Banner Before Header

Mikä ihmeen ”guilty pleasure” ? Verohallinnon uusi verkkosivusto näyttää suoratoistopalvelulta – Tähän sillä pyritään

Verohallinto on julkistanut perjantaina uuden verkkopalvelun, joka päällisin puolin näyttää suoratoistopalvelulta.

Happytaxpayer.com-sivustolla esitellään esimerkiksi Guilty pleasure -otsikolla sisältöä, jota kuvataan esittelytekstillä ”Nuori etsivä saa vinkin, ja hän päättää seurata rahaa. Mitä hän löytää?”

Walk Match taas on esittelystä päätellen romanttinen komedia, joka esittelyn mukaan kertoo Erkistä, joka kohtaa pururadalla Marjatan. ”Heidän askelluksena menee yksiin, mutta pysyykö Erkki Marjatan mukana?”

– Teetettiin keväällä tutkimus, jonka perusteella nuoret, jotka kokivat saaneensa riittävästi tietoa ja hyötyä verorahoista, suhtautuivat myös myönteisemmin myös verojen maksamiseen, kertoo Verohallinnon viestintäsuunnittelija Antti Kettunen.

– Päädyttiin sitten tekemään sivusto, jossa vähän huumorin keinoin esitellään, mihin verorahat menee.

Lue lisää: Kysely: Nuoret pitävät keskimääräistä hyväksyttävämpänä, ettei työstä tai palveluista makseta veroja

Idean taustalla oli ajatus, että nuoret ovat tottuneita maksamaan kuukausimaksullisille palveluille esimerkiksi elokuvista, sarjoista, äänikirjoista ja musiikista. Myös hyvinvointivaltion voidaan ajatella toimivan samalla logiikalla.

”Elokuvien” nimiä klikkaamalla avautuukin sivuja, joissa kerrotaan hieman läheisemin verotukseen liittyvää tietoa. Esimeriksi Walk Matchin sivulla selitetään, kuinka verovaroilla tuetaan liikuntapaikkoja.

Sivustolle aiotaan Kettusen mukaan tuoda jatkossa lisää samantyyppistä sisältöä, ja siitä aiotaan tiedottaa muun muassa Verohallinnon Facebook – ja Instagram-kanavissa.

– Tulemme jatkossa hyödyntämään myös nuorille tuttuja kasvoja, Kettunen sanoo.

Viihteellisen ulkoasun alla on vakava tavoite. Sivusto on osa valtioneuvoston harmaan talouden torjuntaohjelmaa, johon liittyy muun muassa uutta lainsäädäntöä ja valvonnan tehostamista.

Vuoteen 2023 kestävän kolmevuotisen kampanjan viestintäbudjetti on 600 000 euroa. Happytaxpayer-sivusto on samalla viestintäkampanjan käynnistys.

– Viestintäkampanjan kohderyhmänä ovat työmarkkinoille tulevat, eli nuoret, jotka tulevat opinnoista valmistumisen jälkeen työelämään ja maahanmuuttajat, Kettunen kertoo.

– Heidän asenteisiin halutaan vaikuttaa ennen työmarkkinoille tulemista. Ei nyt erityisesti koeta, että he olisivat erityisesti alttiimpia harmaaseen talouteen, mutta on parempi, että heillä on tiedossa, mihin veromaksut menevät jo ennen kuin verojen maksu aktiivisemmin alkaa.

Viestintäkampanjassa aiotaan tavoitella nuoria myös muilla keinoin, esimerkiksi kertomalla verotuksesta koulussa.

Happytaxpayer-sivusto on käytettävissä englanniksi, suomeksi ruotsiksi. Näiden lisäksi kampanjointia aiotaan tehdä myös venäjäksi ja arabiaksi.