Banner Before Header

Mika Hentunen on Ylen uusi Nato-erikoistoimittaja

Ylen Nato-erikoistoimittajaksi on valittu yhtiön pitkän linjan ulkomaantoimittaja Mika Hentunen.

Hän seuraa uudessa tehtävässään Suomen Nato-jäsenyyshakemuksen etenemistä ja laajemmin Naton muuttuvaa roolia maailmassa. Pesti on aluksi tämän vuoden loppuun saakka, minkä jälkeen sitä mahdollisesti jatketaan.

– Tavoitteena on saattaa Suomi Naton jäseneksi aikana, jolloin työsopimus on voimassa, Hentunen virnistää.

Hentunen sanoo olevansa kiinnostunut näkemään, millaista Nato-politiikkaa Suomi käytännössä alkaa tehdä. Seuraako Suomi Baltian maiden vai Ranskan linjaa? Missä määrin katseet kääntyvät Brysseliin ja sieltä Atlantin taakse Washingtoniin?

– Tämä on suuri muutos meille kaikille. Sotilaallinen puolueettomuus on koko tähänastisen elämäni määritellyt elämää Suomessa, nyt olemme uuden edessä.

Yhdysvaltain kuljetuslentokone Osprey valmiina nousuun Ylen Nato-toimittaja kyydissään.
Kuljetuslentokone Osprey valmiina nousuun Ylen Nato-toimittaja kyydissään.Mika Hentunen / Yle

Etelä-Karjalassa itärajan läheisyydessä kasvanut Hentunen näkee nykyhetkessä yhtäläisyyksiä lapsuutensa aikoihin. Rautaesirippu on palannut.

– Muistan hyvin kylmän sodan aikaisen jännitteen. Venäjän hyökättyä Ukrainaan se on palannut sinne Salpa-linjan kankaille, Hentunen kuvailee.

Kriittistä keskustelua tarvitaan

Vaikka suomalaiset tuntevat Naton periaatteen melko hyvin, syvempää ymmärrystä puolustusliiton toiminnasta on Hentusen mielestä vähän. Hän näkeekin tässä mission perehtyä itse ja raportoida oppimastaan yleisölleen.

– Nato-keskustelu on ymmärtääkseni ollut Suomessa vaisumpaa kuin Ruotsissa. Kriittisiä näkökulmia tarvitaan. Toivottavasti voin tuoda niitäkin tulevissa raporteissani esiin, Hentunen pohtii.

Hän uskoo, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti Natoa pysyvästi. Nyt huomio on Venäjän toimissa, mutta samalla Yhdysvallat kääntää katsetta Kiinan suuntaan. Presidentti Joe Biden on määritellyt Kiinan Yhdysvaltojen suurimmaksi turvallisuusuhaksi ja haastajaksi.

– Se vaikuttaa ilman muuta Natonkin tuleviin päätöksiin.

Suomen suhteet Yhdysvaltoihin lujittuvat, niin poliittisesti kuin taloudellisesti, Hentunen ennakoi.

– Suomen pitkä itäraja kiinnostaa Washingtonissa valtavasti. Olen vuosien varrella selittänyt siellä parhaani mukaan Suomen ideaa ja lähihistoriaa. Arvelin aina tämän vuoden helmikuuhun saakka, ettei Nato-jäsenyys ole realistinen vaihtoehto Suomelle, hän nauraa.

Hentunen on työskennellyt Yhdysvalloissa kirjeenvaihtajana yhteensä kymmenen vuotta. Viimeisin pesti oli Ylen Washingtonin-kirjeenvaihtajana vuosina 2017–2021.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 17.8. kello 23:een saakka.

Source Link yle.fi