Mikko Rantanen hirmuiskussa NHL:ssä – vain yksi mies on kyennyt vastaamaan tähän tykitykseen

Colorado Avalanche palasi sunnuntain kierroksella NHL-kaukaloon runsaan kahden viikon tauon jälkeen.

Huippujoukkue ei ollut heti tauon jälkeen aivan terävimmillään, mutta se onnistui siitä huolimatta kaatamaan kotonaan Anaheimin maalein 4–2.

Vierasjoukkue Ducks johti toisessa erässä jo 2–0, ja tasaväkinen kamppailu ratkesi lopulta vasta viimeisillä minuuteilla.

Vain reilu minuutti ennen loppua Mikko Rantanen väänsi keskialueella kiekon Coloradolle, ja siitä lähteneestä hyökkäyksestä Logan O’Connor niittasi 3–2-maalin aikaan 58.49.

Päätösminuutilla Rantanen kaunisteli vielä lukemia tyhjään maaliin.

Vajaat 23 minuuttia pelannut ja tehot 1+2 tehnyt suomalaistähti valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi.

Reilu pariviikkoiseksi venynyt joulutauko ei hyydyttänyt Rantasen virettä. Hänen pisteputkensa venyi jo seitsemän ottelun mittaiseksi.

Rantasen kauden 25 ottelun tehosaldo on nyt 15+18=33, jolla hän nousi pistepörssissä jo 20 parhaan joukkoon.

Tällä haavaa Rantanen on vauhdissa 104 tehopisteen kauteen, vaikka häneltä on jäänyt väliin kolme ottelua.

Erityisen kovaa Nousiaisten miehen meno on ollut marraskuun lopusta lähtien. 11 viime pelissään Rantanen on hurjastellut tehot 8+11=19.

Marraskuun 27. päivästä lähtien eli viiden viime viikon aikana Rantasta enemmän pisteitä on tehnyt vain Floridan Jonathan Huberdeau (12 ottelua, 4+17=21).

Suomalaispörssi

  1. Sebastian Aho, Carolina 15+19=34 (28 ott.)

  2. Mikko Rantanen, Colorado 15+18=33 (25)

  3. Mikael Granlund, Nashville 5+24=29 (31)

  4. Teuvo Teräväinen, Carolina 9+16=25 (31)

  5. Jesse Puljujärvi, Edmonton 10+13=23 (30)

  6. Roope Hintz, Dallas 12+10=22 (27)

  7. Aleksander Barkov, Florida 12+9=21 (19)

  8. Miro Heiskanen, Dallas 4+14=18 (28)

  9. Anton Lundell, Florida 7+9=16 (28)

  10. Kasperi Kapanen, Pittsburgh 7+9=16 (30)

Sunnuntain NHL-kierros

New York Rangers–Tampa Bay Lightning 4–0 (3–0, 1–0, 0–0)

Detroit Red Wings–Boston Bruins 1–5 (1–1, 0–1, 0–3) B: Erik Haula 1+0

Pittsburgh Penguins–San Jose Sharks 8–5 (6–1, 0–1, 2–3) P: Kasper Björkqvist 1+0

Washington Capitals–New Jersey Devils 3–4 ja. (1–2, 0–1, 2–0, 0–1) N: Janne Kuokkanen 0+1

Colorado Avalanche–Anaheim Ducks 4–2 (0–1, 1–1, 3–0) C: Mikko Rantanen 1+2

Vegas Golden Knights–Winnipeg Jets 4–5 ja. (2–0, 0–2, 2–2, 0–1)

Chicago Blackhawks–Calgary Flames 1–5 (1–1, 0–2, 0–2) Ch: Henrik Borgström 0+1

Source Link is.fi