Banner Before Header

”Meitä pidettiin bimboina ja noloina” – Jonna ja Erin kertovat nyt, miten Nylon Beatin täystyrmäys musiikkialalla oli aikoinaan yllätys

Mikä yhdistää Armi Aavikkoa, Dingoa, Kikkaa, Gösta Sundqvistia ja Nylon Beatia?

Yhdistävänä tekijänä on Ylen suosittu, musiikkiaiheinen kesäkuunnelmasarja, joka kertoo tänä kesänä Nylon Beatin tarinan.

Mä haluun olla Nylon – Tarina Jonnan ja Erinin ystävyydestä -kuunnelmassa käydään läpi 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa supersuosiota nauttineen tyttöbändin historiaa aina ala-asteajoista siihen hetkeen vuonna 2003, kun bändi hajosi.

Erin Anttilan (o.s. Koivisto) roolin näyttelee Sonja Kuittinen ja Jonna Geagean (o.s. Kosonen) roolissa kuullaan Fanni Noroilaa.

Sarjan käsikirjoittaja Kaisa Kuikkaniemi haastatteli kuunnelmaa varten Jonnan ja Erinin lisäksi lukuisia henkilöitä heidän lähipiiristään.

Jonna Kosonen ja Erin Koivisto tutustuivat toisiinsa koulussa, jossa he alkoivat tanssia ja laulaa toisensa kanssa tunneilla ja välitunneilla. Lopulta heidät bongattiin kykyjenetsintäkilpailusta vuonna 1995.

Erin ja Jonna olivat otettuja siitä, että juuri heidän yhtyeensä tarinasta haluttiin jatkumo suositulle audiodraamasarjalle.

–Olin aivan fiilareissa, kun kuulin, että Nylon Beatista tehdään tämän kesän kuunnelmasarja. Toki tarinassa on myös fiktiota ja enemmän draamaa kuin tosielämässä, mutta Nylon Beatin tarina on myös yksi tapa käsitellä sen ajan henkeä, Jonna pohtii.

–En ensin edes tajunnut, miten iso juttu tämä on, mutta koko prosessin myötä olen tajunnut, kuinka hienosta jutusta on kyse. Yle on tehnyt tätä todella suurella sydämellä ja rakkaudella Nylon Beatia kohtaan, Erin sanoo.

Vuonna 1997 Nylon Beatilla meni jo lujaa, mutta keikkailu oli kaukana glamourista. Jonna ja Erin muistelevat, että ensimmäisellä keikalla Evijärvellä keikkabussi sammui pakkasessa keskelle korpea.

Erin ja Jonna muistelevat nyt myös IS Tv-lehden haastattelussa aikoja, joista kaikki sai alkunsa. Niistä kuunnelmassakin kerrotaan.

Vartiokylässä Helsingissä asuneet tytöt tapasivat toisensa ensi kertaa koulun pihalla juuri ennen peruskoulun alkua. Erin oli muuttanut Irlannista 6-vuotiaana Suomeen, eikä tuntenut juuri ketään.

Tuttavuus alkoi tyttöjen polkupyöristä.

– Minulla oli Irlannista tuotu ruskea polkupyörä, jossa oli käsijarrut, ja Jonnalla oli valkopinkki, käyräsarvinen pyörä, jossa oli jalkajarrut, Erin muistelee.

– Jonna oli käsijarruista innoissaan ja minä taas jalkajarruista, koska en ollut nähnyt sellaisia Irlannissa. Me vaihdoimme pyöriä päiväksi, ja sillä tavalla tutustuimme.

Koulussa eri luokilla olleet tytöt ystävystyivät paremmin vasta yhteisillä ruotsintunneilla.

– Aloin oikein odottaa niitä ruotsintunteja, jotta pääsisin höpöttelemään Jonnan kanssa. Kirjoittelimme toisillemme tuntien aikana kirjeitä, sillä opiskelut eivät niin kiinnostaneet missään vaiheessa. Pääsimme lopulta aivan rimaa hipoen lukioonkin, Erin kertoo.

Yläasteella kaverukset viettivät jo kaiken aikansa yhdessä.

– Olimme sekoitus tavallista lapsellisempia tyyppejä ja teinejä. Kävimme röökillä, mutta samaan aikaan me tanssimme ja lauloimme kaikki välkät ja jumppatunnit. Emme olleet koviksia, muttemme nörttejäkään, Jonna selvittää.

Nylon Beat vuonna 2001.

