Millainen on hyvä seksikumppani? Näitä ominaisuuksia arvostavat lähes kaikki

Laadukkaan seksielämän reseptissä on suomalaisten mielestä kolme tärkeintä ainesosaa, kerroimme viime viikolla.

Kaalimato.comin kyselyn mukaan seksin laatua parantavat molempien tarpeiden tasapuolinen huomioiminen, turvallinen ja tuttu kumppani sekä avoin ja toimiva kommunikointi.

Seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen sanoi, että avoin kommunikaatio sekä itsensä ja toisen huomioiminen ovat hyviä peruspilareita nautinnolliselle seksielämälle.

– On hyvä pyrkiä maksimoimaan itselle ja kumppanille tärkeitä elementtejä seksissä, hän kommentoi kyselyn tulosta.

Lue lisää: Laadukkaan seksielämän resepti selvisi – nämä asiat ovat suomalaisten top 3:ssa

Millainen on mielestäsi hyvä seksikumppani?

Samansuuntaiset mielipiteet ja toiveet nousivat vahvasti esiin myös IS:n seksikyselyssä, jossa pyydettiin vastaajia kuvailemaan, minkälaisia ominaisuuksia hyvällä seksikumppanilla on.

– Seksissä on läheisyyttä, huumoria ja uusia kokemuksia, joista nautimme yhdessä, kertoo eräs kyselyyn vastannut nainen.

Kysely toteutettiin heinäkuun alussa, ja siihen vastasi lähes 3 000 suomalaista.

Nämä teemat toistuivat monissa vastauksissa:

”Sellainen, joka kommunikoi. Tietää omat rajansa ja nautintonsa lähteet sekä uskaltaa kertoa niistä ja mahdollisista fantasioistaan. Eikä tarvitse promilleja seksiä harrastaakseen.” Nainen, 31

”Oman kumppanin kanssa pystyn keskustelemaan kaikesta seksiin liittyvästä. Seksissä on läheisyyttä, huumoria ja uusia kokemuksia, joista nautimme yhdessä. Luottamus toiseen ja uskollisuus tuovat rentoutta ja heittäytymistä seksiin.” Nainen, 47

Tietää omat rajansa ja nautintonsa lähteet sekä uskaltaa kertoa niistä ja mahdollisista fantasioistaan.

”Ihminen, joka antaa itsestään luotettavan kuvan ja luo turvallisuuden tunnetta. Aidosti kiinnostunut vastapuolesta, on hellä mutta tietää mitä tekee. Ei keskity pelkkään aktiin vaan huomioi koko kehon esimerkiksi kosketuksin tai pussailemalla.” Nainen, 24

”Hyvä seksikumppani on huomioonottavainen, hellä mutta myös vahva otteissaan. Ei kysele koko ajan vaan etenee määrätietoisesti ja ymmärtää naisen anatomiasta edes vähän. Uskaltaa ehdottaa kokeiluun uusia juttuja kuten seksileluja ja osaa käyttää niitä.” Nainen, 50

”Mukana pitää olla tunnetta. Molempien pitää ottaa toinen huomioon, ja parasta on, kun tietää mistä toinen tykkää. Avoimuus ja keskustelu seksistä ennen sitä itseään. Kun ei ole kiire, ja molemmat ovat oikealla fiiliksellä.” Nainen, 47

”Sataprosenttisesti läsnä oleva. Haluaa nauttia matkasta eikä päästä vain nopeasti perille. Ei ajattele vain omaa nautintoaan, vaan yhtä lailla kumppanin. Kyselee, kokeilee.” Nainen, 31

”Sellainen, jonka kanssa seksistä ja siihen liittyvistä toiveista voi puhua ja sitten rohkeasti toteuttaa niitä käytännössä. Kiusoitteleva, kokeileva, yllättävä ja pitää molempien nautintoa tärkeänä.” Nainen, 40

Haluaa nauttia matkasta eikä päästä vain nopeasti perille.

”Mies, joka osaa huomioida minutkin, ja haluaa kokeilla uutta. Joskus on mukava heittäytyä kunnolla, ja tehdä se vaikka seinää vasten ihan missä vain. Lievää hulluutta mukaan.” Nainen, 33

”Kumppani, joka huolehtii, että me molemmat saamme nautintoa. Osaa heittäytyä seksiin, innostuu kokeilemaan uusia asioita. Rakastelun jälkeen on hellä ja ottaa minut kainaloon.” Nainen, 40

”Ei ajattele vain omaa nautintoaan, ja on täysillä mukana. Ei kiirehdi, vaan antaa aikaa toisen syttymiselle. Osaa olla hellä mutta tarvittaessa myös vähän rajumpi.” Nainen, 47

”Osaa kommunikoida omat tarpeensa, mutta ei vaatimalla vaadi. Ottaa toisen halut ja tarpeet huomioon. Yleisesti henkilö, joka haluaa sinulla olevan hyvä olla fyysisesti.” Nainen, 28

– Tärkeintä on yhteinen kemia ja pilke silmäkulmassa, sanoo 35-vuotias mies.

”Mieskin kaipaa tunnetta, että kumppani haluaa häntä”

”Kumppani, joka tuo esiin omat halunsa, sekä ottaa myös toisen osapuolen huomioon. Itse en halua olla vaativa osapuoli enkä myöskään se, jonka odotetaan tekevän asioita, joita en halua tehdä.” Mies, 30

”Avoin, rento, kokeilunhaluinen ja suht estoton. Tärkeintä on yhteinen kemia ja pilke silmäkulmassa.” Mies, 35

”Sellainen nainen, joka näkee vähän vaivaa tuottaakseen miehelle nautintoa. Mieskin kaipaa tunnetta, että kumppani haluaa häntä.” Mies, 35

”Hyvä seksikumppani on nainen, joka kertoo mistä pitää ja mistä ei pidä. Ja on täysillä mukana siinä, mitä tehdään.” Mies, 21

”Kun on sinut itsensä kanssa ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, silloin seksikin on hyvää ja molemmat nauttivat.” Mies, 38

”Sellainen, joka haluaa seksiä juuri minun kanssani ja jonka kanssa minä haluan seksiä – eli molemminpuolista vetovoimaa.” Mies, 53

”Ottaa huomioon toisen ja uskaltaa kertoa, mistä itse pitää. Haluaa molempien nauttivan ja saavan tyydytyksen.” Mies, 39

Kun on sinut itsensä kanssa ja hyväksyy itsensä sellaisena kuin on, silloin seksikin on hyvää.

”Jos tietää mistä toinen tykkää, niin toteuttaa myös hänen fantasioitaan. Osaa ilmaista omia mieltymyksiään.” Mies, 27

”Aktiivinen, oma-aloitteinen ja mielikuvitukseltaan rikas yksilö, joka ei häpeile itseään. Pitää olla potkua!” Mies, 31

”Ei ujostele omaa vartaloaan. Rohkea, raju ja hellä. Eikä pidä itseään liian hyvänä oppiakseen uutta.” Mies, 39

Ilta-Sanomat selvitti ihmisten seksikokemuksia verkkokyselyllä 1.–4.7.2021. Kyselyyn vastasi yhteensä 2 953 ihmistä, jotka olivat 16–92-vuotiaita.