Banner Before Header

Mies päätyi jatkoille kahden ihanan naisen kanssa – heräsi aamulla yllätykseen

Ikimuistoisen nautinnollinen seksikokemus voi jäädä mieleen kutkuttelemaan parhaimmillaan vaikka vuosikymmeniksi. Kyselimme Ilta-Sanomien suuressa seksikyselyssä lukijoilta kesäkuussa muun muassa, mikä on ollut heidän ikimuistoisin seksikertansa.

Kysymys kirvoitti suuren määrän vastauksia, ja niissä oli kerrottu mitä erilaisimpia tarinoita.

Tässä muutama poiminta lukijoidemme parhaista seksikokemuksista. Mieleen painuneita seksikokemuksia kerroimme myös aiemmassa jutussamme.

Lue lisää: Mies tapasi naisen menneisyydestä ja vietti ikimuistoisen yön kesämökillä – seuraavalla viikolla tuli pysäyttävä tekstiviesti

Kielletty hedelmä kiihotti

Monille lukijoille tilanne tai paikka, jossa seksiä harrastettiin, oli tehnyt siitä ikimuistoisen. Usein nautintoa lisäsi jännitys mahdollisesta kiinnijäämisestä.

Halu harrastaa seksiä julkisella paikalla on ilmeisen yleistä: myös vuonna 2019 IS:n suuressa seksikyselyssä paljastui, että joka seitsemäs oli harrastanut seksiä joko puistossa tai metsässä. Autossa oli lemmiskellyt joka kymmenes ja yleisessä vessassakin 4,5 prosenttia kansasta. Sovituskoppiseksiä oli harrastanut kaksi prosenttia kyselyn 20 000 vastaajasta.

Eräs tämän kesän kyselyn vastaajista puuhaili ystävänsä kanssa samassa huoneessa, jossa kaikki muut kaveriporukan jäsenet nukkuivat. Toisella vastaajalla himot taas syttyivät kumppanin kanssa kesken sukujuhlien.

Olimme viettämässä kaveriporukan kanssa iltaa eräällä mökillä. Siinä sitten kun nukkumaan oltiin menossa, eräs naispuolinen ystäväni usutti käden peittoni alle, otti minua alapäästä kiinni ja katsoi vain syvälle silmiin. Tässä oli vain se, että nukuimme kaikki samassa huoneessa, emmekä olleet kaksin. Kun muut nukahtivat, teimme kaikenlaista läpi yön. Mies, 23

Parasta seksiä harrastin eräänä kesänä mieheni sukujuhlissa. Jännitys kiinnijäämisestä ja siitä, että muut kuulevat, lisäsi kiihkoa entisestään. Aktia edelsi pienet kiusoittelevat kosketukset ja katseet, joten kun päästiin viimeinkin asiaan, vaatteet vain lensivät. Nainen, 24

Puoliso veti pöksyt kinttuihin ja totesi, että äkkiä nyt ennen kuin joku tulee.

Pelkkä tieto siitä, että joku saattaisi tulla paikalle ja nähdä, riitti näille lukijoille tekemään kerrasta ikimuistoisen:

Olimme Lapissa vaeltamassa, ja saavuimme autiotuvalle. Astuimme sisään hämärään tupaan. Puoliso veti pöksyt kinttuihin ja totesi, että äkkiä nyt ennen kuin joku tulee. Oli hieman jännitystä ilmassa, mutta eipä kuitenkaan kukaan yllättänyt. Mies, 65

Olin ottamassa aurinkoa laiturilla, kun mieheni innostui lemmenpuuhiin.

Armeijassa ollessani silloinen kumppanini tuli tapaamaan minua, ja panimme sotilaskodin parkkipaikalla autossa. Mies, 26

Olin ottamassa aurinkoa laiturilla, kun mieheni innostui lemmenpuuhiin. Harrastimme seksiä laiturilla sillä riskillä, että naapurit näkevät tai kuulevat. Tai että joku tulee mökille kutsumattomana. Nainen, 23

Uuden kokeileminen vei huipulle

Joskus tavallinen, tutun kaavan mukaan menevä arkiseksikin on paikallaan, mutta ikimuistoiset kerrat ovat vastausten perusteella usein sisältäneet jonkin uuden asian kokeilemista.