– Olimme vähän ulkopuolisia. Emme välittäneet normeista. Lensimme matikantunniltakin ulos, kun vain lauloimme koko ajan, Erin jatkaa.

Erin harrasti tanssia, Jonna balettia. Musiikki oli verissä, ja kumpikin fanitti erityisesti Madonnaa.

Yläasteen jälkeen koulutiet erkanivat, sillä tytöt päätyivät eri lukioihin.

Samaan aikaan vuonna 1995 MTV3-kanava etsi Kiitorata-kykyjenetsintäohjelmassa uusia lahjakkuuksia.

Mainoksen nähtyään Jonna ja Erin ilmoittautuivat heti mukaan kertomatta edes vanhemmilleen.

Ohjelmassa he ihastuttivat kansaa kappaleilla Oot kuin karkkia mulle ja Kreisi oon, ja siitä alkoi tie musiikkimaailman huipulle – vaikka Jonna ja Erin näkevät asian edelleen hieman toisin.

– Emme itse jotenkin kokeneet sitä niin, että olisimme koskaan olleet erityisen suosittuja. Monet eivät halunneet edes myöntää, että he ovat meidän fanejamme, sillä meitä pidettiin bimboina, Erin sanoo nyt.

– Etenkin aikuisten mielestä olimme vain noloja, Jonna komppaa.

Nylon Beatin myydyin albumi Valehtelija julkaistiin vuonna 1999.

Nylon Beatin huippuvuosina Suomessa elettiin rockmusiikin kulta-aikaa, ja tikkaria palavereissa nakertavat nasaaliääniset, neonväreihin ja pastellinsävyihin pukeutuvat lukiolaiset eivät istuneet sen ajan ”cooliin muottiin”.

– Meitä kritisoitiin todella paljon, koska olimme varsin poikkeava popbändi siihen aikaan, kun muut yhtyeet näyttivät masentuneilta ja olivat katu-uskottavia, Jonna sanoo.

– Meidän popsoundimme, itähelsinkiläinen nasaaliääni, oli jotain täysin uutta. Tajusimme, että se ärsyttää ihmisiä, mutta emme himmailleet. Miksi meidän olisikaan pitänyt tavoitella aikuisempaa soundia?

Vuonna 1999 keikkailua oli takana neljä vuotta.

Erin muistaa nauraneensa bändin saamalle haukkumanimelle ”Taikapeili helvetistä”. Tuohon aikaan poptaivaalla menestyivät Taikapeilin lisäksi muun muassa Movetron ja Aikakone.

– Olimme monien mielestä kaksi ärsyttävää teiniä, jotka inisevät kuin hyttyset. Päätimme ottaa siitä meidän markkinointikikkamme ja laitoimme pyykkipojat nenään. Se oli meidän mielestämme hyvä läppä.

Yhtyeen suosion salaisuus olikin todennäköisesti juuri siinä, että kumpikaan nuorista naisista ei välittänyt pätkääkään siitä, mitä heistä ajateltiin. He jatkoivat täysillä omaa linjaansa.

– Omasta mielestämme olimme koko ajan ihan mahtavia! Emme pelänneet mokaamista, ja se oli yhteinen supervoimamme, Erin sanoo.

– Ajattelimme aina, että totta kai olemme todella cool. Mutta siihen tarvittiin meidät molemmat: yksin emme olisi olleet niin itsevarmoja. Ja oli onni, ettemme päätyneet isoon levy-yhtiöön. Saimme olla juuri sellaisia kuin olemme, Jonna lisää.

Nylon Beatille myönnettiin vuoden yhtyeen Emma-palkinto vuonna 2000.

Yhtyeen hittejä ovat muun muassa Teflon love, Rakastuin mä looseriin, Viimeinen, Seksi vie ja taksi tuo ja Satasen laina.

– Kuuluisuus ei ollut meille tärkeää, vaan halusimme vain tanssia, laulaa ja saada huomiota. Emme edes ymmärtäneet suosiotamme, koska silloin ei ollut somea, emmekä juuri saaneet palautetta, naiset toteavat.

Somen nykymerkitys jopa hieman huvittaa kaksikkoa, sillä tuohon aikaan heillä oli käytössä Nokian ja Panasonicin vaatimattomat matkapuhelimet. Niiden akku loppui aina kesken keikkamatkojen, eikä kuvia voinut ottaa niillä juuri lainkaan.

Vuonna 2000 julkaistu viides albumi Demo myi platinaa.

