Miljoona-asunto vaihtoi omistajaa pilkkahinnalla Helsingin arvoalueella – koko kerrostalon omistanut iäkäs vanhus ei ymmärtänyt, mitä teki

156-nelioinen kerrostaloasunto vaihtoi omistajaa kaksi ja puoli vuotta sitten 805 000 eurolla. Asuntokaupan asiantuntijoiden mukaan kauppahinta oli jopa 500 000–600 000 euroa alle käyvän hinnan.

Myyjänä oli 88-vuotias muistisairautta poteva nainen, jonka edunvalvoja käynnisti asuntokaupan purkamisen.

Helsingin käräjäoikeus kumosi kaupan viime lokakuussa. Hävinnyt osapuoli, 65-vuotias mies, piti käräjäoikeuden ratkaisua vääränä ja vaati Helsingin hovioikeutta kumoamaan päätöksen. Hovioikeus ei löytänyt perusteita päätöksen kumoamiselle, ja käräjäoikeuden ratkaisu jää voimaan. Hävinneen osapuolen on maksettava kaikki oikeudenkäyntikulut, jotka ovat noin 37 000 euroa.

Ostaja maksoi kauppahinnan alkuvuonna 2020. Kohta kaupanteon jälkeen vanhukselle käräjäoikeus määräsi edunvalvojan.

Asunto on taloyhtiössä, jonka 17 asunnosta vanhus omisti vielä heinäkuussa 2019 kaikki muut paitsi yhden 19 neliön yksiön.

Pienen yksiön osti pakkohuutokaupasta 2014 sama henkilö, joka osti vanhuksen 156-neliöisen asunnon. Pienen asunnon hinta oli tuolloin 165 000 euroa, nelihinnaltaan 8 684 euroa.

Arvokas kiinteistö sijaitsee meren tuntumassa. Se ei ole kunnoltaan hyvä, ja edessä on miljoonaremontti.

Alueelta on myyty vanhoista taloyhtiöistä isoja asuntoja, joiden keskineliöhinnat ovat olleet enimmillään 12 300 euroa ja halvimman kohteen vastaava hinta oli lähes 7 500 euroa. Oikeuteen menneen asunnon keskineliöhinnaksi tuli 5 160 euroa.

Edunvalvoja vaati kaupan purkamista kahdella perusteella: asunto oli myyty ainakin 600 000 euroa alle käyvän hinnan ja myyjänä oli muistisairautta poteva henkilö, joka ei tiennyt mitä teki.

Asunnon myynyt vanhus on lapseton yksineläjä, ja hän on viime vuosina sairastellut ja ollut hoitolaitoksissa.

Asuntokaupassa vastaajana ollut mies on edunvalvojan mukaan autellut lähes 20 vuoden ajan vanhusta, ja hän on ollut kyseisen taloyhtiön isännöitsijänä.

Jo kesällä 2019 vanhusta hoitanut lääkäri totesi hänen potevan lieväasteista muistisairautta, joka haittasi taloudellisten asioitten hoitamista.

Vanhus oli lainannut muun muassa neljännesmiljoonan läheiselleen, teki esisopimuksia asuntokaupoista, mutta myöhemmin ilmoitti, ettei haluakaan myydä. Hän myös lahjoitti läheiselleen asunto-osakkeita. Maistraatti teki lopulta kiireellisen hakemuksen edunvalvojan määräämisestä vanhukselle.

Edunvalvojan mukaan vanhus ei tiennyt talvella 2020, missä pankissa hänen rahansa olivat eikä tiennyt rahayksikköä eikä tulojaan.

Edunvalvojan näkemys oli, että vanhus ei ollut oikeustoimikelpoinen, kun isosta asunnosta tehtiin kaupat.

Vastaaja kiisti kanteen ja vaati käräjäoikeutta hylkäämään sen. Hänen näkemyksensä mukaan vanhus oli kauppaa tehdessään täydessä ymmärryksessä ja oikeustoimikelpoinen. Hänen mielestään vanhus oli ikäisekseen varsin hyvässä kunnossa.

Vastaaja kiisti, että kauppa oli alihintainen, koska taloyhtiössä oli edessä iso remontti. Koko kiinteistön remontin hinnaksi oli arvioitu noin 2,67 miljoonaa euroa, josta 156-neliöisen asunnon siivuksi tulisi yli 600 000 euroa.

Oikeus perusti ratkaisuaan muun muassa asiantuntijalääkäreiden lausunnoilla, joiden mukaan vanhuksen todellisuudentaju oli pettämässä jo kesällä 2019. Oikeus totesi vanhuksen olleen oikeustoimilain tarkoittamalla tavalla heikossa asemassa.

Käräjäoikeus kuuli useita asuntokaupan asiantuntijoita tehdessään hinta-arviota asunnosta ja tuli lopputulokseen, että asunnon markkinahinta oli huomattavasti suurempi kuin se hinta, jonka ostaja maksoi.

Oikeus totesi ostajan saaneen kaupasta taloudellista etua, joka oli epäsuhteessa siihen, mitä hän oli vanhukselle asunnosta maksanut.

Oikeus hyväksyi edunvalvojan nostaman kanteen ja kauppa julistettiin pätemättömäksi. Ostajan on häädön uhalla maksettava 10 000 euron hyvitys vanhukselle ja maksettava hänen oikeuskulunsa.

Lue lisää: Kokonaisen kerrostalon Helsingin Eirassa omistavan naisen tililtä katosi mystisesti 250 000 euroa – sitten alkoi tapahtua kummia

Lue lisää: Kerrostalon Eirassa omistavan naisen miljoonien eurojen osakekirjat katosivat – löytyivät unohdetusta kassista ratikkapysäkiltä

Source Link is.fi