Sexpon erityistason seksuaali- ja pariterapeutti Jonna Räisänen kertoi aiemmin Ilta-Sanomille, että etenkin pitkissä suhteissa seksi voi usein kapeutua noudattamaan aina samaa kaavaa.

Uusien juttujen kokeilemisella ja omien mieltymysten testailemisella onkin mahdollista piristää seksielämää pitkässä suhteessa. Kokeiluista voikin syntyä kumppanin kanssa ikimuistoisia hetkiä, jotka muistuvat mieleen aina. Näin lukijat kertovat:

Useamman tunnin kestävä bdsm-sessio, jossa herätellään kaikkia aisteja. Sitomista, solmimista, läpsytystä ja kaikkea muuta kivaa, mitä sattuu tulemaan mieleen ja mistä molemmat nauttivat. Keskustelu jälkeenpäin oli erittäin tärkeää. Mies, 46

Kokeilimme poikaystäväni kanssa asentoa, jota emme olleet ennen kokeilleet. Laukesin monta kertaa putkeen. Nainen, 21

Aina uuden kokeileminen ei mene putkeen, mutta tuo seksiin uutta jännitystä. Tärkeintä onkin leikkimielisyys ja hauskanpito – kuin olisi tutkimusretkellä.

Meno oli hellää, mutta silti bdsm-tyylistä ja aivan sekavan ihanaa.

Olimme päiväreissulla. Koko päivän pitkiä viipyileviä katseita, sipaisuja ja silittelyä. Kun viimein pääsimme kotiin, kumppani painoi minut sohvaa vasten. Testailimme eri seksiasentoja, joista osa kaatui niiden mahdottomuuteen. Se ei kuitenkaan haitannut, vaan lisäsi intoa entisestään. Päätyyn pääseminen kesti, mutta tuntui sitäkin mahtavammalta. Nainen, 26

Paras kokemus oli miehen kanssa, joka suostui kaikkeen. Sain leikitellä hänellä mieleni mukaan ja hän minulla. Molemmat koettiin uusia sfäärejä. Meno oli hellää, mutta silti bdsm-tyylistä ja aivan sekavan ihanaa. Nainen, 44

Kemiat yksinkertaisesti kohtasivat

Aina unohtumattomaan seksiin ei tarvita julkista paikkaa tai uusia erikoisia temppuja. Joskus vain se oikea ihminen riittää.

Paras seksikumppani on ollut lukijoiden vastauksissa oma rakas seurustelukumppani tai sitten henkilö, jonka kanssa kemiat kohtasivat muuten vain taianomaisesti.

Ihastuneena tai rakastuneena seksi on ollut kaikista nautinnollisinta. Ei yhden illan jutun kanssa tunnu juuri miltään, ja turha on siinä hänenkään manuaalisesti stimuloida, kun tunteita ei ole. Se jää silloin vain tyhjäksi suoritukseksi, josta itse ei saa mitään. Nainen, 37

Erään kumppanin kanssa halut soivat määrällisesti ja kestoltaan täydellisesti yhteen. Halusimme kumpikin kokeilla aivan kaikenlaisia juttuja, joilla saada toinen tulemaan. Nainen, 39

Ensi-ihastukseni kanssa. Hän tiesi kaikki niksit ja oli hyvin himokas yötä päivää. Silkkaa nautintoa. Kemiat natsasivat. Mies, 44

Kylpylässä ollessa katseet kohtasivat upean naisen kanssa. Nainen seurasi mihin huoneeseen menin ja tuli parin tunnin päästä käymään. Jäi yöksi.

Kylpylässä ollessa katseet kohtasivat upean naisen kanssa. Nainen seurasi mihin huoneeseen menin ja tuli parin tunnin päästä käymään. Jäi yöksi. Mies, 31

Erityisesti suhteen alkuhuuma ja kutkuttava ensimmäinen kerta oman kumppanin kanssa on jäänyt monille mieleen.

Paras seksikokemukseni on nykyisen kumppanini kanssa ensitreffeillämme. Harrastimme kiihkeää seksiä suihkussa, saunassa ja lopulta sängyllä. Kemiamme toimivat heti. Nainen, 32

Kaikki oli niin uutta, ja intohimo ei meinannut mahtua samaan huoneeseen edes.

