
Mikko Huttunen keksi, kuinka rullalaudat saa kestämään – sitten maailmanmestari otti yhteyttä ja ammattilaiset innostuivat
Mikko Huttunen nappaa käteensä rullalaudan ja lyö sen betonilattiaan. Isku on niin kova, että lauta voisi räsähtää poikki sen voimasta, mutta se ei räsähdä.
Huttusen tarkoitus on havainnollistaa, miten hänen rullalautamerkkinsä Napalm Customin laudat eroavat muiden valmistajien laudoista. Ne kestävät paremmin kovaa käyttöä.
Syynä tähän on rullalaudan rakenne. Siinä missä lähes kaikki maailmassa myytävät skeittilaudat ovat puisia, Napalm Customin laudoissa on puun lisäksi käytetty hiilikuitua.
– Puisiin lautoihin verrattuna kuitulujitettu lauta kestää ajan hammasta myös siten, ettei se puurakenteisen laudan tavoin menetä käytössä jäykkyyttään ja löysty, Huttunen kertoo.
Lautojen “löystyminen” on yleinen ongelma skeittauksessa. Temppujen tekemisessä napakkuus vähenee laudan vanhetessa, eikä lauta nouse maasta enää niin kevyesti kuin uutena. Harrastajien kesken tästä napakkuudesta käytetään yleensä termiä poppi.
Huttunen valmistaa laudat käsityönä Tampereella, ja sana niistä on levinnyt puskaradion kautta maailmalle. Neljässä vuodessa Napalm Customista on kasvanut yritys, jonka asiakkaita ovat niin suomalaiset rullalautailijat kuin kansainväliset skeittauksen maailmanmestarit.
Siinä missä suurin osa kaupoissa myytävistä skeittilaudoista on puisia, Napalm Customin laudoissa on puun lisäksi käytetty hiilikuitua. Se tekee laudoista kestäviä ja pitkäikäisiä.
Huttunen on onnistunut kehittämään rullalautoihin ominaisuuden, josta alan harrastajat ja ammattilaiset ovat saattaneet vuosikymmeniä vain haaveilla.
Kestävyys on lähtökohtaisesti omaisuus, jota ihmiset toivovat miltei miltä tahansa laitteelta tai välineeltä, mutta rullalaudoissa se ei ole ikinä ollut mikään itsestäänselvyys. Lajin parissa tuotekehitys on ollut varsin konservatiivista.
– Kukaan ei enää hiihdä puusuksilla tai pelaa jääkiekkoa puumailalla. Rullalautailu on todennäköisesti ainoa laji, jossa välineet valmistetaan edelleen lähinnä puusta. Tuotekehittely on jäänyt 1970-luvulle, eli siihen hetkeen, kun lautojen valmistus aikoinaan aloitettiin Yhdysvalloissa, Huttunen kertoo.
Napalm Customin yrittäjä Mikko Huttunen esittelee viimeistelemätöntä rullalautaa. Laudan kärjessä näkyvät hapsut ovat laudan pintakerrokseen liitettyjä hiilikuituja.
Ammattiskeittaajien käytössä puiset rullalaudat saattavat kestää vain muutamia viikkoja tai korkeintaan kuukausia. Popin huonontumisen takia moni vaihtaa lautaansa tiuhaan. Laudat myös murtuvat ja katkeilevat
Huttusen mukaan kuitulujitettu lauta voi parhaimmillaan kestää ammattilaisella jopa lähemmäs vuoden.
Tällä hetkellä Huttusella on purettavanaan kolmen kuukauden päähän ulottuva tilausjono. Lautojen kysyntä ylittää jatkuvasti sen, mihin yhden miehen pyörittämä verstas kykenee vastaamaan.
Napalm Customin verstas sijaitsee Nekalan kaupunginosassa Tampereella. Se on autotalli, jonka betonilattialla Huttunen on juuri havainnollistanut laudan kestävyyttä.
Tilat ovat uudet. Vielä tämän vuoden alussa Huttunen valmisti rullalautoja ystävänsä ja yhtiökumppaninsa Tapio Tiaisen puusepänverstaalla. Sitä ennen hän valmisti niitä oman kotitalonsa terassilla.
Asiat ovat edenneet muutenkin varsin vikkelään siitä, kun hän perusti Napalm Customin vuonna 2017.
Huttunen on pitkä kaveri. Pituus oli alun perin syy, miksi hän ryhtyi tekemään rullalautoja.
– Aloitin itse rullalautailun vuonna 1988. Olen kuitenkin aina ollut väärän kokoinen kaveri tähän lajiin. Siksi yksikään kaupasta ostamani rullalauta ei ole ollut minulle sopiva. Niinpä päätin ratkaista ongelman sillä, että ryhdyn itse nikkaroimaan omat skeittilautani.
Ennen pitkää Huttusen ystävät alkoivat kysellä, voisiko hän tehdä myös heille rullalautoja. Ystävistä yksi oli kotimainen lajipioneeri, verttiskeittaaja Jussi ”Kärä” Korhonen.
– Jussi on yksi menestyneimmistä suomalaisista skeittaajista. Ryhdyin tekemään lautoja ”Kärälle”, ja yritin kehitellä niistä sellaisia, että ne olisivat oikeanlaisia hänelle.
