
Metsästä löytyi vainaja Salossa – todennäköisesti kyseessä on syyskuussa kadonnut nainen
Salossa maastosta on löytynyt vainaja. Lounais-Suomen poliisi kertoo tiedotteessa, että vaatetuksen ja löytyneen omaisuuden perusteella kyseessä on todennäköisesti syyskuussa kadonnut 83-vuotias nainen.
Poliisin mukaan vainajan henkilöllisyys varmistuu tarkemmissa tutkimuksissa.
Poliisille ilmoitettiin Salon alueella sijaitsevasta metsästä löytyneestä omaisuudesta, joka kuului syyskuussa kadonneeksi ilmoitetulle naiselle.
Poliisi suoritti yhdessä Vapepan kanssa alueella etsintää, ja Vapepan etsinnöissä löydettiin vainaja 110-tien lähistön vaikeakulkuisesta metsästä.
Poliisi kertoo, että asiassa ei epäillä rikosta.
Kadonneeksi ilmoitettu nainen oli poistunut kotiosoitteestaan Salossa 21. syyskuuta. Viimeisimmät havainnot kadonneesta oli tehty katoamispäivän iltana 110-tien varresta Wiurilan kartanon kohdalla.
Poliisi kiittää kaikkia etsintöihin osallistujia ja kertoo, että asiasta ei tiedota enempää.