Banner Before Header

Mike Tyson hakkasi miehen lentokoneessa – iskujen kohteen kyseenalainen tausta kaivettiin esiin

Entinen ammattinyrkkeilyn maailmanmestari Mike Tyson näki punaista lentokoneessa keskiviikkona.

Tyson, 55, kyllästyi häntä häiriköineen kanssamatkustajan käytökseen ja löi häntä useaan otteeseen.

Kännykkävideo ex-raskassarjalaisen antamasta selkäsaunasta päätyi viihdesivusto TMZ:n käsiin ja sitä on katsottu sosiaalisessa mediassa miljoonia kertoja.

Lue lisää: Mike Tyson takoi lentomatkustajaa nyrkillä päähän – näin hän selitti tekoaan

TMZ kaivoi perjantaina esiin Tysonin iskujen kohteeksi joutuneen miehen nimen ja taustan. Sivuston mukaan 36-vuotiaalla miehellä on mittava rikosrekisteri.

Lentokonehäirikkö on saanut rikostuomion muun muassa petoksesta, murtovarkaudesta, autovarkaudesta ja varastetun tavaran kaupittelusta. Hän on istunut vankilassa kahteen otteeseen ja yhteensä lähes kolmen vuoden ajan.

Tysonin edustajien mukaan nyrkkeilytähti suuttui, kun häirikkö ei pyynnöistä huolimatta lopettanut kikkailuaan, käyttäytyi aggressiivisesti ja heitti Tysonia vesipullolla.

Iskusarjan jälkeen miehen ohimolla oli verisiä ruhjeita. Tapahtumahetkellä kone oli yhä maassa San Franciscon lentokentällä, joten sekä Tyson että 36-vuotias mies poistuivat koneesta ja kävivät poliisin puheilla.

Häirikkö ilmoitti, ettei halua nostaa syytettä ja hän ja Tyson saivat jatkaa matkaansa.

Tyson saapui torstaina lopulta määränpäähänsä Miamiin, jossa hän osallistui kannabiskonferenssiin. Leveästi hymyillyt Tyson poseerasi yhteiskuvissa fanien kanssa ja viihdytti yleisöä konferenssin jälkeen järjestetyissä juhlissa.

Vuonna 2005 uransa lopettanut Tyson on nykyisin kannabisyrittäjä.

Source Link is.fi