Yhtye laittoi pillit pussiin vuonna 2003, koska Jonnan ja Erinin musiikkimaku alkoi olla keskenään hyvin erilainen. Molemmat alkoivat haluta muita asioita.

– Jonna alkoi tykätä enemmän rockista, minä taas hissimusasta, Erin sanoo.

– Se alkoi vaikuttaa suhteeseemme. Vietimme silloin myös enemmän aikaa keskenämme kuin omien poikaystäviemme kanssa, ja jouduimme katselemaan toisiamme silloinkin, kun ärsytti.

Lopullinen eropäätös tuli Kyproksella, johon kaksikko reissasi Mr. ja Mrs. Koivisto -nimillä syntymäpäivälomalle.

– Meillä oli ollut yhteiset 50-vuotisnaamiaisjuhlat Kaivohuoneella edellisenä iltana, sillä täytimme molemmat 25 vuotta. Saavuimme Kyprokselle viiden tähden hotelliin edellisillan naamiaisasuissa, Jonna muistelee.

Nylon Beatin kahdeksas albumi 12 apinaa myi platinaa vuonna 2003.

– Oli hyvä, että kävimme kovimmat erotuskat läpi siellä. Meidänhän oli pakko puhua keskenämme, koska olimme kahdestaan liikkeellä, Erin jatkaa.

Yhtye on tehnyt vuosien varrella myös muutaman lyhyen comebackin, vuosina 2007 ja 2018.

Ystävyys on pysynyt vahvana, vaikka perhe-elämä, lapset ja nykyiset työt vievät kummallakin nyt suuren osan ajasta. Aiemmin lähekkäin asunut kaksikko ei ole enää naapureina, joten varsinaiset kohtaamiset ovat harvassa.

–Olemme edelleen yhdessä samanlaisia kuin 30 vuotta sitten. Meillä on sellainen ikuinen tyttö- ja kaverienergia. Suhdettamme voisi kuvailla parhaiten niin, että olemme kuin sisaruksia.

Vuonna 2018 yhtye esiintyi kymmenellä festivaalilla ympäri Suomen.

Näyttelijä-muusikot Sonja Kuittinen (Erin) ja Fanni Noroila (Jonna) ovat valtavan kiitollisia siitä, että juuri heidät pyydettiin Nylon Beat -kuunnelman päärooleihin, sillä heitä kiinnosti erityisesti tarina kahdesta ystävyksestä.

Sonjalla ja Fannilla on oma rap-duo nimeltä SOFA, ja he pystyvät hyvin samaistumaan Nylon Beatin tarinaan.

– Itseäni liikutti koko heidän matkansa, se miten heidän keskinäinen kemiansa oli niin maaginen, että he perustivat oman bändin. Ja se, miten he valitsivat lopulta ystävyyden bändin ohi, Sonja sanoo.

Sonja ja Fanni eivät juuri tunteneet Jonnaa ja Eriniä etukäteen, mutta hauska sattuma oli se, että he ovat olleet fiittaamassa Erinin levyllä. Kuunnelmassa he laulavat osan Nylon Beatin kappaleista, osa kappaleista on alkuperäisversioita.

–Kuunnelma sisältää paljon kohtauksia eri aikakausilta, jotka on eroteltu erilaisilla mikrofoneilla. Teimme tätä 5–6 viikkoa, ja saimme studioon jopa noin 80 upeaa vierailevaa näyttelijää.

Muissa keskeisissä rooleissa ovat Juha Pulli (Ile Vainio), Mika Piispa (tuottaja Risto Asikainen), Maria Järvenhelmi (Asikaisen vaimo Stiina) ja Maruska Verona, joka esittää Jonnan ja Erinin ystävää Miraa.

Mira oli mukana bändissä aivan sen alkutaipaleella. Jonnan vanhempien roolissa ovat Anna-Leena Sipilä ja Carl-Kristian Rundman.

20-osainen audiodraama Mä haluun olla Nylon – Tarina Jonnan ja Erinin ystävyydestä on kuunneltavissa Yle Areenassa 30. kesäkuuta ja Radio Suomessa 4.7 alkaen.

Lue koko artikkeli ja paljon muuta uudesta IS Tv-lehdestä! Lehti on myynnissä 29.6.–5.7. yhdessä Ilta-Sanomien kanssa. Digiversion löydät täältä.

Tilaa Tv-lehti kotiisi täältä!

Source Link is.fi