Korhonen skeittasi tuohon aikaan Moonshine-nimiselle jenkkifirmalle. Siitä tuli Napalm Customin ensimmäinen kansainvälinen asiakas. Firman kautta Huttunen pääsi luomaan kontakteja rullalautailun ammattilaisiin, ja sana hänen valmistamistaan laudoista alkoi kiiriä alan piireissä.
Lopulta häneen otti yhteyttä otti kaksinkertainen X-Games-voittaja, brasilialainen verttiskeittauksen maailmanmestari Sandro Dias.
– Diasilla oli hyvin samankaltainen ongelma kuin aikanaan itselläni. Hän kertoi, ettei ollut onnistunut vielä löytämään rullalautaa, joka olisi kuin nakutettu hänelle, eikä yksikään tehdas ollut valmistanut sellaisia hänelle edes mittatilaustyönä. Lupasin sitten lähettää Diasille mittatilaustyönä tehdyn laudan, Huttunen kertoo.
Verttiskeittauksen legendojen joukkoon kuuluva Dias on 46 vuoden iästään huolimatta tuttu näky muun muassa Tony Hawkin yksityisellä skeittihallilla Kaliforniassa. Kilpaileminenkin maistuu yhä. Vuoden 2018 X-Gameseissa hän eteni finaaleihin asti – Huttusen valmistamalla laudalla.
– Yhteistyö Diasin kanssa on jatkunut näihin päiviin asti. Teimme herrasmiessopimuksen, että Dias saa laudat minulta ilmaiseksi, ja sitä vastaan hän puolestaan mainostaa minun lautojani maailmalla.
Huttusen verstas ei ole mikä tahansa puusepänverstas. Tiloissa on ilmastointi, joka puhdistaa ilmasta niin pölyn kuin partikkelit. Kemikaalien kanssa Huttunen työskentelee lasikopissa, jossa on niin ikään ilmasta höyryjä poistava ilmastointi. Kyse on työturvallisuudesta, Huttunen kertoo.
Napalm Custom on muuttunut harrastuksesta sivutoimiseksi ammatiksi. Huttusella on kuitenkin yrityksensä ohella myös toinen työ. Hän kehittelee teollisuuden sivuvirroista biohajoavia materiaaleja, joilla pyritään korvaamaan aiemmin muovista valmistettuja tuotteita.
Ennen nykyistä työtään Huttunen valmisti eri yrityksissä sairaalahoidossa käytettäviä biohajoavia implantteja. Tämän työn pariin Huttusen johdatti alkuaan juuri rullalautailu.
– Olen käytännössä hajottanut kaikki paikat itsestäni sen jälkeen, kun aloitin rullalautailun. Vuonna 1995 sain hetkeksi kainalosauvat, kun olin joutunut skeittauksen vuoksi polvileikkaukseen. Minun oli tarkoitus mennä armeijaan, mutta polvieni ja kainalosauvojeni takia minua ei sinne tietenkään otettu, hän kertoo.
Sillä välin, kun ystävät olivat armeijassa, Huttusella oli pelkästään aikaa. Ajan hän käytti sen pohtimiseen, mikä hänestä tulisi isona.
– Päädyin opiskelemaan Tampereen teknilliseen yliopistoon. Siellä sain käsiini opinto-oppaan. Selasin sitä, kunnes eteeni sattui kohta, jossa esiteltiin materiaalitekniikan opintoja. Sivulla oli kuva laserista. Katsoin sitä ja totesin, että tuota minä haluan opiskella.
Lopulta Huttunen siirtyi opiskelemaan biohajoavien implanttien materiaaleja ja niiden valmistusta.
– Sain kuulla, että TTY:llä oli kehitetty luunmurtumien korjauksessa ja polven nivelkierukan kiinnittämisessä käytettäviä implantteja. Tajusin, että juuri niitä minunkin polveeni oli laitettu. Kiinnostuin heti ja sille tielle sitten jäin.
Napalm Customin liikevaihto oli viime vuonna 21 000 euroa. Yrityksen liikevoitto oli nolla. Huttunen toteaa, ettei rullalaitojen valmistuksella ole toistaiseksi päässyt lainkaan rikastumaan.
– Olen investoinut kaikki yrityksen tuotot uuden kehittämiseen, tutkimiseen ja valmistusmenetelmien parantamiseen, hän kertoo.
Napalm Custom -rullalautamerkin perustanut Mikko Huttunen toivoo, että firma kansainvälistyisi tulevaisuudessa entisestään ja hän pystyisi palkkaamaan verstaalle ainakin kaksi työntekijää itsensä lisäksi.
Rikastuminen tosin ei ole Huttuselle ollut mikään pääasiallinen tarkoituskaan.
– Olen hyvissä ajoin jo 1980-luvun lopulla myynyt sieluni rullalautailulle. Se oli yksisuuntainen diili, josta en ole voinut irrottautua.
Samalla hän kuitenkin myöntää ajoittain ajattelevansa, josko Napalm Customista voisi joku päivä ”tulla jotakin”.
– Kyllä minun tavoitteena on, että tämä firma kansainvälistyisi tästä entisestään. Toinen tavoite on, että voisin tarjota verstaalta töitä alkuun ainakin kahdelle muulle työntekijälle ja maksaa heille siitä palkkaa.