja kuvan itsestään. Lauantaina Sagetilla oli ollut keikka Floridan Jacksonvillessa, joka on noin 2 tunnin ajomatkan päässä Orlandosta. Hän oli julkaissut keikkansa jälkeen twiitin, jossa hän kertoi yleisön arvostaneen kaksi tuntia kestänyttä esitystä ja kirjoitti olleensa jälleen onnellisen koukussa esiintymiseen. Kyseessä oli suosikkikoomikon stand-up-kiertue ympäri Yhdysvaltoja.

TMZ:n tietojen mukaan viranomaiset eivät löytäneet merkkejä rikoksesta tai tapaturmasta. Poliisi ilmoitti kuolemasta Sagetin vaimolle Kelly Rizzolle. Sagetia jäävät kaipaamaan myös kolme lasta.

Bob Saget Kelly-vaimonsa kanssa.

Saget tunnettiin muun muassa roolistaan Full House -komediasarjassa, jota esitettiin 1980- ja 1990-luvuilla. Sarjassa Saget näytteli leskeksi jäänyttä kolmen tytön isää Danny Tanneria.

Saget oli tuttu myös komediasarjasta How I Met Your Mother, jota esitettiin Suomessa nimellä Ensisilmäyksellä. Hän toimi sarjan kertojana.

Paitsi että Saget oli koomikko ja näyttelijä, hän tuli tunnetuksi myös Amerikan hauskimmat kotivideot -ohjelman juontajana.

Sagetin kuolema on koskettanut monia, ja useat julkisuudesta tutut henkilöt ja Sagetin ystävät ovat esittäneet surunvalittelunsa.

Lue lisää: Ensisilmäyksellä-tähti muistelee koskettavasti yllättäen kuollutta ystäväänsä – sanat studion käytävällä mullistivat nuoren näyttelijän elämän

Source Link is.fi