Alkuajan huuma on aina parasta. Ehkä ensimmäiset kerrat nykyisen kumppanin kanssa, kun sitä odotti niin innokkaasti. Nainen, 39

Ensimmäinen seksikertani, koska rakastin sitä naista. Nuorena rakasteltiin vanhempieni aitassa monta kertaa sinä yönä ja molemmat nautti. Mies, 40

Ensimmäinen seksikerta nykyisen puolisoni kanssa. Kaikki oli niin uutta, ja intohimo ei meinannut mahtua samaan huoneeseen edes. Nainen, 37

Ihan missä vaan

Kuten todettu, seksi julkisella paikalla innostaa monia vähintäänkin ajatuksen tasolla. Monen kyselyyn vastanneen halu onkin käynyt toteen: intohimoista seksiä on harrastettu yhdessä jos toisessakin paikassa.

Mieleen ovat jääneet erilaiset paikat esimerkiksi luonnossa, pyöräkellarissa tai taloyhtiön pannuhuoneessa. Seksiä harrastin kerran nuorempana myös lintutornin juurella keskellä arkipäivää ruokatunnilla. Mies, 59

Kesäyönä kävimme pienessä rannassa naku-uinnilla, mikä päätyi seksiin järvessä. Kyseisen miehen kanssa tuli myös seikkailtua metsässä ja kokeiltua muun muassa auton etupenkkiä.

Ehkä mieleenpainunein muisto on, kun yhtenä kesäyönä kävimme pienessä rannassa naku-uinnilla, mikä päätyi seksiin järvessä. Kyseisen miehen kanssa tuli myös seikkailtua metsässä ja kokeiltua muun muassa auton etupenkkiä. Hyviä muistoja. Nainen, 19

Porealtaassa mieheni kanssa. Se vain jatkui ja jatkui. Asennot tuntuivat mukavan kevyiltä altaan poreissa peuhatessa. Nainen, 33

Kimppakivaa

Seksuaaliterapeutti Maria Linkoaho-Nordling Sexpon Ihmissuhdeterapiakeskuksesta kertoi aiemmin Ilta-Sanomissa että kimppakiva kiinnostaa nykyisin etenkin nuoria.

– Näppituntumani on, että kimppakivan suhteen ollaan uteliaita ja sitä halutaan kokeilla aiempaa enemmän, hän sanoi.

Linkoaho-Nordling kuitenkin huomautti, että ennen ryhmäseksiin heittäytymistä on tärkeää sopia selkeät pelisäännöt. Sen pitää olla kaikille osapuolille vapaaehtoista ja turvallista.

Nukuimme samassa sängyssä ja aamulla heräsin siihen, että naiset suutelivat keskenään.

Parhaimmillaan ryhmäseksi on ihana ja jännittävä kokemus. Sen harrastaminen on ollut seksikyselymme perusteella monelle ikimuistoinen tilanne.

Kimppakivaa on toteutettu niin tuttavapariskuntien, kavereiden kuin ventovieraidenkin kanssa.

Kaikkia ei kimppailu kuitenkaan kiinnosta. Viimeaikainen kyselymme osoitti, että parisuhteissa yllättävän monet ovat hyvinkin tarkkoja siitä, että kaveriin ei kosketa.

Lue lisää: Suomalaisilta tiukka tuomio parisuhteen rajoista – 7 asiaa, joita kumppanin ei suvaita tekevän ystävänsä kanssa

Kolmen kimppa tuttavapariskunnan kanssa, kun olin sinkkuna. Mies katsoi vierestä, kun rakastelin rouvan kanssa. Mies, 53

Kolmen kimppa opiskeluaikoina. Päädyin vuosijuhlan jälkeen jatkoille kahden ihanan naisen kanssa. Nukuimme samassa sängyssä ja aamulla heräsin siihen, että naiset suutelivat keskenään. Oli ihanaa olla sängyssä kahden naisen kanssa varsinkin kun naiset olivat kiinnostuneita myös keskinäisestä sekstailusta. Mies, 56

Oli juhlien jälkeinen sunnuntai. Grillasimme ja joimme kuohuvaa parvekkeella yhdessä entisen seurustelukumppanini ja hänen ystävättärensä kanssa. Ilmeisesti kuohuva ja rento sunnuntai aiheutti villin mutta niin kiihottavan kimppakokeilun. Mies, 40

Ilta-Sanomat selvitti ihmisten seksikokemuksia verkkokyselyllä 10.–13.6.2022. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 566 ihmistä.

Source Link is.fi